Leo

Asuminen

Valikko

Kymmenen vuoden mökkiurakka – ”Tiesin, että kunnostusprojektista tulee työleiri”

Julkaistu:

Suomen kaunein mökki
Vuosien mökkiurakan jälkeen tamperelaisperheellä on nyt ihastuttava kesäpaikka järven rannalla.

KYMMENEN vuotta sitten tamperelaiset Elina ja Jouni Selin etsivät puulämmitteistä saunaa järven rannalta.

Isännällä oli mökkikuume ja haaveena kunnostaa vanha saunarakennus perheelle aktiiviseen käyttöön. Sopiva paikka löytyi vain seitsemän kilometrin päästä kotoa.

Jo ostovaiheessa kävi selväksi, että huonokuntoisen rakennuksen remonttiurakka olisi työläs. Paikka kuitenkin miellytti molempia. Punaiseksi maalattu saunarakennus on aivan veden tuntumassa, ja kuistilta pääsee suoraan pulahtamaan lempeään järviveteen.

– Mies teki päätöksen nähtyään järventuntumassa olevan saunarakennuksen. Ei hän aluksi mökistä ollut niin kiinnostunut, Elina Selin kertoo.

SAUNAN kaveriksi tuli kaupan päälle pienelle mäelle rakennettu rintamamiestalo. Siitä Selinit ovat remontoineet unelmiensa kesämökin.

– Vastustelin aluksi mökin ostoa, mutta mies vakuutti, että kymmenen vuoden päästä meillä on täällä todella hieno kesänviettopaikka. Ostopäätöksen vaikutti lopulta se, että ihastuin talon lasikuistiin, Elina Selin kertoo.

Mökin ja kesänviettopaikan kulissit olivat hyvät, mutta mökki ja sauna jouduttiin remontoimaan lattiasta kattoon.

– Tiesin, että kunnostusprojektista tulee kunnon työleiri. Meillä on omakotitalo, joten olimme varautuneet, että helpolla emme urakasta selviä. Onneksi tykkäämme kunnostaa ja rakentaa, Elina Selin kertoo.

VARSINAISIA neliötä päärakennuksessa on 60, mutta talo on isompi kuin neliöt antavat ymmärtää. Yläkerran viistokattoiset makuuhuoneet antavat lisätilaa. Perheessä on viisi lasta, ja talosta jokaiselle löytyy oma soppi.

Mökin pieni lasikuisti on saanut emännän mielikuvituksen liikkeelle. Kuisti on sisustettu romanttisesti vaalean eri sävyjä sekoittamalla, ja se on toiminut yhtenä sisustusinspiraation lähteenä.

– Kuisti on minulle tärkein paikka. Paikka on hyvin valoisa ja mieli on levollinen, kun voi istua siinä penkillä ja katsella järvelle, Elina Selin kertoo.

TALON mukana tuli vanhoja huonekaluja, jotka on kunnostettu ja otettu käyttöön. Sisustuksessa on tyylikkäästi yhdistelty maalaisromantiikkaa ja talonpoikaistyyliä.

Tänä vuonna kymmenen vuoden urakka tulee päätökseen, mutta työt kesämökillä eivät lopu. Saunarakennus saa uuden maalikerroksen. Lisäksi on suunnitelmissa kesäkeittiö.

– Henkilökohtaisesti meille ei olisi ihannetilanne, että kaikki olisi valmista. Luultavasti silloin hankkisimme toisen paikan.

Selinien mökin äänestysnumero on 2.

IS esittelee kevään aikana kaikki 18 Suomen kaunein mökki -ohjelmassa nähtävää kesämökkiä. Omaa suosikkiaan voi äänestää osoitteessa nelonen.fi/mokki.

Äänestys päättyy 5. kesäkuuta klo 12. Voittaja ja kaikki palkittavat julkistetaan kauden viimeisessä jaksossa 17.6.

Katselijaäänestyksen kolme eniten ääniä saanutta mökkiä palkitaan seuraavasti.

1. 10000 euron K-raudan lahjakortti.

2. 700 euron K-raudan lahjakortti.

3. 500 euron K-raudan lahjakortti

Ilta-Sanomat ja Nelonen ovat osa Sanoma Media Finland Oy:tä.

Suositun Suomen kaunein mökki -tv-ohjelman toinen kausi alkaa Nelosella keskiviikkona 29. huhtikuuta klo 20.00.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    3. 3

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    4. 4

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    5. 5

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    6. 6

      Sarjakuristaja: Pidän nahasta ja sadomasokistisesta seksistä – ”Tykkään, jos nainen alistaa minua”

    7. 7

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    8. 8

      Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

    9. 9

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    10. 10

      Opettaja kertoo väkivallasta koulussa: ”Oppilas hakkasi toisen päätä seinään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    5. 5

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    6. 6

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    7. 7

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    8. 8

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    9. 9

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    10. 10

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    3. 3

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    4. 4

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    5. 5

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    6. Näytä lisää