Leo

Asuminen

Valikko

Testamentti revittiin kaksi kuukautta ennen kuolemaa – menetinkö perinnön?

Julkaistu:

Perintö
Läheiselle voi olla tiukka paikka, kun perintöä muutetaan – ja testamentti jopa revitään.
30 vuotta vanha testamentti muutettiin pari kuukautta ennen vanhuksen kuolemaa. Hän ei itse ollut kykenevä hoitamaan asiaa, joten hänen luonaan päivittäin käyvä hoitaja lähetti tekstiviestin pankkiin.

Pankista tuli seuraavana päivänä kaksi henkilöä tekemään testamentin häntä hoitavalle taholle. Lääkärintodistusta ei ollut testamentin liitteenä.  Vanha testamentti revittiin.

Huolestunut läheinen kysyi jutusta asianajaja, varatuomari Pirkko Kemppaiselta. Tehtiinkö asiassa oikein?

– Heikkokuntoinenkin henkilö voi pätevästi tehdä testamentin, mikäli hän ymmärtää testamentin merkityksen ja tekee sen vapaasta tahdostaan.

Testamentin todistajien tehtävänä on selvittää nämä kysymykset. Mitä huonommassa kunnossa henkilö on, sitä perustellumpaa on saada myös lääkärin arvio testamentin tekijän kyvystä tehdä testamentti. Lääkärintodistus ei kuitenkaan ole välttämätön testamentin tekemiselle.

– Kumottu testamentti usein hävitetään esimerkiksi repimällä. Mikäli on olemassa vaara siitä, että uusi testamentti ei olisikaan pätevä esimerkiksi sen vuoksi, että testamentintekijä ei ole testamentintekokelpoinen, on vanha testamentti syytä säilyttää, sanoo Kemppainen.

Entäpä saako pankin tallelokeron avata esimerkiksi pankin henkilökunta?

– Pankin henkilökunta ei saa avata pankkilokeroa ilman pankkilokeron haltijan tai hänen valtuuttamansa lupaa. Pankkilokeron avaamisen tarvitaan kaksi avainta, joista toinen on pankilla ja toinen on pankkilokeron haltijalla.

Lue lisää aiheesta:
Paperi revittiin – kun testamentin tekotapa vaivaa
Näin pidät perinnön omassa suvussa
En halua, että mieheni sukulaiset pääsevät käsiksi omaisuuteeni
Tein testamentin: Minuahan miniä ei peri!
Perintöjuristi paljastaa: Näistä kapineista suku riitelee
  • ET-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    5. 5

      AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    6. 6

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    7. 7

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    8. 8

      Huippumallin paljastus kulissien takaa – näin meikittömästä naapurintytöstä loihditaan kaunotar vailla vertaa

    9. 9

      Linda Lampenius avautuu suuresta surustaan Eeva-lehdelle: ”Tuntui kuin sydän olisi revitty rinnastani irti”

    10. 10

      Asiantuntija: Kyberiskun lunnasvaade on hämäystä – yritys peittää valtion osallisuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    6. 6

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    7. 7

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    8. 8

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    5. 5

      AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    6. Näytä lisää