Marko, Markus, Markku

Asuminen

Valikko

Asuntokaupan hyytyminen näkyy jo vuokramarkkinoilla: Nyt kannattaa tinkiä

Vuokralla
Koska asuntokauppa ei käy, isoja asuntoja tulee entistä enemmän ja halvemmalla vuokrattaviksi.
Asuntokaupan hyytyminen näkyy myös vuokramarkkinoilla. Tilastokeskuksen mukaan vuokrat nousivat loka-joulukuussa selvästi. Silti vuokra-asuntoa etsivä voi tällä hetkellä jopa hyötyä tilanteesta. Myyntiturvan sekä Vuokraturvan omistajan ja hallituksen puheenjohtajan Timo Metsolan mukaan pitkään myynnissä olleita asuntoja tulee tällä hetkellä tasaisena virtana vuokrattaviksi. Syy on se, ettei niitä ole saatu myytyä.

– Peruskorjaamattomissa taloyhtiöissä olevia asuntoja on monin paikoin vaikea saada toivottuun hintaan kaupaksi. Niillä on kuitenkin normaali kysyntä vuokramarkkinoilla. Remontteihin voi olla vielä muutama vuosi aikaa, perustelee Metsola ja jatkaa:

– Isojen asuntojen kauppa käy tällä hetkellä heikosti. Ne, jotka eivät ole saaneet asuntoaan kaupaksi, ovat laittaneet sen vuokralle. Siten markkinoilla on enemmän valinnanvaraa isoista huoneistoista. Jos asunnossa on pienikin puute – ne eivät ole virheettömiä – niille ei ole ottajaa.

Lisäksi isojen asuntojen vuokrataso laskee, koska tarjonta lisääntyy. Näin markkinatilanne on Metsolan analyysin mukaan vuokralaiselle huomattavasti kannattavampi kuin myöhemmin keväällä, kesällä tai syksyllä.

– Jopa isompien asuntojen, kuten perheasuntojen, vuokrapyynnöistä tinkiminen on nyt mahdollista, Metsola kertoo.

”Tunnelma on sellainen, että sinnitellään”

Niin asunto- kuin vuokramarkkinoidenkin hyytymisen taustalla on epävarma aika. Monet pelkäävät muun muassa asunnon arvon laskua ja lykkäävät isoja taloudellisia päätöksiä.

– He eivät ole varmoja siitä, mihin suuntaan talous ja oma talous ovat menossa. Vuokrauspäätöksissäkin ollaan varovaisia. Perheet saattavat käydä katsomassa vuokra-asuntoja, mutta he eivät muuta toiveitaan vastaamattomasta pienestä asunnosta suurempaan. Tunnelma on sellainen, että sinnitellään, Metsola toteaa.

Hänen mukaansa sydäntalvella on muutoinkin vähiten kysyntää vuokra-asunnoista, mutta tarjonnan määrä ei juuri poikkea muusta vuodesta. Näin ollen vuokralaisilla on normaalia enemmän valinnanvaraa ja hyvät mahdollisuudet vertailla asuntoja rauhassa.

Metsolan mukaan uusissa, nyt tehtävissä vuokrasopimuksissa vuokrat eivät nouse. Pienten asuntojen vuokrat pysyvät samana, ja isompien asuntojen uusia vuokrasopimuksia tehdään aiempaa alhaisemmilla vuokrilla.

Perjantaina julkaistiin vuokratilasto vuoden 2014 viimeiseltä neljännekseltä. Tilastokeskuksen mukaan asuntojen vuokrat nousivat loka-joulukuussa keskimäärin 3,5 prosenttia vuoden takaisesta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat pääkaupunkiseudulla 3,2 prosenttia ja muualla maassa kolme prosenttia. Eniten nousivat sosiaalisesti tuettujen ARA-asuntojen vuokrat, jotka kohosivat neljä prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    2. 2

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    3. 3

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    4. 4

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    5. 5

      Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

    6. 6

      Kolme uutta ministeriä, kokoomus ja perussuomalaiset jakavat salkkuja keskenään

    7. 7

      Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

    8. 8

      Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

    9. 9

      Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

    10. 10

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    5. 5

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    2. 2

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    3. 3

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    4. 4

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    5. 5

      Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

    6. Näytä lisää