Pasi

Asuminen

Valikko

Asuntomessut päättyivät – nämä kolme asiaa yllättivät toimitusjohtajan iloisesti

Julkaistu:

Tällä kertaa Vantaan Kivistössä järjestetyt asuntomessut päättyivät sunnuntaina.
Suomen Asuntomessujen toimitusjohtajan Pasi Heiskasen mukaan Vantaan Kivistössä järjestetyt messut onnistuivat tapahtumana erinomaisesti.

– Kävijämäärät kohosivat edellisiä vuosia korkeammalle tasolle ja alueella on tehty paljon kauppaa. Myös yleisöltä tullut palaute on ollut erinomaisen hyvää. Erityisesti kohteiden monipuolisuutta on kiitelty kävijätutkimuksen väliraportissa, toimitusjohtaja kiteytti sunnuntai-iltana messuporttien sulkeuduttua.

Heiskanen nosti Ilta-Sanomien haastattelussa esille kolme seikkaa, jotka yllättivät iloisesti Vantaan messuilla.

1. Nuorekkaammat messut kuin tavallisesti

Vantaan asuntomessuilla vieraili kuukauden aikana kaikkiaan 138 748 kävijää. Heiskasen mukaan messut olivat aiempaa nuorekkaammat.

Toimitusjohtaja arvioi, että kehäradan ja Kivistön aseman valmistuminen sopivasti juuri messujen alkuun vaikutti asiaan.

– Junalla tulleiden määrä näyttää kohonneen alustavien kävijäkyselyjen mukaan korkeaksi. Paikalle on tultu Helsingin keskustasta ja myös kävijäprofiili näyttäisi olevan aiempaa nuorekkaampi.

2. Kerrostalot kiinnostivat

Yleisön suosikkitalot selviävät vasta lopullisen kävijäkyselyn tulosten valmistuessa syyskuussa. Messujen päätyttyä oli kuitenkin selvää, että kerrostalokohteet kiinnostivat tänä vuonna tavallista enemmän.

Myönteinen yllätys toimitusjohtajan mukaan olikin se, että kolmeen hyvin erilaiseen kerrostaloon ja puutarha-idealla toteutettuihin parvekenäyttelyihin tutustuivat ammattilaisten lisäksi poikkeuksellisen innokkaasti myös tavalliset messukävijät.

– Halusimme tuoda esille kerrostaloasumista ja teimme paljon töitä asian eteen. Sellaisen kuvan sai, että erilaisia kohteita haluttiin vertailla. Puukerrostalo oli lisäksi sellainen, jossa kukaan ei ollut aiemmin käynyt, Heiskanen viittaa Suomen suurimpaan puusta rakennettuun kerrostaloon.

3. Uusi päiväkohtainen kävijäennätys

Viimeisellä messuviikolla alueeseen pääsi tutustumaan keskiviikkona ja torstaina kello 20 asti, kun muina päivinä portit suljettiin kaksi tuntia aikaisemmin. Päiväkohtainen kävijäennätys, 7 171 kävijää, tehtiin torstaina 6. elokuuta.

– Iloinen yllätys oli, että molempina päivinä tehtiin uudet päivittäiset ennätykset. Kun lomat olivat loppu, ihmiset ehtivät messuille vielä työpäivänkin jälkeen, Heiskanen kertoo.

Hänen mukaansa messuilla vältyttiin suurista kävijämääristä huolimatta järjestyshäiriöiltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    4. 4

      Tiger Woods antoi selityksen rattijuopumukselleen: ”Haluan ihmisten tietävän, ettei alkoholi liity tapaukseen”

    5. 5

      Media: Australia haluaa lopettaa ”raiskauslomat” – passit pois lasten hyväksikäyttäjiltä

    6. 6

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    7. 7

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    8. 8

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    9. 9

      Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

    10. 10

      Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    10. 10

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    4. 4

      Tiger Woods antoi selityksen rattijuopumukselleen: ”Haluan ihmisten tietävän, ettei alkoholi liity tapaukseen”

    5. 5

      Media: Australia haluaa lopettaa ”raiskauslomat” – passit pois lasten hyväksikäyttäjiltä

    6. Näytä lisää