Armas

Asuminen

Valikko

Millaisen makkarin haluaisit? Tässä 11 ihanaa ideaa

Ulliksen löytöjä
Makuuhuoneessa pitää viihtyä - vietämmehän siellä kolmanneksen vuorokaudesta.
Vietämme makuuhuoneessa keskimäärin kolmanneksen vuorokaudesta. Makuuhuoneet eivät ole vain nukkumiseen varattuja tiloja, vaan niissä rentoudutaan, luetaan kirjoja, katsellaan televisiota, vietetään aikaa läheisten kanssa.

Kaunis sisustus, tarkoituksenmukaiset vuodevaatteet ja ergonomisesti hyvä sänky auttavat viihtymään siellä entistä paremmin.

Raikas ilma tuo mukanaan laadukkaan unen. Kannattaa siis tuulettaa makuuhuone ennen nukkumaanmenoa. Puhtaat lakanat puolestaan on itsestäänselvyys.

Lisäksi on hyvä muistaa, että tyyny kannattaa vaihtaa kolmen vuoden, petauspatja viiden vuoden ja runkopatja kymmenen vuoden välein.

Pölypunkit saa pidettyä kurissa pesemällä vuodevaatteet 60 asteessa tai viemällä ne saunaan tunniksi (60 asteeseen). Talvella vuodevaatteet voi viedä myös ulos. Pölypunkit kuolevat tosin vasta 20 pakkasasteessa, ja vuodevaatteiden täytyy olla pakkasessa tuntikausia. Lopuksi vuodevaatteet on imuroitava.

1. Pehmeän graafinen tunnelma syntyy yhdistelemällä yksivärisiä vuodevaatteita pelkistettyihin kuviotyynyihin. (Ellos)

2. Pesue-pussilakana sopii sekä aikuisten että lasten makuuhuoneeseen. (Finlayson)

3. Aika -pussilakanoiden tekstit saa sekä mustalla että valkoisella pohjalla. (Finlayson)

4. Valmu-pussilakanoiden pelkistetty kukkakuosi sopii nuorekkaaseen kotiin. (Finlayson)

5. Eriväriset ja -kuosiset tyynyt sointuvat kauniisti yhteen Gantin vuodevaatteissa.

6. Muhkeat peitot ovat saaneet päälleen mustavalkoiset kukka- ja vihanneskuvioiset lakanat. (Ikea)

7. Valkoiset vuodevaatteet luovat ylellistä hotellitunnelmaa. (Ikea)

8. Mustilla ja valkoisilla raidoilla makuuhuoneen sisustus on minimalistinen, mutta näyttävä. (Ikea)

9. Raikkaat, vihreät kasvikuosit tuovat kevään tunnelmaa makuuhuoneeseen. (Jotex)

10. Klassiset materiaalit ja hillityt värisävyt vuodevaatteissa sekä korkealaatuinen sänky ja patja ovat aina varma valinta makuuhuoneeseen. (Unikulma)

11. Vilukissan sängyn päädyssä on aina torkkupeitto. (Lapuan Kankurit)

Juttua muokattu 17.2.2015 kello 15.43: Juttuun lisätty Ikean kuvat.
  • Ulliksen löydöt

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    2. 2

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Jani Sievinen julkaisi itsestään herkuttelumeemin 20 kiloa lihavampana: ”6 vuotta sitten ei olisi paljon naurattanut...”

    5. 5

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    6. 6

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    7. 7

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    8. 8

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    9. 9

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    10. 10

      Neljää ulkomaalaistaustaista miestä epäillään taposta Tampereella – poliisi: ”Ei asuntoon ole vahingossa menty”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    6. 6

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    7. 7

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    8. 8

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    9. 9

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    10. 10

      Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    2. 2

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Jani Sievinen julkaisi itsestään herkuttelumeemin 20 kiloa lihavampana: ”6 vuotta sitten ei olisi paljon naurattanut...”

    5. 5

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    6. Näytä lisää