Ritva

Asuminen

Valikko

Nämä tekijät määräävät asunnon hinnan: ”Sauna maksaa jopa 15000 euroa”

Julkaistu:

Hinta-arviot
Miten parveke, sauna ja merinäköala vaikuttavat kerrostaloasunnon hintaan?

ASUNNON hinnan muodostumisessa pienemmilläkin asioilla on paljon merkitystä. Kysyimme asiantuntijoilta, kuinka paljon ja miten esimerkiksi sijainti, parveke, näköalat, oma sauna ja asuinkerros vaikuttavat kerrostaloasunnon hintaan.

– Merkittävin tekijä asunnon hinnassa on tietysti sijainti, joka määrittää lähtöhintatason, arvioi Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen.

SKV Kiinteistönvälityksen kenttäjohtaja Marko Vierto muistuttaa, että vaikka kaupunkien keskustassa asuntojen hinnat ovat aina korkeammat, myös keskustan ulkopuolella on erityisalueita.

– Esimerkiksi Helsingin Lauttasaari sijaitsee ydinkeskustan ulkopuolella, mutta hinnat ovat lähes keskustan tasoa.

Neliöhinnat ovat Helsingissä jopa 5 000 euroa kalliimpia, kun verrataan lähiöasuntoa ydinkeskustan asuntoon.

– Kulkuyhteyksistä juna ja metro ovat arvostetuimmat, ja aseman tulisi sijaita alle puolen kilometrin kävelymatkan päässä asunnosta, jotta niillä on merkittävä positiivinen vaikutus hintaan, Vierto pohtii.

TOISEKSI tärkein tekijä asunnon hinnassa on Hämäläisen mukaan tehokkaasti käytetyt neliöt.

– On vaikea sanoa neliöiltään samankokoisen asunnon hinnan eroa, jos pohja on kaksio verrattuna kolmioon. Monet toivovat tänä päivänä ihan pientäkin työhuonetta, joten kolmioratkaisu voi olla myyvempi, pohtii Vierto.

Läpitalonasuntoja arvostetaan kuitenkin selkeästi eniten.

– Välittäjä käy hinta-arviota tehdessään läpi myös taloyhtiön kunnon eli rapun ja rakennuksen itsessään. Tiilitaloja ja rapattuja arvostetaan eniten, vanhempia elementtitaloja vähiten. Asuntoon mennessä katsotaan asunnon yleiskunto ja ilmansuunnat, Vierto jatkaa.

Hämäläinen on samoilla linjoilla: ikkunoiden ilmansuunnat ovat tärkeä tekijä suomalaisille. Lisäksi arvioidaan asunnon kunnosta sen remonttitarve.

– Ilmansuunnista selkeästi suosituin on länsi, eli ilta-auringon paistetta havitellaan parvekkeelle ja asuntoon. Asuntojen pintamateriaalit vaikuttavat myytävyyteen, mutta tänä päivänä esimerkiksi hyvälaatuinen laminaatti voi olla yhtä arvostettu kuin parketti, kertoo Vierto.

HISSIN suoraa hintavaikutusta on Vierron mukaan vaikea määritellä. Hissillisen talon asunto on kuitenkin helpompi myydä.

– Kolmikerroksisen kerrostalon asunnon hintaan ei hissittömyys juurikaan vaikuta. Lähiöissä hissitalot ovat halutumpia, mutta keskustan jugendtaloissa hissillä ei ole suoraa vaikutusta hintaan.

Jugend-asuntojen neliöhinnat ovat muutenkin useita satoja euroja enemmän kuin ensimerkiksi 60–70-luvun asuntojen.

– Erittäin vanhoja ja aivan uusia rakennuksia arvostetaan eniten.

MERINÄKÖALA tunnetusti nostaa asunnon hintaa merkittävästi.

– Merinäköalasta maksetaan jopa 2 000 euroa kalliimpaa neliöhintaa, Vierto arvioi.

Parvekkeen näkyminen hinnassa sen sijaan vaihtelee.

– Helsingin keskustassa ei parvekkeella ole juurikaan lisäarvoa, mutta lähiöissä se nostaa hintaa helposti yli 10 000 euroa. Parveke on aina myytävyyttä parantava tekijä, Vierto kertoo.

Saunalla ajatellaan perinteisesti olevan suomalaisille suuri merkitys, mutta yhä enemmän on kodinomistajia, joille sauna on lähinnä romuvarasto.

– Sauna voi kuitenkin nostaa hintaa jopa 15 000 euroa.

ASUINKERROS vaikuttaa molempien asiantuntijoiden mukaan asunnon hintaan merkittävästi.

– Ylempi kerros kerrostalokaksiossa maksaa noin 7 000–20 000 euroa enemmän. Ylintä kerrosta arvostetaan tietysti eniten, linjaa Vierto.

Vaikka piha ja terassi lisäävät asumisviihtyvyyttä, niiden hintavaikutus ei ole selvä. Sen sijaan kattoterassi nostaa asunnon hinnan nopeasti pilviin.

Hämäläinen muistuttaa, että hieman yllättävilläkin asioilla voi olla merkitystä asunnon hinnassa.

– Rappukäytävän hajut ja tuoksut voivat vaikuttaa ensivaikutelmaan, ja jopa niillä voi olla vaikutus hintaan.

Hintavaikutukset (Esimerkkinä 60-neliöinen kaksio kerrostalossa)

  • Parveke 10000–15000 euroa
  • Sauna 15000 euroa
  • Kerros (uudistaloissa) 7000–20000 euroa/kerros
  • Merinäköala jopa 2000 euroa/neliö
  • Näkymät länteen (ilta-aurinko) 10000 euroa
Helpottavat myyntiä/arvostetaan enemmän (ei suoraan hintavaikutusta)
  • Asunnon laadukkaat pintamateriaalit (parketti, lautalattia, kaakelit)
  • Pesukone- ja astianpesukoneliitännät sekä tilat
  • Lattialämmitys
  • Takka, kakluuni
  • Taloyhtiön sauna
  • Taloyhtiön hissi
  • Kerrostalon pinta on rapattu tai tiiltä
  • Asunnon pohja: läpitalon yleensä arvostetuin

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    3. 3

      Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Mies kaahasi poliisia karkuun Oulussa – kun auto ei riittänyt, lähti lopulta juoksemaan

    6. 6

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    7. 7

      Armeija ja islamistit taistelevat luodein ja raketein kaupungin kaduilla Filippiineillä – ”Näin Isisin siellä”

    8. 8

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    9. 9

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    10. 10

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    4. 4

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    5. 5

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    10. 10

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    3. 3

      Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Mies kaahasi poliisia karkuun Oulussa – kun auto ei riittänyt, lähti lopulta juoksemaan

    6. Näytä lisää