Leena, Matleena

Asuminen

Valikko

Muuttaisitko miniyksiöön? Katso, miten näissä Helsingin ja Turun yksiöissä asutaan!

Julkaistu:

Pienille asunnoille on kysyntää etenkin pääkaupunkiseudulla – hinnalla millä hyvänsä.
Helsingin Sanomat kertoi perjantaina Helsingin Pursimiehenkadulla 115 000 eurolla myytävästä 11 neliön yksiöstä.

Yksiön omistava ja sitä Oikotie.fi:ssä myyvä Henri Gratsch kertoi, että asunnolle etsitään ostajaa, joka haluaisi kunnostaa sen putkiremontin yhteydessä.

– Asuntoa katsomaan tulleiden arviot ovat olleet positiivisia, ja pikkuasuntoa on ihmetelty ihmeen toimivaksi. Emme ole kuitenkaan vielä saaneet aivan pyytämäämme hintaa.

Kymmenkunta ihmistä oli kiinnostunut asunnosta. Heistä yksi haluaisi ostaa asunnon itselleen, loput vuokrattavaksi edelleen.

Gratschin mielestä yksiön pyydetty neliöhinta ei ole liian korkea, sillä hänen mukaansa ”isojen” 20 neliön yksiöiden hinnat ovat lähes samat.

– Vaikka neliöhinta pomppaa pienissä asunnoissa korkealle, asunnon kokonaishinta on halvempi. Esimerkiksi peruskorjausten hinnat lasketaan yleensä neliöiden mukaan, ja näin pienen asunnon remontoiminen käy halvemmaksi.

Yhdentoista neliön asunto ei ole edes pienin asunto, jossa Gratsch on vieraillut: mies muistelee käyneensä aikoinaan Kruununhaassa seitsemänneliöisen asunnon esittelyssä. Gratsch myös omisti aikaisemmin 8,5 neliöisen asunnon, joka oli vanha ullakkohuone.

– Uskon, että tämän kokoiset pikkuasunnot menisivät kuumille kiville, jos niitä vain saisi rakentaa. Pienistä asunnoista käydään paljon keskustelua.

TURUSSA on niin ikään myynnissä pieni 15 neliön tilaihme Raunistolan Puistotiellä 65 000 euron hintaan. Yksiön omistava ja sitä Oikotie.fi:ssä myyvä Jouni Berg kertoo, että asunto on ollut myynnissä jo useamman kuukauden.

– Ensimmäinen esittelykierros oli marraskuun puolella, mutta ostajaa ei löytynyt. Laitoin asunnon uudelleen myyntiin reilu viikko sitten.

Asunto ei ole sijoittajien tarpeeseen sopivin, sillä se on remontoitu vahvasti oman maun mukaan. Bergille oli kuitenkin jo alusta asti selvää, että asunnon myyminen vaatii tietyn ostajan löytämisen.

– Todennäköisin ostaja olisi kakkosasuntoa tarvitseva, opiskelija tai yksinasuva henkilö. Pariskunnalle asunto on liian pieni, lapsiperheestä puhumattakaan. Parvi vaatii myös hyvää liikuntakykyä.

Asunnon hintaa on laskettu jo neljällä tuhannella eurolla sitten marraskuusta. Jos myyntiaika venyy edelleen, Berg joutuu harkitsemaan hinnanalennusta uudelleen. Hänen mielestään pyydetty neliöhinta korreloi kuitenkin hyvin asunnon kunnon kanssa.

– Asuntoon on panostettu, eikä siinä ole hukkaneliöitä. Pienessä asunnossa asumiskustannukset ovat huomattavan pienet: vastike on pieni ja esimerkiksi lämmityskulut ovat hyvin hallittavissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Poliisi tutkii mysteeriruumista Joensuussa – kuka on joesta löytynyt nainen?

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    6. 6

      Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

    7. 7

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    8. 8

      Palkinnoksi 100 jäätelöä – Joanna, 11, pääsi näyttämään taitojaan aikuisten yleisurheilun SM-kisoissa

    9. 9

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    10. 10

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    4. 4

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    5. 5

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    6. 6

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    7. 7

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    8. 8

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    9. 9

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    10. 10

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Poliisi tutkii mysteeriruumista Joensuussa – kuka on joesta löytynyt nainen?

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    6. Näytä lisää