Aija, Aava

Asuminen

Valikko

Viidennes kunnista on mökkirohmuja: Enemmän vapaa-ajan asuntoja kuin vakituisia

Joka viidennessä Suomen kunnassa on enemmän vapaa-ajan asuntoja kuin vakituisia asuntoja, selviää Suomen ympäristökeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta.
Selvityksen mukaan osa-aikaisen väestön määrä on kasvanut suurimmassa osassa Suomea. Eniten vapaa-ajan asuntoja on Järvi-Suomessa, rannikkoalueilla ja Lapin matkailukeskuksissa.

Tutkimus perustuu muun muassa laajoihin kyselytutkimuksiin, joita tehtiin sekä kansalaisille että kuntien viranomaisille. Kyselyyn vastanneiden mukaan yli puolet vapaa-ajan asunnoista on talviasuttavia, ja lähes yhdeksän kymmenestä on kytketty sähköverkkoon.

Kunnat pitävät vapaa-ajan asumisen vaikutuksia myönteisinä. Sen sijaan vakituiseen asumiseen vapaa-ajan asunnossa suhtaudutaan ristiriitaisesti. Suurin osa kunnista kannattaa sitä, että vapaa-ajan asukkaat maksaisivat osan tuloveroistaan mökkikuntaan. Vähän yli puolet kunnista ei kuitenkaan antaisi vapaa-ajan asukkaiden äänestää kuntavaaleissa tai lisäisi heidän oikeuksiaan mökkikunnan julkisiin palveluihin.

Asumiskulttuuri muuttunut

Itä-Suomen yliopiston tutkija Mia Vepsäläinen kertoo asumisen muuttuneen monipaikkaiseksi.

– Nykyiset asumisen tilastointimenetelmät, joissa oletetaan, että ihmisellä on vain yksi asuinpaikka, eivät enää anna kattavaa kuvaa väestön jakautumisesta eri puolilla Suomea ja sen vaikutuksista kuntien talouteen, suunnitteluun ja palveluiden järjestämiseen, hän sanoo tiedotteessa.

Kyselyn mukaan vajaa kaksi kolmesta suomalaisesta käyttää vapaa-ajan asuntoa säännöllisesti. Yli puolet omistaa vapaa-ajan asunnon itse. Tyypillisiä omistajia ovat eläkeläispariskunnat.

Vapaa-ajan kakkosasuntojen lisäksi suomalaisilla on yhä useammin käytössään myös kolmosasunto. Lähes viidennes vastaajista ilmoitti heillä olevan käytössään kaksi tai sitä useampia vapaa-ajan asuntoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    2. 2

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    3. 3

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    4. 4

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    5. 5

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    6. 6

      F1-kuskilta harvinaisen raju avautuminen – miten talli reagoi?

    7. 7

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    8. 8

      Jalokivikaupan ryöstö ja tulitaistelu Monte Carlossa: ryöstäjät järjestivät harhautuksen F1-kisoista tuttuun tunneliin

    9. 9

      Tarja Halosen ex-kumppani menehtyi – Hymy: Kari Pekkonen suunnitteli kesähäitä

    10. 10

      6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    3. 3

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    4. 4

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    5. 5

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    6. 6

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    7. 7

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    8. 8

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    9. 9

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    10. 10

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    2. 2

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    3. 3

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    4. 4

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    5. 5

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    6. Näytä lisää