Signe, Varma

Asuminen

Jukka on viettänyt tällä mökillä yli 60 kesää - "Ennemmin luovun kodista"

Julkaistu:

Suomen kaunein mökki
Kotkalaiselle Jukka Pajuselle mökki edustaa omia muistoja monilta vuosikymmeniltä. IS esittelee 12 mökkiä, jotka ovat mukana Suomen kaunein mökki -tv-ohjelmassa.
Pyhtään Hevossaaressa sijaitseva mökki tuli Pajusten sukuun 1941. Huvila siirrettiin nykyiselle paikalleen läheisestä Tytärsaaresta 1920-luvun alussa.

Hevossaari on noin 3,5 kilometriä pitkä saari - kapeimmasta kohdastaan se on tosin vain parisataa metriä leveä. Saarella on paljon vanhaa asutusta, Jukka Pajusen arvion mukaan lähes sata huvilaa.

- Olemme aika paljon tekemisissä naapureitten kanssa. Kivat naapurit on onneksi sattunut, Jukka kehuu.

Naapuriavun ansiosta Pajusten tontille saatiin myös sauna. Eräs saaren asukas rakensi saunan 1972 oman metsän puista, hirsi hirreltä käsipelillä.

Jukan ja hänen Päivi-vaimonsa mökkikausi alkaa yleensä maaliskuun puolivälissä. Sitten mökillä asutaankin koko kesä, ja sieltä käydään töissä mantereella. Mökillä aika kuluu puuhastellessa.

- On puitten hoitamista, nurmikon leikkaamista, kalastamista ja veneilyä. Perinteisiä mökkipuuhia, Jukka luettelee.

Kalastaminen on erityisen lähellä Jukan sydäntä.

- Sitten syödään kalaa niin että melkein evät kasvaa selässä, Päivi heittää.

Huvilassa on sähköt, mutta tulevana projektina on rakentaa taloon lisäsiipi, johon tulee myös vesi, viemäröinti, pieni sauna sekä peseytymistilat.

Päivin mukaan huvilan sisustus on miksaus; mökille tuodaan kotoa huonekaluja.

Nykyään Jukka ja Päivi ovat mökillä lähinnä kahdestaan, kun heidän kolme lastaan ovat kasvaneet aikuisiksi. Mukana kulkee myös villakoira Pablo.

Jukka on viettänyt mökillä jo yli 60 kesää.

- Mökki on se numero yksi. Ennemmin luopuu kodista kuin mökistä.

Pajusten mökin äänestysnumero on 12.
 
Suomen kaunein mökki -tv-ohjelma esitetään Nelosella keskiviikkoisin kello 20.
 
Omaa suosikkiaan voi äänestää osoitteessa nelonen.fi/mökki.
 
Äänestys päättyy 22. toukokuuta.
 
Voittaja ja kaikki palkittavat julkistetaan ohjelman viimeisessä jaksossa 28. toukokuuta. Äänestyksessä kolme eniten ääniä saanutta saavat palkinnon.
 
Ilta-Sanomat ja Nelonen ovat osa Sanoma Media Finland Oy:tä.

Mikä on paras mökkimuistosi? Kummasta luopuisit ennemmin kodista vai mökistä? Miksi mökki on niin tärkeä? Keskustele!

  • Mökki ja piha
  • Liv

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Hollannissa terroriuhka - konserttipaikka evakuoitu Rotterdamissa

    3. 3

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    6. 6

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    7. 7

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    8. 8

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    9. 9

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    10. 10

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    6. 6

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    7. 7

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    8. 8

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    9. 9

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    10. 10

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Hollannissa terroriuhka - konserttipaikka evakuoitu Rotterdamissa

    3. 3

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    6. Näytä lisää