Minja, Miisa

Asuminen

Naapurit närkästyivät Saku Koivun suunnitelmasta: ”On muukin paikka kyseiselle rakennukselle”

Julkaistu:

Saku Koivu hakee poikkeamispäätöstä lomakiinteistönsä grillikatoksen rakentamista varten.
Grillikatoksen koko on 35 neliötä. 6900 neliön tontilla oleva lomakiinteistö sijaitsee Turun Kakskerrassa.

Naapurit ovat jättäneet hakemuksesta muistutuksen, jossa he vastustavat grillikatoksen rakentamista.

Naapurit perustelevat asiaa sillä, että "Koivun suunnittelema kesäkeittiö tulee tarpeettoman lähelle rajaamme. Mielestämme Koivun tontilla on muukin paikka kyseiselle rakennukselle."

He ovat huolissaan siitä, että viiden metrin päähän rajasta rakennettava grillikatos aiheuttaisi sijaintinsa vuoksi melu- ja savuhaittoja.

Lisäksi naapurit huomauttavat, että "korkea rakennus peittäisi avokallioltamme avautuvan kauniin näkymän merelle". Heidän mukaansa tämä heikentää naapuritontin arvoa.

Poikkeamispäätös tarvitaan, jos rakentaminen tapahtuu ranta-alueelle tai asemakaavan vastaisesti. Tuleva grillikatos sijaitsisi alle viidenkymmenen metrin päässä rantaviivasta.

Asia on esillä Turun kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnassa ensi viikon tiistaina. Esityslistalla esitetään, että grillikatoksen rakentamiselle myönnetään lupa, muun muassa koska se "ei sijoitu naapureiden päänäkymän eteen" eikä grillikatoksen "sijoittamisella aiheuteta tarpeettomasti haittaa naapurille".

Koivu omistaa lomakiinteistönsä vieressä myös toisen lomakiinteistön, jolle hän hakee poikkeamispäätöstä autotallin rakentamista varten.

Isompi rakennusprojekti Koivulla on suunnitteilla Turun Mälikkälässä, jossa hän on hakenut rakennuslupaa vuonna 2010 ostamalleen 3032 neliön tontille. Rakennuslupa koskee kaksikerroksista yli 400 neliön omakotitaloa.

Poikkeamispäätöksen hakemisesta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    4. 4

      Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa

    5. 5

      Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

    6. 6

      Vimpeli juhlii pesäpallon Suomen mestaruutta!

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    9. 9

      Ruhtinatar Charlene käänsi päitä poikkeuksellisen seksikkäässä asussa – mekon kurkistusaukot paljastivat timmit vatsalihakset

    10. 10

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    8. 8

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    9. 9

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    10. 10

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    4. 4

      Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa

    5. 5

      Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

    6. Näytä lisää