Aija, Aava

Asuminen

Valikko

Siemenet itämään! Nämä ovat ensi kesän puutarhatrendit

LIV
Nyt on aika laittaa siemenet itämään ja aloittaa haaveilu kesän puutarhatöistä. IS kokosi puutarhan trendit hortonomi Mari Kaartokallion opastuksella.
1. Tuoreita vitamiineja

Itsekasvattaminen - oli se sitten pihalla, parvekkeella, viljelylaatikossa tai ikkunalaudalla - on edelleen todella suosittua. Voi jopa sanoa, että suosion kasvulle ei loppua näy.

Omaan hyvinvointiin halutaan panostaa ja mistäpä muusta hyvinvointi lähtee kuin ruoasta. Itse kasvatettu tomaatti maistuu aivan toiselta kuin kaupasta ostettu. Superruoat nostavat päätään ja vihannesten erikoislajikkeita kasvattamalla halutaan myös erottautua. Muun muassa lehtikaali, pensasmustikka, persilja ja basilika kasvattavat suosiotaan.

2. Omat juomat

Tehosekoittimessa pyöräyttää helposti terveellisen aamu- tai välipalan. Yrtit poimitaan tietenkin omasta yrttiruukusta. Smoothien rinnalle on tullut groothie. Juomassa käytetään itse poimittu sato tuoreeltaan. Yrtit, marjat ja vihannekset hurautetaan tehosekoittimessa viherpirtelöiksi.

3. Vihreyttä kaikkialle

Kasvit rauhoittavat, vähentävät stressiä ja parantavat keskittymiskykyä. Oli kyseessä sitten kukkanen työpöydällä, puu puistossa tai vihannes istutuslaatikossa, on kasvilla hyvää tekevä vaikutus. Ulkonäköön
kiinnitetään huomiota

4. Mieluummin yksi kuin monivärinen

Puutarhassa toistuu sama teemaväri. Kukat, ruukut, puutarhakalusteiden pehmusteet ovat kaikki samaa väriä tai ainakin samaa sävymaailmaa. Kesäkukkaistutukset ovat sinisiä, lohenpunaisia ja tumman purppuraisia. Yhdistellään ruukkuja, joissa on istutettuna yhtä lajia.

Suositaan pelkistettyä, selkeää ja isoja pintoja. Suuri ruukku on näyttävä ja siihen mahtuu paljon multaa, joten kasvi viihtyy paremmin. Se on myös kastelijaystävällinen, sillä kosteus ei haihdu samantien - koko ajan ei tarvitse olla kastelukannun kanssa häärimässä.

5. Oma tyyli näkyviin

Puutarhaan halutaan yhä enemmän omaa tyyliä korostavia yksityiskohtia.

6. Vapaat muodot

Suorien linjojen tilalle tulevat vapaat, virtaavat muodot. Näyttävillä ja värikkäillä kasveilla luodaan yllätyksellisiä yksityiskohtia. Puutarha saa olla vapaan luonnollinen.

Istutusryhmiä voi laajentaa, eikä kukkapenkin reunojen tarvitse olla suoria. Jos istutusryhmä on tarpeeksi iso, voi sinne tehdä katselupolun askellaatoista. Luonnonkukat, koristekasvit ja hyötykasvit viihtyvät samassa penkissä. Ruohosipulin tai laventelin kukinto on mitä kaunein.

7. Omat juuret

Perinnelajikkeet ja paikallisuus saavat näkyä niin kasvilajeissa kuin pihan suunnittelussakin. Perinnelajeista voi saada pistokkaita naapurilta, anopilta, ystävältä. Ne säilyttävät suvun ja kotiseudun historiaa ja ovat yleensä helppohoitoisia.

8. Kompostoinnin hyödyt

Ruoanjätteitä kiikutetaan entistä useammin joko oman pihan kompostiin tai taloyhtiön biojäteastiaan. Kompostointi mielletään yhä useammin osaksi vastuullista jätteidenkäsittelyä ja ympäristöystävällistä puutarhanhoitoa.

9. Pölyttäjät puutarhaan

Puutarha voi olla turvapaikka kimalaisille ja perhosille. Siellä on hyvä olla hedelmäpuita tai muita aikaisin kukkivia kasveja, voimakkaat värit vetävät puoleensa perhosia.

Eeva Paljakka

Lähteet: Kekkilän puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallio, The 2014 Garden Trends Report, Garden Media
  • Liv Sisustus

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    5. 5

      Henkilöauto törmäsi Tuusulassa harjauskuorma-auton perään – kuljettaja kuoli

    6. 6

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    7. 7

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    8. 8

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    9. 9

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    10. 10

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitiin – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    10. 10

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    5. 5

      Henkilöauto törmäsi Tuusulassa harjauskuorma-auton perään – kuljettaja kuoli

    6. Näytä lisää