Usko

Asuminen

Valikko

Apua, onko talossani kosteusvaurio? Asiantuntija vastaa

Rempallaan-palstalla vastataan ihmisten remonttihuoliin. Tällä kertaa asiantuntija neuvoo, kuinka mahdollisen kosteusvaurion kanssa menetellään.

Kysymys:

Talomme on noin 40 vuotta vanha. Ikkunat on uusittu joskus 90-luvulla, paitsi vaatehuoneen ikkuna. Se on rakennettu noin seitsemän senttiä "seinän sisään".

Tilassa ei ole muuta ilmanvaihtoa kuin tuuletusräppänä, jota pidetään kesäisin auki. Meillä on puulämmitys, joten vaatehuoneessa ikkunan alla olevaa patteriakaan ei ole varmaan ikinä pidetty päällä. Puutteellisen ilmanvaihdon ja lämmityksen vuoksi ilmavirta ei siis pääse "huuhtomaan" ikkunaa kunnolla.

Olen aikoinaan tyhmyyksissäni virittänyt ikkunaan kevyen voilee-verhon ja huomannut ikkunan huurtuvan sisäpinnalta kovilla pakkasilla, mutta en (taaskaan tyhmyyksissäni) tehnyt asialle mitään.

Nyt vaatehuoneen siivouksen yhteydessä huomasin huurtumisen jättäneen jälkensä: alakarmissa on tummentumaa ja karmin alapuolella seinässä olevan lastulevyn yläreuna on saanut pienen määrän huurtumisvettä. Käsittääkseni lastulevy ei kuitenkaan suuria litramääriä tarvitse, kun se jo näkyy? Lastulevyn alla pilkottaa kenties höyrynsulkumuovi. Seinärakennetta en sen paremmin tunne. Mitään kosteusjälkiä seinässä ei kuitenkaan ole. Se on niin siisti kuin nyt lastulevy voi olla.

Hysteerikkona nyt mietinkin, onko huurtumisen aiheuttama kosteus voinut päästä myös seinän sisäpuolelle vai onko kyseessä enemmän kosmeettinen ja pinnallinen haitta?? Ikkuna vaikuttaa tiiviiltä eikä sadevesikään sitä juuri koskaan kastele. Sadevesi ylettää pääasiassa vain ikkunapellin ulkoreunalle. Muutoin on kuivan ja kovan oloista, ei haise, mutta noita vesijälkiä jäin vain miettimään.

Entä kuinka parantaa tilan ilmanvaihtoa? Riittääkö, jos pitää pakkasilla ovea auki, jotta lämpö pääsee vaatehuoneen sisälle? Lämpöpatteri päälle? Kylmä siellä ei koskaan ole ollut, mutta lisälämpöä ilmeisesti kuitenkin tarvitsee. Tuo ikkuna on tarkoitus uusia jossain vaiheessa, mutta jos nyt vaikka ensi kesään asti pärjäisi olemassa olevalla.

Vastaus:

Vaatehuoneessa ikkunan alla oleva lämmityspatteri on tarkoitettu pidettäväksi päällä aina lämmityskautena, se estää tuon ikkunan aiheuttamat ongelmat. Oven alla pitää olla noin 20 millimetriä korkea rako, jotta ilma vaihtuisi. Rako olisi myös tarpeellinen ilmankierto vaatehuoneen ja muiden tilojen välillä.

Jos tuo kosteusjälki askarruttaa, niin sen voi tutkituttaa rakennusalan asiantuntijalla, joka on perehtynyt kosteusvaurioihin.

Kun uusitte ikkunan, niin asentakaa se sisäpinnan tasoon. Silloin se ei huurru, eikä aiheuta kosteusongelmia.

Lisätietoa ikkunoista sekä ovista!
  • Rempallaan

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    2. 2

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    3. 3

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    4. 4

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    5. 5

      Ojanreunuksia raivanneelle miehelle kävi uskomaton vahinko: Autotalleista jäi jäljelle vain muisto

    6. 6

      Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu vaaliehdokas erosi paikallisyhdistyksen johdosta

    7. 7

      Nyt se on varmaa! Lauri Markkanen menossa NBA:n varaustilaisuuteen

    8. 8

      Itsensäpaljastaja järkytti nuoren naisen Helsingin Herttoniemessä – ”Oli touhut pahasti kesken”

    9. 9

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    10. 10

      Arttu Lindemanin erikoinen sometempaus suututti fanit – menetti tuhansia seuraajia: ”Se vähän lähti hanskasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    8. 8

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    9. 9

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    2. 2

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    3. 3

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    4. 4

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    5. 5

      Ojanreunuksia raivanneelle miehelle kävi uskomaton vahinko: Autotalleista jäi jäljelle vain muisto

    6. Näytä lisää