Tiina, Kirsi, Krista

Asuminen

Valikko

Ärsyttävätkö vaatteiden hoito-ohjelaput? Noudata tätä neuvoa

Julkaistu:

Vaatehuolto
Martat antavat kätevän vinkin siihen, miten vaatteiden sisäpuolelle ommeltujen hoito-ohjelappujen kanssa kannattaa toimia.
Vaatteen sivusaumaan sisäpuolelle kiinnitetyt kangaslaput ärsyttävät, kutittavat ja saattavat näkyä vaatteen läpi kohoumana. Siksi monella on tapana leikata laput ja heittää ne pois – muistaahan ne pesuohjeet varmasti muutenkin.

Totuus kuitenkin on, että enää jonkin ajan kuluttua ei varmasti muista. Vaikka useat vaatteet voi pestä tavallisesti 40 asteen lämpötilassa, on kaupoissa nykyään yhä enemmän puuvillaa erikoisemmista materiaaleista valmistettuja vaatteita.

Martat ohjeistavatkin, ettei hoito-ohjelappua kannattaisi leikata pois. Jos niin kuitenkin haluaa tehdä, on Martoilla sivuillaan näppärä neuvo lapun tietojen säästämiseksi.

Martat vinkkaavat, että hoito-ohjeet voi esimerkiksi liimata vihkoon, ja koota näin yhteen kaikkien erikoisempaa pesua vaativien vaatteiden pesuohjeet.

Lapun yhteyteen on hyvä kirjoittaa vaatteesta joitakin tietoja, jotta myöhemmin muistaa, mikä lappu kuului mihinkin vaatekappaleeseen.

Marttojen toinen, nykyaikaisempi neuvo on skannata hoito-ohjeet tietokoneen muistiin. Oman hoito-ohjekansion voi siis koota myös sähköiseen muotoon.

Marttojen verkkopalvelussa on lisää vinkkejä ja ohjeistuksia pyykinpesuun.

Leikkaatko vaatteiden hoito-ohjelaput pois vai annatko niiden olla?

  • Niksinurkka

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    7. 7

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Trumpin uusi viestintäjohtaja: Kaikki saavat potkut, jos vuodot eivät lopu

    10. 10

      Kansalaiset toivoivat poliisilta meluratsiaa – tässä on tehovalvonnan saldo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    6. 6

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    7. 7

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    10. 10

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    7. 7

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    8. 8

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. Näytä lisää