Usko

Asuminen

Valikko

Vantaalta löytyi melkoinen Abloy-harvinaisuus - lukko ja talokin jo purettu

Tiesitkö, että aikaisemmin Abloyn avain on ollut pyöreäpäinen?
Alkuviikosta Helsingin Sanomissa oli Abloyn avainten esittely. Artikkelissa varhaisimmaksi avaimeksi esiteltiin tuttu kulmikaspäinen Abloy Classic.
 
Ilta-Sanomien lukija otti yhteyttä toimitukseen, kertoakseen, että häneltä löytyy vielä Classiciakin vanhempi Abloy-avain.
 
- Kyseessä on vaimoni ukin avain, kertoo kuvan avaimesta lähettänyt Heimo Lötjönen.
 
Lötjösen mukaan avain kävi aikoinaan Läntisellä Brahenkadulla sijaitsevaan taloon. Talo on sittemmin purettu.
 
- Hyvin vanha se kuitenkin on.
 
Abloyn Suomen myyntijohtaja Jari Perälän mukaan aikaisemmat Abloy avaimet ovat olleet hyvinkin sekalaisia.
 
- Kyllä voi löytyä satavuotiaita avaimia, jotka ovat erilaisia kuin tuo Classic, jota on tehty vuodesta 1919 lähtien.

Perälän mukaan kyseinen pyöreä avaimenlehti on peräisin 1920-luvulta tai 30-luvun alusta.

- Ei varmasti tuolloin arvattu tuotteen elinkaaren kestoa. Kyseinen avain on vain kovasti "patinoitunut" käytössä lähes vuosisadan aikana, Perälä havainnoi.

Perälä myös muistaa, että Helsingissä on muutama lukkoliike, josta löytyy Henrikssonin, eli Abloyn perustajan, nimeä kantavia lukkoja, jotka ovat vielä Abloy-lukkoja ja -avaimia vanhempia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Oletko nähnyt kuvan pyöräilijää? Poliisi epäilee miestä turvapaikanhakijoiden teltan sytyttämisestä

    3. 3

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

    8. 8

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    9. 9

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    8. 8

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    9. 9

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    10. 10

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Oletko nähnyt kuvan pyöräilijää? Poliisi epäilee miestä turvapaikanhakijoiden teltan sytyttämisestä

    3. 3

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    6. Näytä lisää