Elviira, Elvi

Asuminen

Valikko

10 Loma-asuntomessujen suurinta trendiä - ottaisitko omalle mökille?

Julkaistu:

Messut
Vapaa-ajan asunnolta halutaan niin mökkimäistä tunnelmaa kuin luksusta. IS listasi kymmenen uutta loma-asumisen trendiä.
Perinteisen kesämökin sijaan moni vaatii loma-asunnolta enemmän.

Kalajoen Hiekkasärkillä maanantaina avatut Loma-asuntomessut esittelevät 29 loma-asuntoa, joista löytyvät samat toiminnot kuin vakituisesta kodistakin.

- Nykyihmisen työt seuraavat mukana myös vapaalle, joten useista kohteista löytyvät myös työhuone ja edustustilat vieraita varten, kuvailee messujen tiedottaja Juulia Lahnaoja.

Osa messuilla nähtävistä taloista muistuttaa ulkoisesti hieman perinteisiä kesämökkejä, mutta ovat ominaisuuksiltaan kodinomaisia ja ympärivuoden asuttavia. Myös sisustusarkkitehti ja arkkitehti Susanna Kallio on huomannut, että kesämökiltä vaaditaan entistä enemmän.

- Loma-asunto on ennen kaikkea rentoutumispaikka, minkä takia sinne halutaan paljon mukavuuksia, Kallio toteaa.

Lahnaoja nostaakin yhdeksi messutärpiksi kylpypaljut ja uima-altaat, joita nähdään messuilla monessa kohteessa.

Kalajoella oman haasteensa vapaa-ajan asuntojen suunnitteluun on tuonut se, ettei messuasuntojen ympäristöön ole saanut tehdä puutarhoja tai istutuksia. Sisätiloja jatkavatkin suuret terassit. Terassineliöitä on messuasunnoissa yhteensä yli 2000 neliötä. Kallion mukaan isot terassit ovat nyt muutenkin pinnalla.

Loma-asunnon sisustukseen valitaan usein vaaleita ja luonnonmukaisia värejä, jotka lisäävät valoisuuden ja avaruuden tuntua. Toisaalta monessa messuasunnossa on käytetty pirteitä värejä maanläheisempien sävyjen rinnalla. Esimerkiksi Päivänsäde-talossa harmaata sohvaa piristävät värikkäät tyynyt.

Lomapaikkaa valittaessa maisema vaikuttaa usein ostopäätöksen tekoon. Suurilla ikkunoilla luonto tuleekin osaksi sisätiloja.

- Ikkunat tuovat valoisuutta ja avaruutta, kertoo Kallio.

Messuasunnot ovat paremmin varusteltuja kuin moni omakotiasunto. Kallion mukaan kotia vaihdetaan monesti useammin kuin vapaa-ajan asuntoa, minkä takia kesämökkiin halutaan panostaa kunnolla.

- Loma-asunnossa ihastutaan paikkaan ja maisemaan, eikä sitä haluta vaihtaa.

10 Loma-asuntomessujen trendiä

1. Monipuolisuus

Yhä useammin loma-asunto toimii kakkoskotina, jonne mennään rentoutumaan ympäri vuoden. Vapaa-ajan asunnolla onkin usein samat mukavuudet kuin kotona. Etätöitäkin voi tehdä mökillä.

2. Erilaiset pinnat

Eri materiaalit voi jättää rohkeasti näkyviin. Esimerkiksi Särkänherra kohteessa on vanhaa lautaseinää imitoiva tapetti, betoniset puutarhakalusteet ja kiveltä näyttävät divaani ja rahit. Merihelmi talossa sisäpinnat puolestaan ovat käsiteltyä puuta.

3. Kesäkeittiöt

Vanha klassikko on taas pinnalla. Toisaalta mukavuudenhaluisuus näkyy myös kesäkeittiöissä, joissa käytetään nykyaikaista tekniikkaa.

4. Laajat terassit

Tilavat terassit voivat toimia oleskelutilan jatkona ja häivyttää ulko- ja
sisätilojen rajaa.

5. Isot ikkunat

Suuret ikkunat tuovat maiseman ja luonnon osaksi sisätiloja ja sisustusta.

6. Kylpypaljut ja uima-altaat

Loma-asunto on ennen kaikkea rentoutumista varten ja erilaiset kylpypaljut ja uima-altaat ovatkin suosittuja. Särkäntorppakohteen erikoisuutena on hirsinen uima-allas.

7. Maanläheinen värimaailma

Loma-asunnon sisustuksesta halutaan usein vaalea ja rauhallinen, joskin tehosteväreinä voi käyttää räväkämpiä värejä. Myös lomakoti
halutaan monesti saada sulautumaan maastoon.

8. Yllättävät tilaratkaisut

Esimerkiksi suurilla, helposti liikuteltavissa olevilla liukuovilla voi rajata oleskelutilasta vaikkapa vierashuoneen.

9. Saunat

Suomalainen perinnesauna on saanut kasvojenkohotuksen ja messuasunnoissa on niin täysin valkoinen sauna kuin kolmannessa
kerroksessa sijaitseva näköalasauna.

10. Mökkimäinen tunnelma

Vaikka mökki yhä useammin muistuttaa ominaisuuksiltaan kotia, halutaan loma-asunnon sisustukseen perinteisen mökin tunnelmaa. Esimerkiksi erilaiset puupinnat ovat siksi suosittuja moderneissakin lomakodeissa.

Lähteet: tiedottaja Juulia Lahnaoja ja sisustusarkkitehti ja arkkitehti Susanna Kallio

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      Yle: Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut

    4. 4

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    5. 5

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    6. 6

      Mies yritti auttaa eksynyttä 2-vuotiasta – isä pahoinpiteli auttajan

    7. 7

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    8. 8

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    9. 9

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    10. 10

      Fanit suuttuivat turhaan Lauri Markkaselle – Chicago Bulls julkisti nyt hänen pelinumeronsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    2. 2

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    3. 3

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    4. 4

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    7. 7

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    8. 8

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    9. 9

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    10. 10

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      Yle: Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut

    4. 4

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    5. 5

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    6. Näytä lisää