Lyydia, Lyyli

Asuminen

Valikko

"Meillä minä päätän remonttiasiat - eipäs kun minä!"

Tuore tutkimus paljastaa jännittävän tiedon suomalaisparien remonttipäätöksistä. Sekä miehet että naiset väittävät, että he päättävät esimerkiksi kodin väreistä.
Suomalaisissa kodeissa näyttää olevan ristiriitaiset käsitykset siitä, kuka perheessä kodin remontointiin liittyvistä asioista päättää. Miesten mukaan he itse päättävät, mutta naiset ovat hieman toista mieltä.

Maalivalmistaja Teknoksen teettämä kysely paljastaa, että noin puolet pariskunnista valitsee talon värin yhdessä, mutta lopuilla tilanne on varsin epäselvä. Lähes kolmannes miehistä kertoo päättävänsä värin itse, mutta naisten näkemyksen mukaan päätökset kodin remonteista ja värisävyistä hoituvat naisvoimin. Tutkimukseen osallistui tuhat suomalaista.

– Tämähän kuulostaa aivan normaalilta perhe-elämältä, kommentoi Teknoksen maalarimestari Martti Kopisto hymyillen.

Kopiston mukaan värivalinta onkin usein kaikista haastavin osio koko ulkomaalausurakassa.

– Suosittelen valitsemaan muutaman mieleisen sävyn ja maalaamaan niillä palan ulkoseinää. Eiköhän muutaman viikon katselun jälkeen talon värivalinta ole selvä.

Suomalaiset innokkaita maalareita

Kyselyn mukaan remonttia tehneistä suomalaisista kaksi kolmesta maalaa talonsa itse. Yleisimmät virheet, jotka maalatessa tehdään, ovat hätäisesti tehty pohjatyö ja kohteeseen sopimaton maalivalinta.

– Aina ennen maalausurakkaa kannattaa ottaa selvää, millä maalityypillä talo on aikaisemmin maalattu. Varsinkin ulkomaalit on kehitetty juuri tietynlaisille pinnoille ja tietynlaisiin olosuhteisiin.

Hyvän ulkomaalin tunnistaa kevyestä ja helposta levitettävyydestä. Laadukas maali myös peittää hyvin, ja kiilto säilyy vuosia.

Hyvin tehty pohjatyö tarkoittaa ennen kaikkea pinnan puhdistamista. Huonokuntoinen maalikerros, pöly ja lika pitää poistaa huolellisesti, jotta maali tarttuu ja myös pysyy seinässä. Apuvälineenä voi käyttää teräsharjaa ja julkisivuille tarkoitettuja pesuaineita. Pinnan on myös hyvä antaa kuivua kunnolla ennen maalausta.

Ulkomaalausurakkaan ei kannata kiirehtiä heti auringon pilkottaessa. Ilman pitää olla riittävän lämmin, jotta maali myös kuivuu kunnolla. Suorassa auringonpaisteessakaan ei ole hyvä maalata.

– Paras ulkomaalaussää Suomessa on yleensä vapun ja juhannuksen välillä. Lämpöasteiden on hyvä kivuta 15 asteeseen ympäri vuorokauden, Kopisto ohjeistaa.

Työturvallisuudesta ei kannata tinkiä. Pelkkien tikkaiden asettaminen seinää vasten voi helppoudessaan houkuttaa, mutta vahinkojen vaara on suuri. Kunnolliset telineet valjaineen tuovat paitsi turvaa, myös nopeuttavat maalaamista.

Näin onnistut talosi maalaamisessa

- Ota selvää, minkälaisella maalilla talo on aiemmin maalattu ja valitse sopiva maali tämän perusteella.
- Tee ennen maalausta koemaalaus, jotta varmistut värisävystä.
- Puhdista seinät irtoavasta maalista ja liasta huolellisesti teräsharjalla ja kaapimella.
- Pese pinnat julkisivuille tarkoitetulla pesuaineella. Pesuliuos levitetään pinnalle aina alhaalta ylöspäin edeten.
- Jos seinästä löytyy homerihmastoa, pese alueet homeenpoistoaineella.
- Huuhtele pesuaineet huolellisesti. Apuna voi käyttää painepesuria, kunhan huolehtii, että vettä ei pääse laudoituksen alle.
- Vaihda huonokuntoiset puuosat uusiin.
- Pohjusta ja pohjamaalaa paljaat puupinnat. Anna kuivua 1-3 vuorokautta.
- Varaa riittävästi maalia astiaan ja maalaa seinät 1-2 kertaa.
- Vältä maalaamista suorassa auringonpaisteessa tai kostealla ilmalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja noin 50 loukkaantunut – Ariana Granden konsertti päättyi tragediaan

    2. 2

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    3. 3

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    4. 4

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    7. 7

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    8. 8

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    5. 5

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja noin 50 loukkaantunut – Ariana Granden konsertti päättyi tragediaan

    2. 2

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    3. 3

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    4. 4

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. Näytä lisää