Signe, Varma

Asuminen

Mitä opiskelija-asunnolle saa tehdä? Kirkkaat seinät kiellettyjä, tauluja kohtuudella

Julkaistu:

opiskelija-asunnot
Vuokra-asunnon muuttaminen viihtyisäksi onnistuu tietyin reunaehdoin. Aivan kaikkeen opiskelija-asunnoissa ei saa kajota.
Ylioppilaskyläsäätiöiden opiskelija-asunnoissa asuu huomattava osa opiskelijoista. Esimerkiksi Turun alueen korkeakouluopiskelijoista noin viidennes on valinnut asuinsijakseen Turun ylioppilaskyläsäätiön kohteen.

Periaate on, että opiskelija-asunto palautetaan säätiölle siistissä kunnossa. Joskus pieni pintaremontti on kuitenkin tarpeen, sillä pintojen remontointiväli on Turussa 5-10 vuotta.

– Jos asukas haluaa esimerkiksi maalata asuntonsa seinät, TYS voi antaa tähän luvan. Väriä ei kuitenkaan voi valita itse, sillä TYSsin opiskelija-asunnoissa seinät ovat useimmiten valkoiset, palvelupäällikkö Jenni Mikkola Turun ylioppilaskyläsäätiöstä kertoo.

Pienillä kikoilla asunnosta saa omannäköisen.

– Seiniin voi laittaa tauluja ja hyllyjä kohtuudella. Tekstiilit ovat hyvä tapa piristää asunnon ilmettä, Mikkola sanoo.

Kirkkaat värit pannassa

Opiskelijoista on tullut yhä vaativampia asujia, Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön toimitusjohtaja Matti Tarhio tietää.

– Nykyiset opiskelijat haluavat tehdä opiskelija-asunnosta kodin, jossa on enemmän yksilöllisyyttä. Opiskelijoiden asunnot ovat kooltaan pienempiä, mutta luova ideointi tekee niistä viihtyisiä, toimivia ja tietyllä tavalla arjen luksustakin. Nuorilla on uskomaton kyky luoda uutta ja poiketa kaavamaisuudesta, Tarhio sanoo.

Useimmat opiskelijoista sisustavat kotinsa omilla huonekaluilla. Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua pienien huonekalujen saatavuus.

– Pieniin tiloihin suunniteltuja huonekaluja on todellisuudessa vähemmän tarjolla. Olemmekin tuomassa opiskelijoille syksyllä uuden tuotteen: avaimet käteen -huonekalupaketin. Monipuolisesti sisustamalla asunnon ilmeeseen pystyy vaikuttamaan uskomattoman paljon, Tarhio sanoo.

Kaikkea opiskelija-asunnoissa ei kuitenkaan saa tehdä, Tarhio muistuttaa.

– Jos asunnon ilme muuttuu merkittävästi räikeiden värien tai muiden sisustuselementtien vuoksi, turvallisuus vaarantuu tai muutoksessa käytetään materiaaleja, joilla vaarannetaan asumista ja terveyttä, joudumme rajaamaan huoneistoon tehtäviä muutoksia, Tarhio kertoo.

Kaverin kanssa asuminen suosiossa

Yksi trendi on opiskelija-asumisessa tällä hetkellä vahvassa nousussa: yhteisöllisyys.

– Nykyisin yhteisöllisyys mielletään helposti verkossa tapahtuvaksi toiminnaksi. Ihmiset tarvitsevat kuitenkin muutakin vuorovaikutusta. Erilaiset toiminnalliset tilat ja tapaamispaikat tulevat kasvamaan. Moni haluaa myös asua kaverinsa kanssa, Tarhio tietää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Lapsiperheen kuvaussessio museossa meni pahasti pieleen – 800 vuotta vanha arkku halkesi

    5. 5

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    6. 6

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    7. 7

      14-vuotias tanssi Macarenaa keskellä katua Saudi-Arabiassa – poliisi pidätti säädyttömyyden vuoksi

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    10. 10

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    8. 8

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Lapsiperheen kuvaussessio museossa meni pahasti pieleen – 800 vuotta vanha arkku halkesi

    5. 5

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    6. Näytä lisää