Pertti, Albert

Asuminen

Valikko

Remontoijan unelmakohde oli uuvuttaa Siltasen perheen

- Vanhaan taloon liittyvän remontin määrä oli kyllä etukäteen tiedossa, mutta aina se silti yllättää. Varsinkin, kun asuu remontin ajan itse samassa talossa, hymähtää lohjalainen Jani Siltanen.

Rakennusalalla mittamiehenä työskentelevä Jani ja hänen somistaja-perhepäivähoitajavaimonsa Satu Siltanen ostivat kaksi vuotta sitten rintamamiestyylisen kivitalon. He kertovat remontoineensa kotiaan huone kerrallaan pienellä budjetilla.

Siltasten kuusilapsisen uusioperheen nuorin on 9 kuukautta ja vanhin 14 vuotta. Kaksi vanhinta lasta asuu osan ajasta isänsä luona, mutta vilskettä riittää silti 250 neliön kodissa.Jani kunnostaa taloa pääosin itse iltaisin ja viikonloppuisin. Paljon on jo tehty, mutta listalla on vielä muun muassa kylpyhuone ja kattohommia.

- Kesän alussa iski kyllä väsymys. Kävimme katsomassa muita taloja, mutta ne olivat meille liian pieniä, Jani tunnustaa.

- Tuntui, ettei tämä remontti lopu ikinä. Mutta sitten aloimme kesälomalla maalata terassia, ja näimme, miten nätti siitä tuli. Silloin alkoi tuntua siltä, että tämä on meidän talo, Satu muistelee vaikeita hetkiä.

- Nyt olemme jo voiton puolella!

Alakertaan Siltaset tekivät modernin keittiön, ison ruokatilan ja viihtyisän olohuoneen, jota lämmitetään takalla. Yläkerrassa työt ovat vielä kesken, mutta uudessa hienossa tyttöjen sopessa puuhaa riittää tuntikausiksi. Vaikka tyttärillä Eerikalla ja Jeminalla on ikäeroa yli viisi vuotta, se ei tunnu tyttöjen huoneen leikkejä haittaavan. Kuopus Milena puhkuu jo kovasti intoa päästä mukaan prinsessaleikkeihin.

Kellariin on sisustettu autotallin paikalle rentoutumistila, jossa voi nautiskella virvokkeita samalla, kun katselee elokuvia laajakankaalta.

Talon tarkkaa huonemäärää on vaikea laskea, sillä sieltä täältä löytyy jännittäviä pikkutiloja, joita ei virallisesti laskettaisi huoneiksi.

Jani ei ensikatsomalta kelpuuttanut taloa omakseen, koska se vaikutti vaaleasta pitävien Siltasten mielestä liian tummalta. Vaimo kuitenkin näki uuden sisustuksen jo silmissään ja onnistui kääntämään miehensä pään.

- Kun on sisustajan kanssa naimisissa, seinän väriä ja verhoja voidaan vaihtaa vaikka viikoittain, Jani nauraa.

- On kiva, että asuintilan ympäristö muuttuu.

Näin meidän koti toimii

Mikä talo? Vuonna 1955 valmistunut rintamamiestyylinen kivitalo Lohjan Gruotilassa.Kenen koti? Satu ja Jani Siltasen uusioperheen. Lapset Milena (9 kk), Jemina (2,5 v.), Verneri (7 v.), Eerika (8 v.), Oskari (10 v.) ja Valtteri (14 v.).Mitä erikoista? Vanhan talon monimuotoisuus ja muuteltavuus.Mitä tehty? Remontoitu keittiö, vessa, lattiat, seinät, alakerta, yläkerran lattiat ja seinät, ulkoterassi, katto maalattu.Mitä vielä tulossa? Paneelikatto, pesutilojen remontti, kosmeettisia juttuja.Motto? Hiljaa hyvä tulee.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

  2. 2

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  3. 3

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  4. 4

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  5. 5

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  6. 6

    Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

  7. 7

    Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

  8. 8

    Mies lähti kokemaan kalaverkkoja Mynämäellä – nyt häntä etsitään helikopterilla

  9. 9

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  10. 10

    Pirulliset valepoliisit kärkkyvät vanhusten rahoja – tätä asiaa oikea poliisi ei tee koskaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  2. 2

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  3. 3

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  4. 4

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  5. 5

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  6. 6

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  7. 7

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  8. 8

    Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

  9. 9

    Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

  10. 10

    2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

  2. 2

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  3. 3

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  4. 4

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  5. 5

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  6. Näytä lisää