Mauno, Maunu

Asuminen

Tällä kikalla saat perennapenkin rikkaruohot kuriin

Julkaistu:

Puutarhassa
Jakamalla saat enemmän kukkia ja pääset eroon sitkeistä rikkaruohoista.
Kauniissa puutarhassa kukkii usein monenlaisia kasveja. Niistä pitkäikäisimmät ja luotettavimmat ovat yleensä perennat, eli monivuotiset ruohovartiset kasvit.

Perennat kukkivat kiltisti vuodesta toiseen, tosin jotkin perennat elävät vain muutaman vuoden ja toiset kuten pionit voivat kasvaa samassa paikassa vuosikymmeniä.

Lyhytikäisiä perennoja on usein helpompi lisätä siemenestä, mutta pitkäikäiset on hyvä jakaa aina silloin tällöin.

Jakaminen on monille perennoille hyödyllistä.

Muutamia perennoja, esimerkiksi tiettyjä esikkoja, voi jakaa jopa kolmen vuoden välein, mutta muuten noin viiden vuoden välein on sopiva aikaväli monelle kasville.

Jakaminen on monille perennoille hyödyllistä: hyvin tiheään kasvavat juuret kilpailevat toistensa kanssa ja kasvi saa huonosti ravinteita ja valoa. Kasvuvoima on saattanut taantua ja kasvi harventua keskeltä. Jakamalla perennan muutamaan osaan saa nuorempaa ja virkeämpää uutta kasvuvaraa.

Samalla kun jakaa perennat, saa usein kitkettyä pois kaikkein ilkeimmät monivuotiset rikkaruohot, jotka ovat kasvattaneet omat juurensa sykeröön varsinaisen puutarhakasvin kanssa.

Perennojen jakaminen ei ole hankalaa. Jaettuihin perennakappaleisiin jätetään 2-3 versoa ja terveet juuret.
Joillain kasveilla on hienokasvuiset juuret, jotka eivät halua häiriötä kesken kiivainta kasvukautta, ja toiset eivät halua keskeytyksiä kukintansa alkaessa tai sen aikana. Silloin pätevä nyrkkisääntö on, että kevään kukkijat jaetaan loppukesästä ja myöhäisemmät kukkijat jaetaan keväällä.

Loppukesällä tarkoitetaan käytännössä elokuun loppua tai syyskuuta, vähintään kuitenkin muutamia viikkoja ennen kuin maa jäätyisi.
Keväällä tarkoitetaan toukokuuta tai sitä vaihetta, jolloin näkee, mitkä osat kasvista ovat elinvoimaisia, mutta varret eivät ole kasvaneet niin isoiksi että häiriintyvät paloittelusta.

Huolehdi siitä, että kasvi istutetaan samaan korkeuteen kuin ennen.

Jakamisen jälkeen on tärkeää istuttaa kasvi uuteen paikkaan niin pian kuin mahdollista ja kastella hyvin. Monet hienot juuret ovat todennäköisesti katkenneet ja kasvin on vaikeampi saada nestettä. Siksipä voi myös leikata pois vähän lehtiä, jotta kasvin ei tarvitse ylläpitää suurta lehtimassaa.

Huolehdi siitä, että kasvi istutetaan samaan korkeuteen kuin ennen ja etteivät silmut jäisi liian paksun multakerroksen alle. Anna sitten kasvin kasvaa rauhassa samassa paikassa, kunnes on aika jakaa se uudelleen.

Perennojen jakaminen vaihe vaiheelta:

1. Kasvi kaivetaan ylös, mieluummin talikolla kuin lapiolla. Kaiva kaikista suunnista ja taivuta ensin juuripaakkua varovasti nähdäksesi, lähtivätkö juuret irti maasta.

Saatat joutua kaivamaan aika syvälle. Katko hyvin kauas tai erittäin syvälle meneviä juuria puukolla, sahalla tai napakalla lapion iskulla - älä revi niitä. Jotkin kasvit on myös mahdollista jättää kasvupaikalleen. Silloin kuoppaa kaivetaan vain jonkin kasvin kulman ympärille, ja osa kasvista irrotetaan varovasti.

2. Kun kasvi on nostettu
, siitä ravistetaan pois multaa. Samalla poistetaan mahdolliset rikkaruohot ja niiden juuret paakun ympäriltä.

Ottamalla kiinni sekä juurista että kasvin tyvestä paakkua jaetaan varovasti vetämällä. Kasvi saa napsahtaa poikki juurien ja tyven ohuimmista osista. Jos ne eivät katkea luonnollisesti, ohuet osat voidaan leikata oksasaksilla tai viiltää veitsellä.

3. Joidenkin kasvien jakaminen onnistuu helpommin sen jälkeen, kun paakusta on huuhdeltu pois multaa ja ylimääräisiä juuria. Silloin kasvi irtoa helpommin sopiviin palasiin.

4. Uudet osat istutetaan heti t
akaisin maahan tai ruukutetaan jatkokasvamista varten. Juuri jaetusta perennasta kannattaa ehkä leikata hiukan lehtiä, jos jakamisoperaatiossa on irronnut paljon juuria. Silloin jäljelle jääneillä juurilla on pienempi taakka koko kasvin ravitsemisessa.
  • Mökki ja piha

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    4. 4

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    5. 5

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    6. 6

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    7. 7

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    8. 8

      Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

    9. 9

      Virolahden epäillyt saatiin kiinni – molempia epäillään väkivaltarikoksesta

    10. 10

      Vain elämää -konsertissa väkeviä esityksiä – sähäkkä Laura pyöritti villisti lanteitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    10. 10

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    4. 4

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    5. 5

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    6. Näytä lisää