Akseli

Asuminen

Valikko

Puuttuuko mökin tai kodin pihalta patio? Näillä ohjeilla rakennat terassin itse

Hyvä patio kestää vuosia ilman suurta huoltoa. Tässä piharakentamisen asiantuntija Matti Rekolan neuvot, kuinka rakentaminen onnistuu.
Varaa suunnitteluun ja mittauksiin mieluiten kokonainen päivä. Pieni kahden millin mittavirhe kostautuu toisessa kulmassa useina sentteinä.
Kyllästetty puu on suosikki helppoutensa takia.

Nyt tarjolla on yhtä kestäviä, mutta myrkyttömiä lankkuja kierrätysmateriaalista, lähinnä puukuiduista ja muovista. Käyttö- ja työstöominaisuuksilta ne eivät eroa puumateriaaleista. Kuvan terassi on UPM Profideck -kierrätyslankusta.

1. Pation voi rakentaa "uivaksi" suoraan maan pinnalle tai valetuille jaloille. Tässä savimaa oli poistettu puolen metrin syvyydeltä ja korvattu routimattomalla soralla.

2. Pation paikka rajattiin talon kulmien mukaan. Sorapedin päälle rakennettiin 50 sentin välein tukevat pohjaruoteet lankkujen kiinnitystä varten.

3. Laudoituksen jako kannattaa mitata ennen latomista paikoilleen. Latominen taas on hyvä aloittaa näkyvimmältä paikalta, mieluiten terassin etuosasta.

4. Laudat ruuvattiin paikoilleen, väleihin jätettiin puoli senttiä elämisvaraa. Hyvien suunnitelmien pohjalta työ etenee vauhdikkaasti.

5. Suurin ero puulautaan löytyy uusiolankun sisältä. Lankun sisällä on ilmaontelot, joten näkyviin jäävät päädyt viimeisteltiin peitelistoilla.

6. Ylempi terassi ja alapatio yhdistettiin rapuilla. Portaikosta haluttiin mahdollisimman tukeva ja siisti, joten myös nousut päällystettiin ja sivut koteloitiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Summanen hyökkäsi pedofiilihuudoilla – kiekkovalmentaja otti ne raskaasti: ”En pysty kuvittelemaan mitään pahempaa”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    5. 5

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    6. 6

      Saako Raimo Summanen potkut pedofiili-huutojen vuoksi? Seuran omistaja Jussi Salonoja: ”Kaikki ratkeaa tänään”

    7. 7

      Uudessakaupungissa tapahtuu: ensin Mersut, nyt katkaravut

    8. 8

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    9. 9

      Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

    10. 10

      Luksuselämää viettävä Minttu Räikkönen paljastaa Ellelle: Haluaa palata työelämään – ”En aio jäädä kotirouvaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    5. 5

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    6. 6

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    7. 7

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    8. 8

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Summanen hyökkäsi pedofiilihuudoilla – kiekkovalmentaja otti ne raskaasti: ”En pysty kuvittelemaan mitään pahempaa”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    5. 5

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    6. Näytä lisää