Akseli

Asuminen

Valikko

Kuvat: Tältä näyttää yhdeksän neliön tilaihme – vuokra huimat 950 euroa kuussa

erikoiset kodit
Asuminen keskeisellä paikalla vaatii toisinaan uhrauksia. Manhattanille muuttanut Grayson Altenberg tinki kotinsa koosta, mutta maksaa silti muhkeaa vuokraa.
Yhdeksän neliön minikodin vuokra on 1100 dollaria eli noin 950 euroa kuussa. Hinta ei Altenbergiä kuitenkaan huoleta, sillä tärkeintä on, että työpaikka on lähellä, BuzzFeed uutisoi.

Ravintolatyöntekijänä työskentelevä mies on työpaikallaan viidessä minuutissa, mikä on New Yorkin kokoisessa kaupungissa lähestulkoon ihme.

Pieni koti ei nuortamiestä muutenkaan huoleta.

– En tarvitse olohuonetta, koska en vietä kotona niin paljon aikaa. Olohuoneeni on keskuspuisto, Altenberg sanoo.

Myöskään aivan kaikkia huonekaluja, kuten tuolia, Altenberg ei omista. Tilaa löytyy seiniltä, johon on varattu hyllyt niin keittiötarvikkeille kuin vaatteillekin.

Pieni koti miellyttää, sillä perusrutiinit hoituvat siellä kuten missä tahansa muuallakin.

– Voin yhä nousta aamuisin, käydä suihkussa ja keittää kahvia, Altenberg iloitsee.

Pikkuruista asuntoa vuokrattiin vastikään humoristisin sanakääntein. Asunnon mainoslauseet poikkesivat totutusta, sillä huoneiston kokoa hämmästeltiin jopa ilmoituksessa.

Asunnon kerrottiin olevan niin pieni, ettei siihen mahdu samaan aikaan kolmea henkeä. Ilmoituksessa myös vitsailtiin, ettei tulevalla asukkaalla ole asunnon koon takia varaa lihoa. Käytännön vinkkinä mainittiin, että oven aukaistakseen vuokralaisen tulee siirtää luonnollisesti myös sänkyä.

Asunnon eduksi luonnehdittiin sen keskeistä sijaintia. Ilmoituksessa mainittiin, että 950 euroa kuussa on halvin hinta, jolla Manhattanilla voi asua.
  • Sisustaminen
  • Koti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    5. 5

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    6. 6

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    7. 7

      Raimo Summaselle rapsahti pitkä toimitsijakielto ja sakot

    8. 8

      Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

    9. 9

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    10. 10

      MTV: Salattujen elämien Lari jättää sarjan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    8. 8

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    9. 9

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    10. 10

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    10. 10

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    5. 5

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    6. Näytä lisää