Alvar, Auno

Asuminen

Stressaako joulu? Näillä vinkeillä saat kodin ja mielen kuntoon!

Julkaistu:

Ovatko jouluvalmistelut vasta alkutekijöissä? Ei hätää! Näillä asiantuntijoiden vinkeillä ehdit vielä saada kotisi edustuskuntoon ja pöydän koreaksi. Ja mikä parasta – säilytät mielenrauhasi.
Koti joulukuntoon viikonloppuna:

1.Muutama tunti riittää

Jo parissa tunnissa kodin saa riittävän hyvään joulukuntoon. Isoa joulusiivousta ei kannata enää harkita. Unohda lattianpesu, perusteellinen viikkosiivous riittää.

2. Jaa työtehtävät perheenjäsenille

Siivotkaa koko perheen voimin, niin urakka helpottuu. Kaksi ihmistä saa samassa ajassa aikaan tuplasti enemmän. Lapset voivat osallistua siivoukseen oman ikänsä mukaisesti. Kouluikäiset siistivät oman huoneensa, päiväkoti-ikäisetkin voivat auttaa siivouksessa keräämällä omia tavaroitaan talteen.

3. Syö ennen siivousta

Nälkäisenä ja huonosti ravittuna mikään ei onnistu. Siivous sujuu näppärämmin ja hermoja kiristämättä, kun alla on tukeva ateria.

4. Raivaa, imuroi ja pese

Vie ylimääräiset lehdet lehtiroskikseen ja roskat roskikseen. Vie lattioilla ja sohvilla lojuvat tavarat ja vaatteet omille paikoilleen. Sen jälkeen imuroi lattiat, pese vessa puhtaaksi ja pyyhi pölyt.

5. Kaiva joulukoristeet ja -kynttilät esille

Joulutunnelmaan pääsee jo vähällä vaivalla: ruokapöytään punainen joululiina ja ikkunalaudalle esimerkiksi tuikkuja ja kynttelikkö. Lapset voivat askarrella pahvista joulutonttuja ikkunoihin.

6. Jouluntuoksua leipomalla

Sujauta aattona uuniin pellillinen pipareita tai torttuja, niin kotiin leviää herkullinen, jouluinen tuoksu.

7. Kokeile tuoksukynttilöitä

Aina ei tarvitse leipoa, että koti täyttyy piparin tai mausteiden tuoksusta. Tuoksukynttilät tai -kivet antavat hentoa tuoksua ilmaan.

8. Siisti jääkaappi

Jääkaappi on joulunpyhinä kovalla koetuksella. Raivaa jääkaappi tarvittaessa vanhoista elintarvikkeista ja tee tilaa jouluruoille. Pyyhi samalla tasot kostealla liinalla.

Pikasiivous, kun yllätysvieraiden tuloon on tunti aikaa:

9. Raivaa eteinen

Tunnin aikana ehtii panna eteisen kengät järjestykseen ja siistiä naulakon. Eteinen antaa ensivaikutelman siitä, miltä kodissa näyttää.

10. Siisti olohuonetta ja keittiötä

Ehdit raivata olohuoneen pöydille tilaa ja siistiä sohvat ja lattiat ylimääräisistä tavaroista. Täytä astianpesukone.

11. Piilota ylimääräiset tavarat

Jos et ehdi viedä tavaroita paikoilleen, piilota ne makuuhuoneeseen. Sulje sen jälkeen ovi. Vieraat näkevät vain siistit tilat.

12. Pikavessanpesu ei paljoa vaadi

Jos vielä ehdit, pese vessa nopeasti. Siisti lavuaari hammastahnan jämistä, käytä wc-harja pöntössä puhdistusaineen kera ja vaihda pyyhkeet.

13. Älä stressaa

Jos ihminen tulee yllättäen toisen kotiin, vieraisille pitää tulla sillä mielin, että kaikki paikat eivät välttämättä kiiltele puhtauttaan.

Pöytä koreaksi ilman ponnisteluja:

14. Kattaus on puoli ruokaa

Nyt jos koskaan kannattaa kaivaa kauniit perintöastiat ja pöytäliinat esille. Kattaus on osa ruokaa, ja taidolla katetussa ruokapöydässä ei tarvitse olla monta lajia ruokaa, kun se näyttää jo kauniilta.

15. Vaihda valmissinappi ja -hillo kauniiseen purkkiin

Kukaan ei ruoski sinua, jos et tee kaikkea itse. Osta valmis sinappi kinkulle ja vaihda se kauniimpaan purkkiin. Kukaan ei hoksaa, ettei sitä ole tehty itse. Samoin voi toimia hillojen kanssa juustopöydässä.

16. Vähemmän on enemmän – myös ruokalajeissa

Kalapöydässä ei tarvitse olla monta erilaista kalaa. Esimerkiksi yksi silli, savulohta ja mäti riittää. Kinkun kanssa maistuu hyvin vain perunalaatikko ja lisukkeeksi riittää vihreä salaatti.

17. Jälkiruoan voi valmistaa helposti ja nopeasti

Helppo piparimousse neljälle

> 2 prk vaniljarahkaa

> 2 tl piparkakkumaustetta

> 2 dl vaahdotettua kermaa

Sekoita rahkan joukkoon piparkakkumauste ja kerma. Sekoita hyvin ja pursota piparkakkujen päälle. Tarjoile heti.

18. Tuunaa valmislaatikot luksuslaatikoiksi

Jos haluat tarjoilla kaikki perinnelaatikot kinkun kanssa, osta valmista. Lisää niiden joukkoon esimerkiksi kermaa, smetanaa tai ranskankermaa. Katso videovinkit laatikoiden uudistamiseen ISTV:n jouluvideovinkeistä.

19. Perunalaatikko saa uutta makua voista

Valmisperunalaatikkoon sopii hyvin sulatettu kirnuvoi ja muskottipähkinä.

20. Porkkanalaatikon helppo tuunauskikka

Valmisporkkanalaatikosta saa todella herkullisen, kun maustaa sen sahramilla.

21. Lanttulaatikolle makua siirapista

Valmislanttulaatikkoon voi lisätä hyppysellisen kanelia ja vaahterasiirappia.

22. Ota avuksi puolivalmisteet

Kaupasta saa valmiita juuressoseita, joista on helppo valmistaa esimerkiksi perinteinen patee joulupöytään.

Punajuuri-perunapatee

> Valmis punajuuri-perunasose 500 g

> 3 sipulia

> 1–2 rkl öljyä

> 5 munaa

> 1 dl kahvi- tai kuohukermaa

> 150 g sinihomejuustoa

> ½ tl mustapippuria

> 1–2 tl raakunaa

> ½ tl suolaa

Pateen valmistaminen monitoimikoneella tai sauvasekoittimella käy näppärästi. Hienonna kuoritut sipulit. Laita silppu ja öljy mikroaaltouunin kestävään astiaan ja kypsennä mikroaaltouunissa 2–3 minuuttia. Lisää soseen joukkoon munat, sitten kerma, juusto muruina ja mausteet. Kaada soseutettu seos voideltuun pitkänomaiseen noin 1,5 litran vuokaan. Nosta vuoka uunipannulle, jossa on vettä. Kypsennä 150-asteisessa uunissa noin 1 ½ tuntia. Kumoa vähän jäähtynyt patee tarjoiluvadille. Pateen voi tarjota sekä lämpimänä että kylmänä.

23. Jos kinkku jää syömättä, älä valmista sitä

Kinkunpaistorumba kannattaa jättää väliin, jos sen syöminen jää perheessä aina vähemmälle. Tarjoile sen sijaan runsas kalapöytä ja sen jälkeen laadukkaista juustoista tehty juustolautanen.

24. Kokoa juustolautanen maateeman mukaisesti

Valitse ranskalaiselle ranskalaisia juustoja, sveitsiläiselle sveitsiläisiä. Kotimainen juustolautanen valmistuu kolmesta tutusta juustosta: Mustaleima-emmentalista, Aura-sinihomejuustosta ja voimakkaasta Ritari-kermajuustosta. Tarjoile lisäksi pipareita ja kuivattuja hedelmiä. Tuore leipä sopii myös juustopöytään.

25. Helppoa naposteltavaa

Kanelimantelit ovat herkullista naposteltavaa joulupöytään ja valmistuvat kädenkäänteessä.

Kanelimantelit

> 3 dl manteleita

> 2 rkl juoksevaa hunajaa

> 2 rkl vettä

> 2 tl rypsiöljyä

> 4 rkl sokeria

> 1 rkl kanelia

> (½ tl suolaa)

Levitä mantelit leivinpaperilla päällystetylle pellille. Paahda niitä 225 asteessa noin 10 minuuttia. Sekoita välillä ja katso, etteivät ne pala. Kun mantelit tuoksuvat, nosta pelti uunista. Sekoita kattilassa hunaja, vesi ja öljy. Kuumenna. Kun neste kiehuu, lisää mantelit. Sekoita ja anna kiehua, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Sekoita lautasella sokeri, kaneli (ja suola). Kaada mantelit lautaselle ja kierittele ne mausteseoksessa. Kaada mantelit takaisin leivinpaperin päälle jäähtymään.

26. Nopea vierasvara

Varaa pakastimeen joulunpyhiksi torttutaikinalevyjä. Valmiiksi kaulituista taikinapaloista loihdit itse tehdyt kahviherkut alle tunnissa.

27. Kivennäisvesi sopii joulupöytään

Maidon, kotikaljan ja veden lisäksi kivennäisvesi sopii hyvin joulupöytään. Se antaa keveyttä tuhdille ruoalle ja vahvoille mausteille.

28. Helppo joulujuoma

Jos imelä glögi ei maistu, lämmittele tällä helposti valmistuvalla juomalla.

Omenainen joulujuoma

> 1 l omenamehua

> Tähtianismaustetta

Lämmitä omenamehu kattilassa ja lisää joukkoon ripaus tähtianismaustetta oman makusi mukaan.

29. Punainen joulujuoma

Tämä jouluinen, kylmä juoma maistuu myös perheen pienimmille.

Joulujuoma lapsille

> 1 l vettä

> 7 ruusunmarjateepussia

> 1 l omenatäysmehua

> 1 l kivennäisvettä

Kuumenna vesi kiehuvaksi. Nosta kattila levyltä ja hauduta teepusseja vedessä reilu viisi minuuttia. Ota pussit pois ja anna teen jäähtyä kylmäksi. Sekoita kylmä tee ja juomat keskenään.

Helli hermojasi

30. Tee lista ja anna kiitosta itsellesi

Jos tekemistä on paljon, organisoi ja jaottele tehtävät pieniin osiin. Ruksi juttuja pois sitä mukaa, kun ne on tehty. Tämä auttaa hahmottamaan kokonaisuuden ja saat hyvän olon siitä, kun näet, miten paljon olen tehnyt.

31. Luovuta valtaa muille

Älä vaadi itseltäsi liikoja, vaan ota apu vastaan. Jos kodin siisteys on jouluisin tärkein asia, tavaralahjan sijaan voit pyytää läheisiltäsi joululahjaksi kotisiivouksen siivousyritykseltä. Voit myös järjestää ystävien kesken esimerkiksi leivontaillan, jolloin kokoonnutte paistamaan porukalla kaikki joulun herkut piparitaloista torttuihin.

32. Kävelyä, ei alkoholia

Muutama lasillinen viiniä saattaa tuntua houkuttelevalta stressinselättäjältä, mutta mieti hetki. Kun on väsynyt, stressaantunut ja odotukset ovat korkealla, alkoholi saattaa vain pahentaa olotilaa. Kun stressi iskee, ota hengähdystauko, pue ulkoiluvaatteet päälle ja lähde puolen tunnin lenkille. Raitis ilma ja rivakka kävely rauhoittavat mieltä.

33. Ota rennosti

Kuulostaa vaikealta, mutta helpottaa stressiä. Älä ota itseäsi tai ketään muutakaan liian vakavasti. Kun tekee asiat pilke silmäkulmassa ja pienellä hymyllä, vaativatkin asiat sujuvat jouhevammin. Lisäksi autamme omaa kroppaamme auttamaan meitä. Kun tehtäviä lähestytään levosta käsin, lepotilasta vastaava hermosto aktivoituu ja stressi helpottaa.

34. Jaa hyvää joulumieltä

Mieti, mitä voit tehdä sen eteen, että läheisesi voivat hyvin jouluna. Ihmisen syvin tarve on tulla nähdyksi ja arvostetuksi. Monesti paha olo saattaa johtua siitä, että ihmiset yksinkertaisesti jäävät oman tärkeytensä vangeiksi. Mieti, miten voit luoda toisille hyvää mieltä ja ilmapiirin, jossa ihmiset voivat olla rentoja ja rauhassa. Tutkimusten mukaan ihminen on onnellisimmillaan saadessaan antaa ja luoda hyvää kuin vastaanottaa.

35. Ole läsnä

Pyri olemaan läsnä siinä, mitä teet ja etsi kiitollisuuden aiheita. Monista vaikeuksista huolimatta saamme viettää aikaa läheistemme kanssa. Oman elämän haaskaaminen murehtimiseen ja stressaamiseen on hulluutta.

Lähteet: Marttaliiton kehittämispäälliköt Teija Jerkku ja Arja Hopsu-Neuvonen, ruokatoimittaja Sanna Mansikkamäki, toimittaja-kolumnisti Sari Helin, soveltuvan positiivisen psykologian maisteri Emilia Lahti. Reseptit: marttaliitto.fi, Sanna Mansikkamäki.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  3. 3

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  4. 4

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  5. 5

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  6. 6

    Valepoliisi iski taas uudella kikalla Kuopiossa – pyysi ottamaan kaikki rahat esille

  7. 7

    15-vuotias otettiin kiinni Lontoon happoiskusta – hyökkäysten määrä moninkertaistunut

  8. 8

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  9. 9

    Entinen tv-kuuluttaja: ”Ei ollut oma ratkaisuni, etten ole enää ruudussa”

  10. 10

    Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  3. 3

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  4. 4

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  5. 5

    Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

  6. 6

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  7. 7

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  8. 8

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  9. 9

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  10. 10

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  3. 3

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  4. 4

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  5. 5

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  3. 3

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  4. 4

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  5. 5

    Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. Näytä lisää