Manu, Manne, Immo

Asuminen

Valikko

Unohtuiko jotain? Kesähelteillä petivaatteet tulisi vaihtaa näin usein

VUODEVAATTEET
Kesäkuumalla tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, kuinka usein petivaatteet tulee vaihdetuksi.
Varsinkin kesäkuukausina petivaatteet olisi syytä vaihtaa normaalia tiuhempaan, sillä helteillä hikoilee tavallista runsaammin. Paljon tietenkin riippuu myös siitä, nukkuuko kesäkuumalla alasti vai pyjamassa.

Ulkona peuhanneet koirat saattavat puolestaan tuoda sisälle lintukirppuja, jotka päätyvät sänkyyn.

Pirkanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Marja Kuuteri-Kallio kertoo esimerkin nuoresta miehestä, joka tiedusteli Marttaliitolta riittääkö, jos lakanat vaihtaa kerran vuodessa.

- Jokainen vaihtaa sen mukaan, mikä tuntuu tarpeelliselta, mutta kerran vuodessa on aivan liian harvoin, Kuuteri-Kallio kertoo.

Kaikkia petivaatteita ei tarvitse vaihtaa samaan aikaan. Kaappiin voi myös varata useamman tyynyliinan, sillä ne kannattaa vaihtaa melko usein.

- Tyynyliinat olisi hyvä vaihtaa kerran viikossa ja aluslakana kahden tai kolmen viikon välein. Päällyslakanan voi vaihtaa kerran kuukaudessa, Kuuteri-Kallio ohjeistaa.

Vuode ei kuitenkaan Kuuteri-Kallion mukaan ole bakteeripesä. Huoneilma on yleensä niin kuiva, että pölypunkit eivät enää useinkaan ole ongelma.

Pölyt ja lika kannattaa kuitenkin siivota huolellisesti pois. Pesuohjeet kannattaa tarkistaa peittoja ja tyynyjä ostaessa, sillä ne täytyy pestä säännöllisin väliajoin. Ei kuitenkaan jokaisen petivaatteiden vaihdon yhteydessä.

- Jokaisen lakananvaihtamisen yhteydessä patja olisi hyvä imuroida ja peitot tuulettaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    6. 6

      Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

    7. 7

      Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    6. 6

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    7. 7

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    10. 10

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    6. Näytä lisää