Aija, Aava

Asuminen

Valikko

Vaarallinen ilmiö muhii suomalaiskodeissa – ”Hiertää myös läheisten välejä”

Suurimmassa osassa suomalaiskoteja on kurja, kaaosmainen tilanne, jonka aiheuttavat vaaralliset säilytysratkaisut.
Ammattijärjestäjä Maria Laitinen näkee työssään jatkuvasti asuntoja, jotka pullistelevat tavarakaaoksessa. Kodeista löytyy turhia vaatteita, papereita ja esineitä – jopa rekkalavoittain pois vietäväksi.

Ihmiset keräävät ympärilleen niin paljon tavaraa, että se on jopa vaarallista. Ensimmäisenä vaarantuu liikkuminen, kun kaikki tila on täytetty. Pölyäkin kertyy ja pienet tuholaisetkin, kuten turkiskoit ja jauhokuoriaiset, ovat yleisiä ilmiöitä tavarakasojen alla.

- Sisätiloissa oleva ylimääräinen tavara, varsinkin paperit, ovat suuri paloriskikin. Varsinkin jos vaikka polttelee paljon kynttilöitä.

Työkseen asioita ja esineitä järjestelevä Maria sanoo, että melkein jokaisessa kodissa hän on törmännyt samaan ongelmaan – iästä tai sosioekonomisesta luokasta huolimatta.

– Pula-aika kummittelee eikä pois, roskiin tai kierrätykseen, uskalleta heittää juuri mitään vanhaa. Asiakkaiden yleisin lause on: ”Ei tätä voi heittää vielä pois, tarvitsen sitä vielä joskus”.

Tarpeeton tavara ei pelkästään aiheuta ongelmia sen omistajalle itselleen. Hamstraaja voi vaikeuttaa myös läheistensä ongelmia ja asia hiertää perheenjäsenien välejä.

– Kun perillisten kanssa käy läpi tärkeät paperit silloin, kun on vielä elossa, niin tulee vähemmän riitoja perinnönjaossa, Maria vinkkaa.

Lue koko juttu ja katso pysäyttävät ennen ja jälkeen –kuvat tästä.

Ota kantaa

Siivoatko vähintään kerran viikossa?

Kyllä 59% En 41%
Ääniä yhteensä 42907
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  2. 2

    Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

  3. 3

    Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

  4. 4

    Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

  5. 5

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  6. 6

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  7. 7

    Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

  8. 8

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  9. 9

    Satu Tuomisto julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä liikemiesrakkaansa kanssa – rakastavaiset kuin kaksi marjaa

  10. 10

    Näin päättyi ilotytöistään tunnetun motelli Syvälammen taru – poliisi toimi bordellissa houkutuslintuna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  3. 3

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  4. 4

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  5. 5

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  6. 6

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  7. 7

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  8. 8

    Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

  9. 9

    Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

  10. 10

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  2. 2

    Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

  3. 3

    Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

  4. 4

    Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

  5. 5

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  6. Näytä lisää