Leena, Matleena

Asuminen

Valikko

Kiinassa 30-kerroksinen hotelli pystyyn 360 tunnissa

Julkaistu:

Kiinan Changsassa on pystytetty 30-kerroksinen hotelli 360 tunnissa eli 15 päivässä.
Changsahan rakennetun T-30-nimellä tunnetun 500 huoneen hotellin rakennustyöt aloitettiin joulukuun alussa ja hotelli oli valmis jo kuun puolessavälissä.

Koko rakennusprojekti kuvattiin ja nopeutettu kuvakoostevideo on kerännyt YouTubessa jo yli viisi miljoonaa katsojaa. Ennätyksellisesti rakennushankkeesta kertoi keskiviikkona Los Angeles Timesin -verkkosivusto.

Länsimaisia arkkitehteja ja rakennusinsinöörejä hämmästyttäneen hotellin on rakentanut Changsassa toimiva Broad Sustainable Building -rakennusyhtiö, joka aikoo mullistaa uusilla rakennusmenetelmillään koko rakennusalan.

Huippunopea rakentaminen perustuu tehdasvalmisteisten elementtien kokoamiseen ja tiukkaan rakennusaikatauluun.

Rakennuksen kerroselementit valmistetaan tehtaalla asennusvalmiiksi. Elementteihin on sijoitettu valmiiksi niin ilmatointikanavat, vesi- ja viemäriputket kuin sähköjohdotkin.

Elemennttitehtaalta 4x15 metrin kokoiset kerroselemtut kuljetetaan rakennuspaikalle, jossa elemtit nostetaan nosturilla teräsrakenteisten pystynousujen varaan.

Kun kerrokset on kasattu päällekkäin rakennus saa vielä teräs- ja lasikatteen.

- En ole ikinä nähnyt rakennusprojektin valmistuvan näin nopeasti, Utahin yliopistossa työskentelevä elemttirakentamisen asiantuntija Ryan Smith hämmästeli Los Angeles Timesille.

Nopean rakentamisen pelätään johtavan rakennusvalvonnan laiminlyöntiin.

- Uskomaton rakennusnopeus merkitsee myös uskomattomia riskejä. Aika näyttää, kuinka vakavia nuo riskit ovat, muistuttaa pekingiläinen arkkitehti Zhang Li LA Timesin haastattelussa.

T-30-hotellin rakentaneen Broad Sustainable Building -yhtiön toimitusjohtajan Zhang Yuen mukaan mukaan nopea elementtirakentaminen on turvallisempaa kuin perinteiset rakennustavat.

- Elemttitehtaat ovat riskittömämpiä työympäristöjä kuin rakennustyömaat, Zhang perustelee.

Yhtiön mukaan heidän nopealla elemttirakennustekniikallaan kustannuksia saadaan leikattua 20-30 prosenttia.

- Seuraavaksi aiomme rakentaa 50-kerroksisen rakennuksen, sitten 100-kerroksisen ja sitten 150-kerroksisen, kertoo yhtiön rakennussunnittelija Rong Shengli.

Kiinan rakennusakatemian mukaan Broad-yhtymän rakennukset kestävät 9 magnitudin maanjäristykset. Voimakkain maailmassa rekisteröity maanjäristys on Chilessä vuonna 1960 sattunut 9,5 magnitudin järistys.

Broad Sustainable Building -rakennusyhtiö tähyää myös ulkomaiden markkinoille, missä yhtiön pikarakennustekniikka saattaa kompastua sekä paloturvallisuusmääräyksiin että työaikalakeihin.

- Mukaudumme muiden maiden paloturvallisuusmääräyksiin ja työlakeihin. Käytämme kansainvälisiä standardeja, Broad-yhtymän Zhang vakuuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Kansanedustaja rajussa ulosajossa – auto pyöri ja liukui raesateessa vastaan tulevien kaistalla

    7. 7

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    8. 8

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    9. 9

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    10. 10

      Olympiavoittaja tyrmää Kalevan kisojen 1500 metrin miesjuoksijat – ”Hyi hävetkää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    6. 6

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    7. 7

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    8. 8

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    9. 9

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    10. 10

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. Näytä lisää