Hanna, Johanna, Jenni

Asuminen

Valikko

Kohuttu tv:stä tuttu asuinalue ongelmissa: "Kohta tästä tulee taas rakennustyömaa"

Julkaistu:

Tv:stä tutun asuinalueen asukkaat kärsivät rakennusmelusta vielä vuosia. Onko Sipoonranta unelmakohde vai ikuinen rakennustyömaa?
Hjallis Harkimon kohuttu Sipoonranta-projekti ei ota valmistuakseen. Lähemmäs 300 asunnosta valmiina on vasta kuutisenkymmentä, joista kymmenkunta tyhjillään.

Harkimo etsi vuonna 2009 aloittamalleen Sipoonranta-projektilleen vetäjää MTV3:n Diili-ohjelmassa. Ensimmäiset talot valmistuivat kesällä 2011 ja koko alueen piti olla rakennettu vuoteen 2016 mennessä.

Sittemmin talous on kurjistunut entisestään ja sitä mukaa kalliiden asuntojen kysyntä hiipunut. Tällä viikolla Sipoo kuitenkin joutui myöntämään hankkeelle jatkoaikaa vuoteen 2021 saakka.

Hanketta on repinyt myös käräjille asti päätynyt riita, joka koski alueelta hankitun maan pilaantumista. Sittemmin Sipoonranta Oy on itse kiistellyt kunnan ja alueen asukkaiden kanssa alueen siisteydestä ja venesataman palvelujen järjestämisestä.

Alueelle jo muuttaneille tämä tarkoittaa lisää harmia.

- Kohta tästä tulee taas rakennustyömaa, joka kestää taas pari-kolme vuotta. Kyllä tässä asuvilla on kauhea meteli, päivittelee Sipoonrannan tuntumassa asuva Olli Keskinen.

Sateisena marraskuun iltapäivänä Sipoonranta vaikuttaa kaikkea muuta kuin hohdokkaalta. Suurin osa alueesta on edelleen jättömaana, muualla on hiljaista.

- En tiedä, onko joku laskenut väärin vai onko jollain liikaa rahaa, alueen asuntojen hintoja ihmettelevä Keskinen heittää.

Edullisinkin kaksio on maksanut Sipoonrannassa yli 300000 euroa.
Keskinen arvelee myös palvelujen puuttumisen vaikuttavan asiaan.

- Tällä hetkellä rannasta löytyvät vain kahvila, apteekki ja yksityinen terveysasema.

- Mutta ei tänne tule palveluja kun ei ole edes tiloja, Keskinen toteaa.

Ensimmäisten asukkaiden joukossa miehensä kanssa Sipoonrantaan muuttanut Mirjami Miettinen ulkoiluttaa hänkin koiriaan.

- Uskon että tämä tästä valmistuu! Me asumme alueen toisessa päästä, joten rakentaminen ei ole meitä häirinnyt, hän sanoo iloisesti.

Miettinen kaipaisi rantaan erityisesti ruokakauppaa. Alueelle jo muuttaneiden asukkaiden yhteishenkeä hän kehuu todella hyväksi.

- Monesti nähdään tuossa kahvilassa ja vaihdetaan kuulumisia. Vähän samanlainen henki kuin pienessä kylässä, Miettinen sanoo.

Valmiiksi rakennettu ranta näyttääkin kieltämättä kivalta. Veneilijöille paikka on kuin unelma.

Sipoon kunnanhallituksen maankäyttöjaoston puheenjohtaja
Sami Virpiö suhtautui vielä syyskuussa Sipoonrannan jatkoaikaan kriittisesti. Nyt satamaan liittyvät ongelmat on kuitenkin saatu selvitettyä.

- En ole tyytyväinen siihen, miten tämä homma meni. Näiden kolmen-neljän vuoden aikana hommat on hoidettu siellä luvattoman huonosti. Mutta näillä uusilla sopimuksilla riski ei kaadu sipoolaisten niskaan, Virpiö toteaa.

- Kyllähän nykyisiä asukkaita harmittaa asua käytännössä työmaan keskellä. Ja kyllä tämä harmittaa muitakin kuntalaisia, hän myöntää.

Virpiön mielestä taloustilanteelle ei kuitenkaan mahda mitään.

- Hjallista ja Sipoonrantaa on nyt lyöty ihan tarpeeksi, hän sanoo.

Harkimo: "Valmista tulee kyllä"

- Otimme nyt lisäaikaa, mutta kyllä me se valmiiksi tehdään, Hjallis Harkimo lupaa Sipoonrannasta.

Harkimon mukaan uusi määräaika rakentamiselle riittää.
Varmasti riittää, se on maksimiaika. Jos taloustilanne kohenee, niin valmista voi olla nopeamminkin.

Rakennusyhtiö Skanska osti enemmistöosuuden Sipoonranta-projektista vuonna 2010, mutta Harkimo jäi Sipoonranta Oy:n hallituksen johtoon.

Harkimon mukaan rakentaminen on juuri saamassa uutta vauhtia.
Kuukausi sitten myytiin tontti, jonne aletaan rakentaa kymmentä taloa.

- Seuraava vaihe tulee myyntiin kuukauden kuluttua, viitisenkymmentä asuntoa. Alueelle tulevista omakotitaloista on enää yksi myymättä ja siitäkin on tarjous tehty, Harkimo luettelee.

- Siinä vaiheessa puolet on jo valmiina.

Harkimon mukaan alueelle alun perin suunnitellut asunnot olivat liian suuria, joten suunnitelmia muutettiin. Sipoonranta on houkutellut erityisesti yksineläjiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    3. 3

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    4. 4

      Tunnetun hevikitaristin purkaus Chester Benningtonin kuolemasta hätkähdytti somessa – ”Huono aika moiselle kommentille”

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kylie Jenner poseerasi pikkuruisessa mekossa – rintaliivit jäivät kotiin: tunnissa yli miljoona tykkäystä

    7. 7

      Muistatko vielä? Ensimmäinen Selviytyjät-voittaja kuohutti nakuilullaan – voittopotti johti ongelmiin: vietti vuosia vankeudessa

    8. 8

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    9. 9

      Kaikkia ei kirpaise: Suomeen tuotu kesällä useita superautoja – kalleimmasta pelkkiä veroja 137000 euroa!

    10. 10

      MTV:lta kiekkokansaa säväyttävä päätös – Juhani Tamminen saa väistyä!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    7. 7

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    8. 8

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    3. 3

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    4. 4

      Tunnetun hevikitaristin purkaus Chester Benningtonin kuolemasta hätkähdytti somessa – ”Huono aika moiselle kommentille”

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. Näytä lisää