Lyydia, Lyyli

Asuminen

Valikko

Miten siirretään havupuu ja mikä pensaskasvi on paras näkösuoja? Lue puutarha-asiantuntijan neuvot

Havukasvit
Puutarha.netin puutarha-asiantuntija Saija Rimpelä vastaa Ilta-Sanomien lukijoita askarruttaneisiin kysymyksiin. Tänään aiheena ovat pensasaidat ja havukasvit.
Millainen pensasaita sopii näkösuojaksi? Miten leikata pihasyreeni ja istuttaa tuija? Muun muassa näitä asioita Ilta-Sanomien lukijat ovat pohtineet.

1. Voiko havupuun siirtää, ja jos voi niin milloin? Puu on n. 160 cm korkea ja kasvanut samassa paikassa 3 vuotta.
Tellu

Saija vastaa:


Havupuita, kuten muitakin puutarhan kasveja voi siirtää toiseen kasvupaikkaan. Paras ajankohta on kasvin ollessa lepotilassa; eli nyt ennen kasvun alkamista.

Juuripaakku tulisi saada kaivettua maasta mahdollisimman vähän sitä rikkoen. Tee lapiolla kehä kuusen ympärille hieman oksanpäiden ulkopuolelle. Paina lapionmitan syvyyteen ja nostele juuripaakkua varovasti samalla puuta kiertäen. Jatka, kunnes puun juuripaakku on selkeästi irronnut kasvualustastaan.

Nosta puu juuripaakkuineen tarttumalla rungosta läheltä maanpintaa, siirrä kottikärryihin ja kuljeta uuteen, valmiiksi kaivettuun ja kunnostettuun kasvupaikkaansa. Poista istuttaessasi juuripaakussa mahdollisesti olevat rikkakasvit juurineen. Kastele hyvin.

 
2. Voiko kuusiaidan viereen perustaa kukkapenkkiä? Syökö kuusiaita kaiken ravinnon? Minkälaiset kukat / kasvit käyvät tällaiseen paikkaan? Minulla on aurinkoinen piha ja noin 2 metriä korkea kuusiaita, jossa alimmat oksat ovat noin 50 cm korkeudessa. ritu

Saija vastaa:


Pintajuuristen kuusien luo kaivaminen voi olla hankalaa – ja ravinteista tulee tosiaan helposti kilpailua. Lisäksi on kukkapenkkiä perustaessa ja sen paikkaa miettiessä otettava huomioon kuusiaidan lopullinen leveys sekä sen leikkaamiseen tarvittava tila.

Yksi vaihtoehto olisi korottaa kasvualustaa vaikkapa turveharkoilla tai muurikivillä; kuusi kyllä kestää vaikkapa n. 40 cm pinnankorotuksen! Näin saa lisää istutussyvyyttä; eivätkä istutukset tulevaisuudessakaan joudu kilpailemaan kuusen kanssa. Laita vielä suodatinkangas pohjalle ennen uutta multatäyttöä.

Kaikki pienet angervot (Spiraea sp.) sopivat hyvin kuusen seuraksi; esimerkiksi valkeakukalliset näyttävät aina raikkailta vihreää vasten. Periaatteessa voit suunnitella korotettuun kukkaryhmään miltei minkälaisen ryhmän vain. Kuusista voi myös karsia hieman alaoksia, jolloin vapautuu lisää valoa uusille kasveille.

Lisätietoa kasveista löydät Puutarha.netin kasvikortistosta.

 

3. Kestääkö syksyllä istutettu tavallinen metsäkuusi kevätauringon säteet vai pitäisikö se suojata?
Kuuseen kurkottaja

Saija vastaa:


Kevätaurinko käynnistää ikivihreiden kasvien haihduttamisen, vaikka juuret jäisestä maasta eivät vielä saisikaan uutta vettä haihdutetun tilalle. Tämä saattaa johtaa etenkin nuoren kasvin kuivumiseen.

Vastaistutetulla taimella (etenkin avojuurisena siirretyllä) juuret ovat usein vielä melko pienet ja mahdollisesti siirrosta hieman vaurioituneet, joten suojaaminen kevätaurinkoa vastaan kannattaa kyllä – oli kyseessä sitten tavallinen metsäkuusi tai jalostetumpi laji.

Lue lisää kevätsuojauksesta


4. Mihin tuijat kannattaa istuttaa, varjoisaan vai aurinkoon? Kuinka nopeasti ne kasvavat niin sanotusti aidaksi? Mikä tuija sopii parhaiten aidaksi? Mitä muita pensaskasveja voisi ajatella aidaksi? Entä pensaskasvien hoito? Pitääkö ne leikata ja kuinka usein ja mikä vuodenaika on paras leikkaamiseen? Pitääkö alussa kastella? Minkälainen maa on paras? piperpeukalo

 

Saija vastaa:


Tuijista saat mainiosti kasvatettua joko leikattavan tai vapaasti kasvavan aidan. Ne pitävät tuoreesta maasta ja viihtyvät parhaiten hieman varjoisammassa paikassa. Aurinkoisemmallakin paikalla ne menestyvät, mikäli maan kosteusolot ovat otolliset - ja taimet on ensimmäisten keväiden ajan suojattu paahteelta.

Tuijien kasvunopeus riippuu pitkälti kasvuolosuhteista, mutta vauhtiin päästessään ne kasvattavat kesän aikana yli 20 cm:n versoja. Tuijaa leikataan keväisin kuten kuusiaitaakin.

Mikä tahansa tuijalajike sopii aidaksi. Lajikkeen valintaan vaikuttaa haluttu lopputulos sekä aidan hoitoon varattava aika. Kanadantuijan ja jättituijan kasvutapa on ilmava (pidetään siistinä säännöllisin leikkauksin) - kartiotuijan ja timanttituijan kasvu taas huomattavasti tiiviimpää ja niiden kasvukorkeus jää myös matalammaksi (voi kasvattaa leikkaamatta).

Kapeasta pilarituijasta saa kapeaa aitaa leikkaamatta. Pallotuija on nimensä mukaisesti pallon mallinen ja jää noin metrin korkuiseksi. Eli haluatteko leikattavaa, yhden lajin havuaitaa – vai kiinnostaisiko vapaasti kasvava, useamman lajin aidanne? Eri vaihtoehtoja pensasaidaksi on lukuisia. Tutustu kasvuvyöhykkeelläsi menestyviin lajeihin.

Lue lisää: Olisiko tuijasta aidaksi?
Lehtipensasaidat ja –aidanteet



5. Mikä on oikea aika leikata pihasyreeni? Ja mikä on oikeaoppinen tapa leikata pihasyreeniä, jos tarkoituksena ei ole leikata sitä maan tasalle, vaan lähinnä lyhentää liian pitkäksi venähtänyttä aitaa? Pihasyreenin leikkaus

Saija vastaa:


Pihasyreeniä leikataan nyt keväällä ennen kasvukauden alkamista. Alasleikkausta ei syreenille suositellakaan, vaan sitä uudistetaan poistamalla vanhimpia oksia säännöllisin väliajoin. Käy siis syreeniaidanteesi läpi ja poista siitä vanhimpia versoja sahaamalla ne maata myöten kokonaan pois.

Voit tarvittaessa lyhentää hieman jäljelle jäävää kasvustoa ja poistaa liian kaukana kasvavia juuriversoja (leikkaa maata myöten pois). Muista kuitenkin versoja siistiessäsi, että syreenit kukkivat edellisen vuoden versoilla ja liian kova leikkaus vie helposti tämän kevään kukinnan mennessään.

6. Naapurin rajalle pitäisi saada miehenkorkuinen näkösuoja (ja saa olla kauniskin). Aitakasvia tulisi n. 50 metrin matka. Mikä kasvaisi, kun täyttömaa rakennuspaikalla on soraa/hiekkaa ja päällä 10 cm multaa?

Saija vastaa:


Raja-aidanteen kasvattamiseksi tulee ainakin kasvualustan parantamiseen panostaa. Koska kyseessä on noinkin pitkä matka, niin suosittelen tilaamaan kaivurin paikalle ja kaivamaan kasvualustan lisäämiseksi kunnon, yhtämittaisen ojanteen, jonka täytätte perusmaan ja ravinteikkaan puutarhamullan sekoituksella.

Puut tarvitsevat 80 - 100 cm paksuisen kasvualustan, pienet puut ja kookkaat pensaat 60 - 80 cm, pensaat ja isot perennat 50 cm ja keskikokoisetkin perennat 30 - 40 cm. Vain kivikkokasveille riittää 10 - 20 cm:n paksuinen multakerros.

Hyvän näkösuojan voi toteuttaa yhdestä lajista – tai sen voi suunnitella näyttäväksi, polveilevaksi ja monilajiseksi kokonaisuudeksi. Riippuu pitkälti sijaintinne kasvuvyöhykkeestä, paikan muista kasvuolosuhteista, omista makumieltymyksistänne sekä käytettävissä olevista resursseista minkälaisen aidanteen rajallenne toteutatte. Siihen voi mainiosti yhdistää vaikka puita ja kookkaita pensaita.

Esimerkiksi leikattava havuaita, vapaasti kasvava ja kukkiva isotuomipihlaja- tai syreeniaidanne – tai miltä kuulostaisi pensasangervoaidanne, johon korkeutta antaa säännöllisin välimatkoin istutetut, kauniina kukkivat koristeomenapuut tai kirsikkapuut. Mitäpä jos pyytäisitte pihasuunnittelijan konsultointikäynnille? Yhdelläkin käynnillä saisitte varmasti hyviä ehdotuksia ja ajatuksia rajallenne!

Ilta-Sanomien uusi Piha-lehti on ilmestynyt

Piha-lehden artikkeleista löydät ideoita ja vinkkejä kevään puutarhatöihin. Lehti on myynnissä rajoitetun ajan ja maksaa 2,50 euroa. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    2. 2

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    3. 3

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    4. 4

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    6. 6

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    7. 7

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    8. 8

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    9. 9

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    10. 10

      Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Nikke Ankaran härskien puheiden kohteena oleva Petra iski tv:ssä takaisin – ”Rupes ärsyttää se ylimielisyys”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    2. 2

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    3. 3

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    4. 4

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. Näytä lisää