Paula, Pauliina

Asuminen

Valikko

Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä

Julkaistu:

Tiesitkö tämän polttopuista? Halonhakkuun hallitseva Euroopan mestari paljastaa, miten tehdään parhaat polttopuut.
Halonhakkuu kirveellä on paitsi liikuntaa myös hyvää ajanvietettä.

– Kun katse on pölkyssä ja
käsi kirveessä, niin silloin ei mieleen muuta mahdu, toteaa halonteon hallitseva Euroopan mestari, halkokouluttaja Antti Ticklén.

Halkopinon teko kannattaa, jos haluaa kunnon polttopuuta. Eikä pinon tekeminen ei ole juurikaan aikavampaa kuin puiden nakkelu kasaan.

– Heittopinossa ilma ei kierrä. Viime kesä oli niin sateinen, että heittopinon keskellä puu alkoi homehtua, Ticklén kertoo. 

Näin teet hyvän halkopinon:

Pino kannattaa tehdä tuuliselle ja aurinkoiselle paikalle, jossa ilma kiertää. Talon seinustalla puu ei kuiva kunnolla.

Homma alkaa pohjan tekemisellä. Ensin yhdet puut samaan suuntaan kuin pinottavat puut. Sitten päälle pitkittäispuut, joiden päälle halkoja tai klapeja aletaan latoa.

– Pinon pitäisi olla 15 senttiä irti maasta, että maakosteus ei nouse ja ilma kiertää.

Halkaistu puoli ladotaan ylöspäin. Sitä pitkin vesi valuu ulos pinosta. Jos tekee metrisestä halosta pinoa, on päihin hyvä tehdä ristiin pinotut stopparit. Näin pino ei kaadu.

– Heinäkuun jälkeen tehdyt pinot on syytä peittää. Paras polttopuu on ylivuotista, eli kaksi kesää kuivanutta. Sellainen klapi kopsahtaa toista vasten napakasti.

Nämä polttopuut antavat eniten lämpöä:

- Koivu 1700 kWh/pinokuutio.
- Mänty 1360
- Haapa 1330
- Kuusi 1320
- Leppä 1230

Vastoin yleistä käsitystä itse puuaineksen laadulla on vain vähän merkitystä lämpöarvoon. 

Yksi pinokuutio vastaa energialtaan 170 litraa kevyttä polttoöljyä.

Tuoreessa puussa voi olla kosteutta 360 kiloa kuutiossa. Tuoreen puun painosta voi keväällä tai loppusyksystä lehtien varistua olla puolet vettä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    3. 3

      Karmiva teoria 6-vuotiaan kolariuhrin mystisestä humalasta: alkoholia pistettiin ruiskulla ruumiiseen

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    6. 6

      Prinssi Harry täräytti täyslaidallisen: suorat sanat monarkiasta

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    9. 9

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    10. 10

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    2. 2

      SS: Varo tätä puhelua – Suomeen salaperäisiä soittoja +44-numerosta

    3. 3

      Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

    4. 4

      Tammisaaren murhasta epäillään menestynyttä junioriurheilijaa – rikkoi urallaan SE:n ja pelasi Suomen maajoukkueessa

    5. 5

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    6. 6

      Nykäset pahoinpitelivät toisiaan – Matti puri sormesta, Pia löi nyrkeillä ja heitti kaljatölkillä: ”Paisuu välillä yli”

    7. 7

      Ruumisauton kuljettaja katseli vainajan rintoja – ”Oli kuulemma pakko nähdä”

    8. 8

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    9. 9

      Katso video: Näin lähelle F-16-hävittäjä lensi Venäjän puolustus­ministerin konetta – sitten väliin kiilasi venäläinen SU-27 ja näytti aseitaan

    10. 10

      Tienaa lapsuutesi leluilla! 7 suosikkilelua, joista keräilijät maksavat hunajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    3. 3

      Karmiva teoria 6-vuotiaan kolariuhrin mystisestä humalasta: alkoholia pistettiin ruiskulla ruumiiseen

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    6. Näytä lisää