Kuisma

Asuminen

Näin paljon asuminen kallistuu vuoteen 2017 mennessä!

Julkaistu:

Asumismenojen ripeälle nousulle ei näy loppua. Katso, mitä asuminen maksaa neljän vuoden kuluttua.
Kotitalouksien asumismenot nousevat keskimäärin 3,1 prosenttia vuodessa vuoteen 2017 mennessä.

Asumismenot jatkavat nousuaan ja niiden osuus käytettävissä olevista tuloista kasvaa keskimäärin 1,9 prosenttiyksikköä vuosina 2013–2017. Viime vuosina vuokralla asuvien asumismenot ovat kasvaneet omistusasujia nopeammin.

Talouden aikanaan elpyessä omistusasujien (3,3 %) ja vuokralla asuvien (2,5 %) ero kuitenkin kaventuu korkojen nousun myötä. Velattomien eläkeläistalouksien asumismenot nousevat 3,4 prosenttia vuodessa tulevalla viisivuotiskaudella energian hinnan nousun myötä.

Tiedot perustuvat Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton Pellervon Taloustutkimuksella teettämään tutkimukseen, jossa on vuosittain tarkasteltu kotitalouksien asumismenoja.

Oma kerrostaloasunto: 2000 euroa kuussa

Lapsiperhe maksaa omasta kerrostaloasunnosta Helsingissä yli 2 000 euroa kuukaudessa, kun taas Kouvolassa vastaavan huoneiston kustannukset ovat alle 1 000 euroa

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella velallisten kotitalouksien kuukausittaiset lainanhoitomenot jäävät puoleen siitä, mitä ne ovat pääkaupunkiseudulla. Lyhennys ja korko kipuavat pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa kerrostalon perheasunnossa yli tuhanteen euroon kuukaudessa, kun muualla Suomessa keskiarvo on noin 500 euroa. Pääkaupunkiseudun keskimääräistä korkeampi tuottavuus kumuloituu asuntojen hintoihin palkkojen noustessa. Pori ja Kouvola ovat halvimpia asuinkaupunkeja vuokralla asuville kotitalouksille sekä velallisille omistusasujille.

Lapsiperheelle sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuminen maksaa eniten   Helsingissä ja Espoossa, noin 1 900 (€/kk). Sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuvalle velattomalle eläkeläistaloudelle halvimmat kaupungit ovat sen sijaan Oulu ja Seinäjoki (350 €/kk), Kouvola on toiseksi kallein (440 €/kk).

Veroilla on suuri merkitys erityisesti eläkeläistalouksille

Verojen osuus asunto-osakeyhtiön hoitokuluista on keskimäärin 1,30 euroa asuinneliötä kohden ja 27 prosenttia hoitokuluista. Suurimmat veroerät kerrostaloissa muodostuvat kaukolämpöön ja korjauksiin sisältyvistä veroista sekä kiinteistöverosta.

Omakotitaloissa verojen osuus on peräti 39 prosenttia, vaikka hoitokuluissa ei ole huomioitu ulkoalueiden hoitoa. Suurimmat veroerät omakotitalossa ovat kiinteistövero sekä sähkön yhteydessä maksettavat sähkövero ja arvonlisävero. Veroratkaisuilla on suurin suhteellinen vaikutus omakotitalossa asuville eläkeläistalouksille, joiden asumismenot koostuvat tyypillisesti kokonaan hoitokuluista.

Remonteissa piilee merkittävä menoerä kotitalouksille

Tyypillisimmät kotitalouksien remontit nostavat kotitalouksien asumismenoja arviolta 60 – 240 euroa kuukaudessa. Kalliit putki-, julkisivu- tai lämmitystavan muutosremontit maksetaan takaisin tyypillisesti 15 vuodessa, jolloin kuukausikustannus jää samansuuruiseksi kuin kevyemmissä remonteissa, joissa takaisinmaksuaika jää usein noin viiteen vuoteen.

Pääkaupunkiseudulla remonttien kokonaiskustannukset ovat lähes kaksinkertaisia pieniin kaupunkeihin verrattuna. Osaltaan hintojen eroa selittää pääkaupunkiseudun kerrostaloasuntojen muuta maata pienemmät neliöt ja tehdyn työn määrä. Pääkaupunkiseudulla esimerkiksi. putkistoremonttien yhteydessä tehdään muita korjauksia muuta maata enemmän.

Remonttikustannukset muodostavat huomattavan osan omakotitaloasumisen kustannuksista. Tyyppiremonttien hinnat ja kuukausikustannukset ovat pientaloissa suuremmat kuin muissa asumismuodoissa. Remonttien laajuus vaihtelee omakotitaloissa muita asumismuotoja enemmän.

Talouden elpymisen myötä energian hinnat ja korot lähtevät nousuun. Nämä luovat osaltaan nousupaineita asumismenoihin. Julkisen talouden tasapainottaminen tulee olemaan seuraavallakin vaalikaudella ajankohtainen. Mikäli julkisen talouden tasapainoa tavoitellaan ensisijaisesti asumisen verotusta kiristämällä, saattaa asumismenojen nousu olla huomattavasti nopeampaa kuin ennakoitu kehitys.

Asumismenot–tutkimuksen toteutti Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton tilauksesta Pellervon taloustutkimus PTT. Tutkimuksessa asumismenoja tarkasteltiin edustavien esimerkkikotitalouksien näkökulmasta 21 suurimmassa kaupungissa sekä vuokra- että omistusasumisen osalta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    2. 2

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    3. 3

      Kylie Jenner, 20, vahvisti yllätysraskauden – isä kauhistui tyttärensä paljastuksesta: ”Järkyttynyt ja pettynyt”

    4. 4

      Raiskaustuomiosta vapautetulle kuubalaiselle lentopalloilijalle lähes 200 000 euroa korvauksia

    5. 5

      Suomi-kaulaliinaan verhoutunut ryöstäjä iski kioskille Helsingissä – tallentui todella selkeästi valvontakameraan

    6. 6

      F1-sarjassa yllättävä kuskivaihdos

    7. 7

      Tänne suomalaiset matkustavat syyslomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    8. 8

      Tämän koneen lennot hermostuttavat Pohjois-Koreaa: USA:lla on Guamin saarella kuusi B-1B-pommittajaa, jotka saisivat aikaan massiivista tuhoa

    9. 9

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    10. 10

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    4. 4

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    5. 5

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    6. 6

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    7. 7

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

    10. 10

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    2. 2

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    3. 3

      Kylie Jenner, 20, vahvisti yllätysraskauden – isä kauhistui tyttärensä paljastuksesta: ”Järkyttynyt ja pettynyt”

    4. 4

      Raiskaustuomiosta vapautetulle kuubalaiselle lentopalloilijalle lähes 200 000 euroa korvauksia

    5. 5

      Suomi-kaulaliinaan verhoutunut ryöstäjä iski kioskille Helsingissä – tallentui todella selkeästi valvontakameraan

    6. Näytä lisää