Sami, Samuli

Asuminen

IS lukijat paniikkihuoneista: "Kuuluvat vakoilutrilleriin eivätkä köyhän kotiin"

Julkaistu:

Jos rosvot hyökkäävät yöllä asuntoon, kansalaisen ei tarvitse jäädä heidän armoilleen. Sitä varten on kehitetty turva- eli paniikkihuoneet, joita myydään nykyään myös Suomessa. Iltasanomat.fi:ssä keskusteltiin turvahuoneista ja niiden tarpeellisuudesta.
IS uutisoi viime viikolla 50000 euroa maksavasta paniikkihuoneesta, joka oli esittelyssä Tampereen turvallisuusmessuilla ensimmäistä kertaa Suomessa. Maailmanluokan tähtien ja poliitikkojen suosima turvahuone antaa suojaa roistoilta ja muilta kotiin tunkeutujilta.

Olisiko tämä tarpeellinen jo Suomessa? Näin lukijat keskustelivat aiheesta:

"Vänkiä keksintöjä, kuuluvat ennemmin johonkin vakoilutrilleriin kuin tavallisen köyhän veronmaksajan huusholliin. Niillä luodaan vain pelon ilmapiiri, jonka avulla saadaan kassakone kilisemään ja josta Palefacekin lauloi. Paljon parempi on elää siten, ettei hankikaan kotiin mitään rosvottavaa. Ja niin että se näkyy myös ulos, ettei tuolla ole yhtikäs mitään arvokasta."
Pettermax

"Ainakin paniikkihuoneen korvikkeita löytyy Suomestakin. Hälytysjärjestelmän laukaisukytkimellä varustettu iso komero on tullut vastaan muuttoremontteja tehdessä. Tokikaan lastulevyseinät eivät suojaa ampumiselta, mutta hyvän näkösuojan nekin antavat."
Remppamies

"Kannattaa varata paniikkihuoneeseen jääkaapin täydeltä sapuskaa, sillä jos valtiovalta saa tahtonsa läpi, sitä halpamaihin ulkoistettua poliisia voi joutua odottelemaan jopa viikkokausia. Tosin rosmotkin ovat varmaan jo siinä vaiheessa kyllästyneet odottelemaan ja häipyneet."
Ss

"Ei ole varaa ostaa tuollaista, mutta ehkäpä sen vuoksi juuri en myöskään tarvitse tuollaista."
Reiska

"Pelko myy. Ei paljon auta paniikkihuone, jos tunkeutuja osoittaa aseella ohimoon. Ellei sitten nuku päivästä toiseen tässä paniikkihuoneessa. Tietynlaiset ihmiset kokee olevansa tärkeämpiä ja erityisempiä kuin muut, kun tarvitsevat suojelua olemassaololleen. Tälläsen vois rakentaa kuka tahansa joukkomurhaaja, että saa turvallisesti ja keskeytyksettä jatkaa toimiaan. Kertoo myös siitä, miten paljon ahdistuneita ja pelokkaita ihmisiä on äveriäiden keskuudessa. Se se vasta rankkaa onkin, pelätä koko ajan, että rikkaudet ryöstetään ja huomata, että onkin taas pikkuinen "ei kukaan" tavisihminen.
sairas maailma

"Kaikkea nämä turvallisuusalan ihmiset yrittävät nykyisin myydä. Täyttä huuhaata, ellei ole joku mafian pomo, jolla voi olla muutama ylimääräinen vihamies taustapeilissä. Tavalliset ihmiset ei noita tarvitse ainakaan Suomessa. Turvallisessa Suomessa saadaan ihmiset miltei paniikkiin, kun uutisoidaan kovasti kotimurtautujista."
Suomi on turvallinen

"Tuli mieleen sellainenkin, että varakkaat rikolliset voisivat käyttää tuollaista huonetta ikäviin tarkoituksiin, kuten kidnapattujen säilytykseen, tai johonkin vielä kamalampaan."
the room

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

    2. 2

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    3. 3

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Aivoinfarkti yllätti ruotsalaisen kiekkotähden vessanpöntöllä – koiran haukunta havahdutti vaimon apuun

    7. 7

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    8. 8

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    9. 9

      Supon uhka-arvio: Riskilistalla 350 henkilöä, innostuneet radikaali-islamilaisesta propagandasta

    10. 10

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. 6

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    7. 7

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    8. 8

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

    9. 9

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    10. 10

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    10. 10

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

    2. 2

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    3. 3

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. Näytä lisää