Soini, Veini

Asuminen

Älä tärvele kotisi tunnelmaa tällä ratkaisulla - "Pystyy pilaamaan monta sisustusta"

Julkaistu:

LIV
Sisustus kannattaa miettiä tarkasti niin, että osaset täydentävät toisiaan.
Oikeanlaiset verhot luovat asuntoon kodikkaan tunnelman ja niiden kanssa kikkailu on enemmän kuin sallittua. Varo kuitenkin, ettet valitse väärin.

- Verhoilu pystyy pilamaan monta sisustusjuttua, toteaa sisustussuunnittelija Teuvo Loman.

Värikkäiden verhojen kanssa kannattaa suosia rauhallisempia värejä, ettei huoneesta tule liian rauhaton. Voit myös kokeilla poimia esimerkiksi matosta värit ja sävyt, jotka toistuvat huoneen muussa sisustuksessa. Harkitse, tarvitsetko erikseen tauluja vai riittävätkö pelkät verhot koristeeksi.

- Katso, että pituus on oikea tilaan ja värit. Monesti katsotaan, että verho näyttää kivalta pakassa, mutta ei toimi huoneessa, hän toteaa.

Hän ei esimerkiksi suosittele käyttämään kirkkaita värejä murrettujen sävyjen kanssa. Teuvon mukaan hirveimmät verhot, jotka hän on nähnyt, näyttivät vanhoilta alushousuilta.

- Ne olivat tunkkaiset ja pölyiset ja nähneet elämänsä päätepysäkin, hän tylyttää.

Katso Teuvon verhovinkit videolta!

Kaisa ja puoli valtakuntaa Liv-kanavalla keskiviikkona klo 21.00.
  • Liv Sisustus
  • Liv

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Yhdysvaltojen sota-alus törmäsi kauppalaivaan Singaporen edustalla

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

    7. 7

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    8. 8

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    9. 9

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    10. 10

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Yhdysvaltojen sota-alus törmäsi kauppalaivaan Singaporen edustalla

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. Näytä lisää