Marko, Markus, Markku

Asuminen

Valikko

Näin Ruotsissa: Mies puhui alasti puhelimeen mökillä - ohikulkija teki rikosilmoituksen

Noin 50-vuotias ruotsalaismies sai syytteen seksuaalisesta ahdistelusta puhuttuaan alasti puhelimeen omalla mökillään.
Mies oli ollut mökillään Växjössa Ruotsissa ja puhunut puhelimessa. Talon ohi oli kävellyt noin 30-vuotias nainen ja nähnyt osittain pensasaidan takaa ikkunan luona olleen miehen. Naisen mielestä mies masturboi.

Nainen haki paikalle oman miehensä, joka kuvasi videolle 50-vuotiaan puuhia.

Nainen myönsi, ettei ollut varma siitä, näkikö mökin asukas hänet ulkona, mutta päätti silti tehdä rikosilmoituksen seksuaalisesta ahdistelusta.

Nainen vaati oikeudessa 9000 kruunun (noin 1000 euron) korvauksia kärsimyksistään, kertoo Metro-lehti.

"Mies selkeästi alasti"

50-vuotias mies joutui vastaamaan teostaan oikeuden eteen. Nainen kertoi näyn miehen mökin ikkunasta "järkyttäneen ja aiheuttaneen syvää ahdistusta".

Oikeudessa katsottiin myös naisen aviomiehen tilanteesta kuvaama videofilmi.

"28. marraskuuta kuvatussa filmissä näkyy selkeästi alastomana oleva mies, joka seisoo valaistun ikkunan edessä. Mies on alasti ja puhuu puhelimeen samaan aikaan, kun tuijottaa ulos ikkunasta", kuvailee oikeuden pöytäkirja todisteen sisältöä.

Oikeudessa syytetty tunnusti oleskelevansa usein alasti asunnossaan, mutta kiisti tarkoituksena olleen paljastella itseään muille.

Oikeus päätti lopulta hylätä syytteet, koska oikeuden mielestä mies oli tapahtumahetkellä osin näkymättömissä, nainen oli kaukana eikä masturboinnistakaan saatu varmuutta. Sen sijaan esitettiin vaihtoehto, että mies kirjoitti toisella kädellä muistiinpanoja puhuessaan puhelimessa.

Metro-lehti ei tavoittanut asiaa oikeudessa ajanutta syyttäjää, mutta sai tämän kollegan kommentoimaan.

 - Rikosilmoituksen teko ei ollut virhe, mutta asia oli hankala todisteiden puutteen vuoksi. Lisäksi on vaikea määritellä, missä menee raja mitä kotonaan voi tehdä, totesi kihlakunnansyyttäjä Thomas Hagman Metrolle. 

Ota kantaa

Oletko keikuillut alasti kotona?

Olen 72% En 28%
Ääniä yhteensä 4156

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tältä Kim Kardashianin näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    3. 3

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    4. 4

      Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

    5. 5

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    6. 6

      Muista kaksi asiaa, niin lohestasi tulee aina täydellistä

    7. 7

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    8. 8

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    9. 9

      Kommentti: Vaalitappio oli karmea herätys keskustalle – kulisseissa mietitään jo Sipilän seuraajaa

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    3. 3

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    4. 4

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. 6

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    7. 7

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    8. 8

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    9. 9

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    10. 10

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tältä Kim Kardashianin näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    3. 3

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    4. 4

      Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

    5. 5

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    6. Näytä lisää