Mervi

Asuminen

Viis taantumasta - asuntojen hinnat uuteen ennätykseen!

Julkaistu:

Asuntojen hinnat ovat palanneet viime vuoden ennätystasolle ja ylittävät sen jo syksyn aikana, arvioi Kiinteistönvälitysalan keskusliitto.

Hintoja nostaa patoutuneen kysynnän purkautuminen ja asuntojen myyntivaraston pienentyminen jopa 30 prosentilla.

Asuntokauppa on KVKL:n mukaan kääntynyt reippaaseen nousuun kesällä. Kauppa kävi tuoreiden markkinatietojen mukaan syyskuussa jopa yllättävän vilkkaasti, kertoi toimitusjohtaja Jukka Malila. Monille asunnonvälittäjille syyskuu oli ennätyksellisen hyvä.

Vanhojen kerrostaloasuntojen neliöhinnat nousivat kolmannella neljänneksellä noin 4,5 prosenttia vuotta aiemmasta. Asuntokauppojen määrä kohosi syyskuussa yli kymmenen prosenttia suuremmaksi kuin elokuussa. Viime vuoden syyskuusta kauppamäärät kasvoivat lähes 23 prosenttia.

Malilan mukaan asuntokauppaa piristävät kysyntäpaineen lisäksi alhainen korkotaso ja kuluttajien luottamuksen kohentuminen - taantumasta ja työttömyyden kasvusta huolimatta.

Uusien asuntojen kaupassa tuotannon paniikkijarrutus tuntuu viiveellä. Malilan mukaan se alkaa kuitenkin pian näkyä sekä asuntokaupan määrissä että hinnoissa.

- Myyntivarastot ovat pienentyneet, joten kuluttajien valinnan vaihtoehdot ovat valitettavasti jo nyt kaventuneet. Varastojen pienuus on tuomassa ongelmia myös ensi talvikaudelle, totesi Malila.

Neliöhinta nousi
yli 100 euroa

Vanhojen asuntojen keskimääräinen neliöhinta koko maassa kohosi KVKL:n kauppatietojen mukaan heinä-syyskuussa hieman yli 2 100 euroon, missä oli nousua noin 100 euroa.

Kalleinta oli Helsingissä, missä neliöhinta oli 3 600 euroa. Espoon keskihinta oli 2 700 euroa, Vantaan 2 250 euroa, Tampereen 2 100 euroa, Turun 1 800 euroa ja Oulun 1 600 euroa neliömetriltä.

- Pienten asuntojen lisäksi myös suurempien asuntojen kysyntä on vahvistumassa. Asuntojen myyntiajat ovat lyhentyneet keskimäärin noin 63 vuorokauteen, kun ne pisimmillään venyivät 88 vuorokauteen, totesi Malila.

Myyntiaika on palautunut viime vuosien tavanomaiselle tasolle. Helsingissä myyntiaika laski 49 vuorokauteen. Vantaalla myyntiaika lyheni 43 ja Espoossa 46 vuorokauteen.

Asuntojen hinnat kävivät Tilastokeskuksen mukaan korkeimmillaan viime vuoden toisella neljänneksellä. Vuodessa eli tämän vuoden toiseen neljännekseen hinnat laskivat koko maassa 2 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla hintojen lasku oli 3,7 prosenttia. Kolmannen neljänneksen tiedot valmistuvat myöhemmin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  2. 2

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  3. 3

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  4. 4

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  5. 5

    Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

  6. 6

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  7. 7

    Niinistö kiisti YK-puheensa olleen ”niitti” Trumpille – ”Emme me niin nopeita kyllä ole”

  8. 8

    Koko Puerto Rico pimeni – Hurrikaani Maria vei sähköt 3,4 miljoonalta ihmiseltä

  9. 9

    Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

  10. 10

    Ulosmarssi uhkaa sotkea pääkaupunkiseudun bussiliikenteen huomenna – kuljettajat väittävät: Luottamusmieheen käytiin käsiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  2. 2

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  3. 3

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  4. 4

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  5. 5

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  6. 6

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  7. 7

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  8. 8

    Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

  9. 9

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  10. 10

    Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  2. 2

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  3. 3

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  4. 4

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  5. 5

    Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

  6. Näytä lisää