Elviira, Elvi

Asuminen

Valikko

Iskikö saamattomuus? Näin saat minkä tahansa asian hoidettua!

Julkaistu:

LIV
Glamour-lehti neuvoi keinot, joilla mikä tahansa hanttihomma hoituu leikiten.
1. Varaa enemmän aikaa

Älä tee pelkkää tehtävälistaa, vaan mieti myös realistinen aika, joka kuluu tehtävän tekemiseen ja kirjaa sekin ylös.

Lisää sen jälkeen ensiksi arvioimaasi aikaan vielä puolet enemmän niin saat sen ajan, joka siihen luultavasti oikeasti kuluu. Tällä keinolla et jää aikataulustasi jälkeen!

2. Vaihda ajatusmallia

Ajattele tehtävien töiden listan olevan sen sijaan pakollisten töiden lista. Jaa tehtävät työt viikon ajalle niin, että jokaiselle päivälle tulee kolme asiaa. Kolme asiaa pysyy paremmin mielessä kuin se, että kelaisit koko ajan koko tekemättömien töiden kasaa.

3. Ota laskut haltuun

Tee kansio, joka on jaettu 12 välilehteen. Jokaiselle kuukaudelle omansa. Laita kaikki kyseisen kuukauden tulevat laskut ja tehtävät kyseisen kuukauden kohdalle. Näin laskut ja hommat eivät yllätä.

4. Onko asia oikeasti tärkeä?

Vedä yli turhat hommaat alkuunsa. Jos et ole saanut jotain asiaa hoidettua parissa päivässä, se ei välttämättä ole oikeasti tärkeä. Mieti, pitääkö sitä edes tehdä tai voisiko sen delegoida.

5. Ajasta

Vanha kunnon munakello on oiva apu asunnon siivoukseen. Ajasta kellosta 15 minuuttia joka päivä ja siisti sen aikana asuntoa niin paljon kuin ehdit. Vartissa ehtii yllättävän paljon.

6. Vaihda paperilaput sähköisiin

Kerää ympäriinsä lojuvista muistilapuista tärkeimmät asiat ja siirrä ne älypuhelimeesi tai hanki sitä varten oma sovellus. Esimerkiksi Firetask-sovelluksella saat muokattua muistilistaasi niin tietokoneella, kännykällä kuin tabletillakin.
  • Liv Sisustus

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kymen Sanomat: Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Yle: Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut

    5. 5

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    6. 6

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    7. 7

      Mies yritti auttaa eksynyttä 2-vuotiasta – isä pahoinpiteli auttajan

    8. 8

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    9. 9

      Porilaismiehet rysäyttivät autolla läpi kaupan ovien – kaksikkoa epäillään kiivaasta rikossarjasta

    10. 10

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    4. 4

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    7. 7

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    8. 8

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    9. 9

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    10. 10

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kymen Sanomat: Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Yle: Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut

    5. 5

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    6. Näytä lisää