Vappu

Asuminen

Valikko

Keväällä kankaat puhkeavat kukkaan

Kuosit
Graafiset kuviot, kukat, värit, selkeys. Mausta kevätkoti sitruunalla. Valitse kevään uutuuksista omasi.
- Siksakki on edelleen trendikäs, samoin kukonaskel-kuvio, selkeys ja raidat, luettelee sisustussuunnittelija Seija Strand.

Strandin mukaan kotona saa näkyä elämisen jäljet, koti saa olla kodikas.
Jos yksi väri pitää valita, on se keltainen. Valkoharmaa-mustan rinnalla keltainen on hyvä tehosteväri, sillä se toimii hyvin viileän värin kaverina.

- Maalaa yksi seinä keltaiseksi, vaihda tyynyt keltaiseksi tai levitä lattialle keltainen matto. Värin kanssa ei saa innostua liikaa, Strand neuvoo.

Verhot sen sijaan ovat läpikuultavia ja keveitä. Niissä on luonnonmateriaaleja, puuvillaa ja pellavaa. Värisävyt ovat kulahtaneita ja auringonpolttamia.

Graafiset kuviot pitävät edelleen pintansa, kuten kukonaskeleet, siksakit, salmiakit ja raidat.

Strand kehottaa rikkomaan rajoja, ottamaan vaikutteita esimerkiksi itämaisesta tyylistä.

Mutta ennen kaikkea puutarha valloittaa kodit ja vihreys pyrkii sisälle. Yrtit ikkunalaudalla ja kukat maljakossa, kotiin tuodaan yhä enemmän vihreyttä.

Tämän kevään kuoseista löytyy rehevää kukkaa ja pientä unikkoa. Kasvit ovat monessa kankaassa pääosassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    6. 6

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    7. 7

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    8. 8

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    9. 9

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    10. 10

      Texasin ja Keskilännen myrskyissä kuollut ainakin 11 – ilmakuvat paljastavat järkyttävän tuhon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    6. Näytä lisää