Martta

Asuminen

Valikko

Suomen kalleimpiin kuuluva asunto on myynnissä - katso kuvat

Julkaistu:

Luksusasunto kaupan
Liki 600 neliömetrin kokoisesta, Lauttasaaressa sijaitsevasta asunnosta pyydetään 14 miljoonaa euroa.
Lauttasaaressa aivan meren rannassa sijaitsevassa omakotitalossa on Oikotien ilmoituksen mukaan seitsemän huonetta ja neliöitä 590,3. Tontilla on kokoa 3 225 neliömetriä.

Talon on ilmoituksen mukaan suunnitellut arkkitehti Viljo Revell 50-luvulla, joskin talo on perussaneerattu ja modernisoitu myöhemmin. Esimerkiksi kolmesta kylpyhuoneesta löytyy muun muassa suihkut, poreallas ja höyrysauna. Pihalla on uima-allas.

Asunto on vain puoli miljoonaa euroa halvempi kuin Kimi Räikkösen kohuttu Helsingin Kaskisaaressa sijaitseva omakotitalo, joka on ollut julkisessa myynnissä joulukuusta 2008 lähtien. Räikkösen 14,5 miljoonan euron omakotitalossa neliöitä on 526. Makuuhuoneita vuonna 2004 valmistuneessa talossa on kahdeksan. Räikkösen avovaimo ja parin esikoista odottava Minttu Virtanen on asunut talossa viime marraskuusta lähtien.

Vielä tätäkin enemmän on asuintalosta pyydetty. Ilta-Sanomat kertoi viime vuoden helmikuussa Helsingin Kaivopuiston kulmalla sijaitsevasta Marmoripalatsista, josta valtio pyysi 15–25 miljoonaa euroa. Marmoripalatsissa tilaa olisi runsaasti, sillä asuinneliöitä on 1 412. Vuonna 1918 valmistuneen talon on suunnitellut arkkitehti Eliel Saarinen.

Oikotie kuuluu Ilta-Sanomien tavoin Sanoma Media Finland -konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    2. 2

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    3. 3

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    4. 4

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. 6

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    7. 7

      Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

    8. 8

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    9. 9

      Jogurtin pakkausselosteessa ristiriitaista tietoa – ”Purkki todistaa, että ruotsalaiset saavat enemmän banaania”

    10. 10

      Missikaunotar Isabel Ljungdell julkaisi kuvan suihkusta – onko rohkea topless-kuva liikaa? Joutui aiemmin ongelmiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    4. 4

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    5. 5

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    6. 6

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    7. 7

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    10. 10

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    2. 2

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    3. 3

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    4. 4

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. Näytä lisää