Teijo

Asuminen

Valikko

Taloyhtiö asetti koirille ja kissoille vesimaksun

Vitosen kuono
Miltä kuulostaisi lemmikeistä perittävä vesimaksu? Pohjoissuomalainen rivitaloyhtiö on alkanut periä kissoista ja koirista vesimaksua, sanomalehti Kaleva kertoo.
Asukasliiton puheenjohtaja Hans Duncker pitää ajatusta lemmikkieläinten vesimaksusta naurettavana.

Hän arvelee, että taloyhtiön isännöitsijä on innokas, mutta ei tehtävien tasalla.

- Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja luultavasti inhoaa koiria ja naapurin rouvalla on koira.

Duncker ei niele perustelua, että koiran tassut ovat likaiset, kun sitä tulee ulkoiluttamasta ja koirattomat joutuvat maksamaan siivouksesta.

- Entäpä jos minulla on minipossu? Tai mitä jos minulla on kissa ja kannan sen kainalossa ulos, likaako se rappuja?

Perusteeksi ei myöskään riitä se, että koirat ja kissat kuluttavat pesuvettä.
 
Entäpä jos minulla on minipossu?

- Undulaatit ja isommat papukaijat ne vasta pitävätkin suihkuttamisesta.

Duncker muistuttaa, että taloyhtiössä maksut perustuvat asukkaiden yhdenvertaiseen kohteluun. Maksuja ei voi määrätä pärstäkertoimen mukaan.

Vuokra-asunnoissa on kuitenkin erilainen tilanne.
 
Pohjois-Suomessa on oltu innovatiivisia.

Huoneenvuokralaki ei Dunckerin mielestä estä laittamasta lisäehtoja vuokrasopimukseen. Vuokranantaja voi määrätä, ettei vuokralaiselle ole kotieläimiä.

- Parketit ovat yleistyneet. Jos on koira ja sillä huonosti leikatut kynnet, koira kuluttaa parkettia. Kun ei ole lemmikkejä, ei tule riitoja poismuuttojen yhteydessä.

Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä kuulee koirien ja kissojen vesimaksuista ensimmäistä kertaa.

- Pohjois-Suomessa on oltu innovatiivisia.

Heikkilä uskoo, että yhtiöjärjestystä voidaan tarvittaessa muuttaa ja säätää lisämaksuja. Lemmikkien maksut saavat Heikkilältä ymmärtämystä.

- Koirat ja kissat kuluttavat vettä, taloyhtiöt haluavat veloittaa veden käytöstä. Parempi olisi hankkia asuntokohtainen vesimittari.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    2. 2

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    3. 3

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    4. 4

      Autoalan julkaisu: Tätä ”paholaista” ei saa päästää liikenteeseen

    5. 5

      28-vuotiaana kuolleen Heath Ledgerin siskot tyrmäävät veljeensä liitetyt spekulaatiot – ”Asia oli täysin päinvastoin”

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Kesärenkaat vaihtaneita kehotetaan varovaisuuteen – ajokeli huononee entisestään

    8. 8

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    9. 9

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    10. 10

      Keksi syöpiä, muunteli terveystietoja... ”Teurastajakirurgi” huijasi jopa 1000 potilasta tarpeettomiin leikkauksiin Britanniassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    5. 5

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    6. 6

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    7. 7

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    8. 8

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    9. 9

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    10. 10

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    2. 2

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    3. 3

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    4. 4

      Autoalan julkaisu: Tätä ”paholaista” ei saa päästää liikenteeseen

    5. 5

      28-vuotiaana kuolleen Heath Ledgerin siskot tyrmäävät veljeensä liitetyt spekulaatiot – ”Asia oli täysin päinvastoin”

    6. Näytä lisää