Leena, Matleena

Asuminen

Valikko

Selittämättömiä sairauksia – voiko syynä olla huono sisäilma?

Julkaistu:

Väsyttää, yskittää, päätä ja niveliä särkee. Kyllä. Huono sisäilma aiheuttaa epämääräisiä oireita.
Tosin on vaikea vetää viivaa siihen, johtuvatko oireet huonosta sisäilmasta.

Ammattitermein puhutaan sairas rakennus -oireyhtymästä. Sitä on syytä epäillä silloin, kun huomaat, että oireesi selvästi lisääntyvät jossakin tietyssä rakennuksessa; työpaikalla tai kodissa, mutta helpottavat, kun oleskelet muualla. Oireina on aluksi yleensä hengitysteiden ärsytystä kuten nenän tukkoisuutta ja yskää sekä silmien punoitusta ja ärsytystä.

Lisäksi olemassa olevat sairaudet tavallisesti pahenevat ongelmallisessa rakennuksessa: atooppinen ihottuma lehahtaa pahaksi, lievä astma muuttuu äkkiä vaikeahoitoiseksi, väsymys on lamaavaa, tulee muisti- ja keskittymisvaikeuksia. Flunssat kestävät kuukausia.

Millaisia sairauksia sisäilma voi sitten pahimmillaan aiheuttaa?

Homesairauksien kirjo on hyvin laaja. Homeet voivat aiheuttaa vaikeita astmoja, toistuvia keuhkokuumeita sekä vakavia neurologisia ja reumaattisia sairauksia. Toistaiseksi ei ole selkeää käsitystä siitä, lisääkö home- ja kosteusvauriosairaus pitkän päälle myös esimerkiksi riskiä saada pahanlaatuinen kasvain.

Entä, voiko sisäilman aiheuttamista sairauksista parantua?

Osalle homepotilaista kehittyy jälkitautina monikemikaaliyliherkkyys. Alkavista sairauksista voi parantua täysin, jos pääset ajoissa puhtaisiin tiloihin. Jos herkistyminen on jo tapahtunut, puhtaisiin tiloihin muutto auttaa ja vähentää lääkkeen tarvetta.

Asiantuntijoina työterveyshuollon professori
Tuula Putus ja professori emeritus, infektiolääkäri Ville Valtonen.

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu ET-lehdessä elokuussa 2014.

Lue koko artikkeli ET-lehdestä:
Huono sisäilma sairastuttaa salakavalasti – 10 kysymystä oireista

Lisää aiheesta:
30 faktaa allergioista
6 yllättävää asiaa, jotka voivat aiheuttaa flunssan
Miksi nenä on tukossa? Katso 7 yleisintä vaivaa
Sairastatko astmaa tietämättäsi? Tunnista oireet
  • ET-lehti
Näitä luetaan!
  1. 1

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  2. 2

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  5. 5

    Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

  6. 6

    Naimisiin menevä Satu Tuomisto empii perheen perustamista: ”Harvalla menee sen jälkeen parisuhteessa hyvin”

  7. 7

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  8. 8

    Marjatta Leppänen täyttää 80 vuotta – kipeät muistot puolisosta: ”Elämäni suurin tragedia oli hetki, jona Jaakko kuoli lavalle”

  9. 9

    IS koeajoi: Huomattavan edullinen aito Harley-Davidson – hinta ei paista tämän prätkän ulkonäöstä!

  10. 10

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  2. 2

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  3. 3

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  4. 4

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  5. 5

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  6. 6

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  7. 7

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  8. 8

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  9. 9

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  10. 10

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  2. 2

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  5. 5

    Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

  6. Näytä lisää