Olga, Oili

Asuminen

Valikko

Näin laitat kotipuutarhan talviunille

Julkaistu:

Kotipihalla riittää puuhaa vielä syksylläkin ennen lumipeitteen tuloa. Etelä-Suomen talvi on haasteellinen, koska ikinä ei voi olla varma siitä, mitä on tulossa.

- Pahin talvi kasvien kannalta on kylmä pakkastalvi ilman lumen tuomaa suojaa, sanoo suunnitteluhortonomi Pia Tötterman.

- Syksyllä puutarhaa ei kannata kuitenkaan puunata liian puhtaaksi, Tötterman lisää.Pakkasen varalta kannattaa varautua joka tapauksessa. Suojausta kaipaavat ainakin klematikset eli kärhöt ja ryhmäruusut. Paras suoja on multakasa tai hiekkaturveseos, jota ei tarvitse edes poistaa keväällä.

- Pudonneet lehdetkin käyvät. Suojan tulisi olla reilun kymmenen senttimetrin paksuinen. Perennojen talvehtimiselle on parasta, että ne jätetään kuihtumaan omaan tahtiinsa. Näin kasvi saa imettyä ravinteet talteen viimeiseen pisaraan ja talvehtiminen onnistuu paremmin. Vähälumisilla alueilla kuihtuneet lehdet antavat suojaa myös pakkasia vastaan.Lumi tarjoaa suojaa, mutta voi aiheuttaa myös vahinkoa. Esimerkiksi katolta putoava raskas lumi saattaa katkoa alle jääviä puita kuten tuijia. Puiden lähelle laitetut kepit tai seipäät hajottavat putoavan lumen, eikä se rysähdä puiden päälle.

Lisäksi isojen pilarikatajien ja tuijien oksat olisi hyvä sitoa yhteen. Sitomalla vältetään oksien haaroittuminen ja katkeilu lumen painosta.

- Puita ei saa sitoa liian tiukaksi nipuksi. Jos sitominen on tehty oikein, sitä ei tarvitse edes joka vuosi purkaa.

Puut on hyvä suojata myös jäniksien ja myyrien takia, sillä näille maistuvat monet kotipihojen puut ja pensaat. Suojaverkko viritetään vähintään metrin korkuiseksi, ja verkon lisäksi puiden tyvi suojataan runkosuojalla.

- Suojattavia puita ovat ainakin hedelmäpuut ja esimerkiksi syreenit, vaahtera, haapa ja suviruusu. Nuoret puut maistuvat parhaiten, mutta jos syötävä loppuu, niin vanhatkin puut ovat vaarassa.

Kevätauringon aiheuttamaan kevätahavaan kannattaa varautua jo nyt syksyllä. Suojausta kaipaavat havuista erityisesti kartiovalkokuusi ja hemlokki sekä rhodot, kuten alppiruusu. Kotimaiset havut kaipaavat suojausta ensimmäisenä talvenaan.

Tukikeppien avulla kasvin ympärille viritetään suojaverkko. Näin kevätaurinko ei pääse kuivattamaan kasvia maan ollessa vielä jäässä. Tärkeää on, että ilma kulkee suojan sisällä.

- Verkkoa ei sidota kasviin kiinni, ja myös verkon materiaalin pitää hengittää. Juuttikangas tai erilaiset myytävät pakkassuojat ovat hyviä, jätesäkkiä ei saa missään tapauksessa käyttää.

Erittäin arkoja kevätahavan suhteen ovat loppukesällä tai syksyllä istutetut havut, jotka eivät ole ehtineet kunnolla juurtua. Myös kasvupaikka vaikuttaa.

- Tuulisella paikalla kosteuden haihtuminen on voimakkaampaa, pahin yhdistelmä onkin tuuli ja auringon paahde.

Nurmikkoa pitää muistaa leikata vielä joulukuussa, jos lämmintä riittää. Liian pitkäksi jätetty nurmikko on altis homehtumiselle, liian lyhyt nurmikko on puolestaan arka jääpoltteelle. Töttermanin mielestä noin seitsemän sentin nurmikko on ideaali talvea varten, kun kasvukautena riittää sentin pari lyhyempi.

- Kun lehtiä on paljon, ne kannattaa haravoida, mutta osan lehdistä voi hyvin jättää nurmikolle. Kun nurmikon vielä leikkaa loppusyksystä, niin lehdet silppuuntuvat ja nurmikko saa niistä ravinteita.

Syyspihan hoidossa voi Töttermanin mielestä pitää rennon otteen, eikä kaikkea lakastunutta kannata raahata kompostiin. Jos haravointi ei tänä syksynä huvita, niin sen voi hyvin perustein jättää myös tekemättä.

Myyriä! Myyriä!

Myyräkanta on huipussaan sekä Etelä- että Keski-Suomessa. Yli 50 vuotta myyriä seurannut Asko Kaikusalo ei ole koskaan nähnyt vastaavaa. Kaikusalo työskenteli ennen eläkkeelle jäämistään Metsäntutkimuslaitoksella ja on pikkunisäkkäiden asiantuntija.

Myyriä on nyt niin paljon, että maallikkokin huomaa helposti kannan suuren nousun. Myyrä on hiirtä muistuttava, vikkelä, noin sormenmittainen otus. Hiirestä sen erottaa lyhyt häntä.

- Keot paljastavat, että puutarhassa elelee vesimyyrä tai kontiainen. Pelto- ja metsämyyrät elävät heinikossa eivätkä kaiva käytäviä, Kaikusalo erittelee.Myyrät käyttävät kesällä ravinnokseen heinää ja ruohoa, mutta talvella vihreän ruoan vähyys ajaa ne puiden kimppuun. Myyrille kelpaavat niin hedelmäpuut kuin koristepensaatkin.

- Metsä- ja peltomyyrät kaluavat puun kuorta, vesimyyrä syö kasvien juuria. Vesimyyrä voi loppukesästä viedä kasvimaalta myös perunat ja porkkanat, Kaikusalo kertoo.

Arvokkaiden puiden ja koristekasvien tyvet kannattaa suojata nyt syksyllä vaikka muovitötteröillä, salaojaputkilla tai metalliverkoilla.

- Katiskaverkko on liian harvaa, metalliverkon silmäkoko saa olla enintään yhden senttimetrin.

Kaikusalo muistuttaa, että myrkkyä ei voi levitellä kuin apulantaa, vaan sitä laitetaan vain myyrän tunneleihin.

On myös karkotteita, jotka levittävät myyrien mielestä pahaa hajua. Esimerkiksi männyntaimille tarkoitettu karkote voi kuitenkin olla vahingoksi puutarhan kasveille.

Sataprosenttista myyränkarkotuskeinoa ei Kaikusalon mukaan ole.

- Kaikkea voi kokeilla tärisyttimistä loukkujen kautta tervaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  2. 2

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  3. 3

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  4. 4

    MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

  5. 5

    Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

  6. 6

    Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

  7. 7

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  8. 8

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  9. 9

    Miksi lastenohjelmien hahmot kiihottavat perheenisiä? Seksuaaliterapeutti: Fetissit voivat olla monenlaisia

  10. 10

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  5. 5

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  6. 6

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  7. 7

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  8. 8

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  9. 9

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  10. 10

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  2. 2

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  3. 3

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  4. 4

    MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

  5. 5

    Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

  6. Näytä lisää