Tuukka, Touko

Asuminen

Valikko

Tällaista on elo kahden asunnon loukussa

Julkaistu:

- Herään tuskanhikeen öisin, ja välillä olen aika maassa. Olen kuitenkin optimisti. Uskon, että kaikki kääntyy vielä parhain päin, kuvailee vantaalainen Ritva Peura tuntemuksiaan kahden asunnon loukussa.

Ikävä totuus asuntokuplan puhkeamisesta valkeni Peuralle tänä syksynä, kun Yhdysvaltain luottokriisin vaikutukset alkoivat tuntua myös Suomessa. Peura ja hänen miehensä olivat hankkineet itselleen nykyistä pienemmän asunnon viime keväänä. Uusi asunto remontoitiin, ja vanhan kodin myyntihinnalla piti kuitata laina pois.Toisin kuitenkin kävi.

Kiinteistönvälittäjä oli arvioinut martinlaaksolaisen 95,5 neliön asunnon myyntihinnaksi 172000 euroa. Peuran oma arvio olisi ollut noin 155000 euroa, mutta hän uskoi välittäjän vakuutteluihin.

Peura yritti ensin itse kaupata asuntoaan välittäjän arvioimalla hinnalla. Ihastelijoita kävikin paljon, ja yksi heistä tarjosi 156000 euroa.

- En hyväksynyt sitä, koska se tuntui silloin hirveän alhaiselta hinnalta. Samaan aikaan myyntiin alkoi tulla neljän huoneen asuntoja, joissa oli kaikissa kova pyynti.

Kesällä kävijät vähenivät, vaikka Peura laski hintaa 159000 euroon. Muutaman viikon myyntitauon jälkeen asunto annettiin kiinteistönvälittäjälle, joka nosti hinnan 166000 euroon.

- Katsojia kävi, mutta kukaan ei tehnyt tarjousta. Halusin tiputtaa hinnasta 6000 euroa, mutta välittäjä ei suostunut kuin puoleen siitä. Olisimme tarjonneet ostajille remonttiapuakin talkoohengessä, mutta välittäjä sanoi, ettei myy meitä vaan asuntoa.

Lopulta Peura sanoi irti välityssopimuksen ja jatkoi asunnon myymistä itse internetissä. Hinta laski reippaasti ja on nyt 149000 euroa. Vaan ei mene silläkään kaupaksi. Joku olisi tarjonnut 130000 euroa, mutta Peura ei kelpuuttanut tarjousta.

Reilu vuosi sitten työttömäksi jäänyt Ritva Peura ja hänen eläkkeellä oleva miehensä maksavat nyt vastiketta kahdesta asunnosta. Pankki antoi lainanlyhennyksiin vuoden lykkäystä, mutta korko juoksee koko ajan.

- Kahteen asuntoon menee kuukaudessa 1200-1300 euroa ilman lyhennyksiäkin. Minimoin kaikki menot, ja elämme nyt säästöillä.

- Miten tämä taloustilanne voi mennä kertarysäyksellä tällaiseksi? Kaikki on mennyt ojasta allikkoon, ja välittäjät pitävät väkisin hintoja korkealla, Peura manaa.

Hän myöntää olevansa aika neuvoton tässä tilanteessa.

- Kyllähän tämän myytyä saisi jollakin 105000 eurolla, mutta en halua menettää kaikkia niitä varoja, jotka olin ajatellut vanhuuden varalle.

Ritva Peura harkitseekin nyt vanhan asuntonsa laittamista vuokralle.

- Jos vain löytyisi pysyvä asukas, joka pitäisi asunnon kunnossa. Olisi ihanaa, jos siihen muuttaisi perhe, joka sitten päättäisikin ostaa asunnon itselleen, Peura haaveilee.

Kerro, miten selviydyit vaikeuksistasi!

Katosiko rakennusurakoitsijasi, vetikö pankki maton altasi tai löytyikö kylpyhuoneen kaakeleiden alta järkyttävä yllätys?

Kerro meille, miten käänsit asuntoon liittyvät vastoinkäymiset voitoksesi. Ota yhteyttä sähköpostilla tai puhelimella: pasi.kivioja(@)iltasanomat.fi, p. 09 1223562.

Näitä luetaan!
  1. 1

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  2. 2

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  3. 3

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  4. 4

    Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

  5. 5

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  6. 6

    AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

  7. 7

    Media: Manchesterin terrori-iskun tekijä matkusti mahdollisesti Libyaan hieman ennen iskua

  8. 8

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  3. 3

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  4. 4

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  5. 5

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  9. 9

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  10. 10

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  2. 2

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  3. 3

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  4. 4

    Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

  5. 5

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  6. Näytä lisää