Aija, Aava

Asuminen

Valikko

Leena Lehtolaisen esikoisromaani syntyi pulpetissa

Kirjailija Leena Lehtolainen asui 18-vuotiaaksi asti Outokummussa kolmessa eri osoitteessa. Eniten lapsuudenmuistoja hänellä on kahden asunnon omakotitalosta, jossa perhe asui 1970-luvulla.

Lehtolaisen perhe sai asunnon kauppalan opettajatalosta, koska molemmat vanhemmat olivat opettajia. Koulun aloittavalla Leenalla oli vain puolen kilometrin matka kouluun.Kodin sisustuksesta Lehtolainen muistaa plyysisen nojatuolin ja sohvan sekä violetin värisen karvalankamaton, jonka hän voisi kuvitella oman kotinsakin lattialle. Makean värinen matto luokiteltaisiin luultavasti jo retrolöydöksi.

- Omassa kodissani on mummun rukki, joka oli lapsuudenkodissanikin, Lehtolainen kertoo.Kirjahylly oli Lehtolaisen perheen olohuoneessa määräävässä asemassa ja kirjoja myös luettiin paljon.

Asunnossa oli neljä huonetta ja keittiö, lapsilla oli yhteinen huone.

Erityisen hauskaa Leenan mielestä oli, kun isä keksi jäädyttää pihalle luistinradan, jossa Leena pääsi harjoittelemaan taitoluistelua.

- Laitoin ikkunalle vinyylilevysoittimen, ja kuvittelin olevani parempi taitoluistelija kuin mitä oikeasti olin, Lehtolainen naurahtaa.

Leena Lehtolaisesta ei tullut kuuluisaa taitoluistelijaa, mutta hänestä tuli varsinainen taitoluistelufriikki, joka seuraa edelleen intomielisesti kaikkea, mitä taitoluistelussa tapahtuu.

Sisällä ollessaan Leena kirjoitti. Ensin hän kirjoitti vain päiväkirjaa, mutta pian hän alkoi kirjoittaa käsin kuviteltuja tarinoita. Kirjoituspaikkana hänellä oli lastenhuoneessa vanha koulupulpetti, jonka hän oli maalannut isänsä kanssa violetin väriseksi.

Leena Lehtolainen oli vain 12-vuotias, kun hänen ensimmäinen romaaninsa Ja äkkiä onkin toukokuu julkaistiin. Niin nuorena kustannussopimuksen saaminen oli iso uutinen koko maassa, erityisesti tietysti Outokummussa.

Tänä syksynä Lehtolaiselta ilmestyy Väärän jäljillä, jossa on taas päähenkilönä Maria Kallio. Hänen debyyttiromaaninsa ilmestymisestä on kulunut 32 vuotta.

Vanhassa valokuvassa Leena Lehtolaisen sängyn yläpuolella on hevosjuliste, Sammy Babitzinin kuva ja Rolling Stones -juliste. Lehtolainen epäilee, että hän on ollut siinä vaiheessa jonkinlaisessa siirtymävaiheessa: heppakuvista ei voinut vielä luopua, vaikka musiikkitähdet kiinnostivat jo kovasti.

Lehtolainen muistaa vieläkin, miten hirveältä Sammy Babitzinin kuolema tuntui. Hän arvelee laittaneensa Sammyn kuvan seinälle pian traagisen onnettomuuden jälkeen.Kirjailija käy edelleen Outokummussa, sillä hänen nykyään Kuopiossa asuvilla vanhemmillaan on siellä kesämökki.

- Outokumpu oli vielä 70-luvulla yllättävän hierarkkinen paikka. Ihmiset luokiteltiin yhteiskunnallisen aseman mukaan. Kaivos tietysti dominoi kaikkea, Lehtolainen muistelee.

Leena Lehtolainen asuu nykyään Inkoossa miehensä ja kahden lapsensa kanssa.

  • lapsuudenkoti
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  2. 2

    Tarja Halosen ex-kumppani menehtyi – Hymy: Kari Pekkonen suunnitteli kesähäitä

  3. 3

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  4. 4

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  5. 5

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  6. 6

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  7. 7

    6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

  8. 8

    Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

  9. 9

    Turkuhallissa välikohtaus – kaksi häirikköä pääsi tunkeutumaan HIFK:n pukukopeille

  10. 10

    Liikenne pääradalla palaamassa normaaliksi – poliisi tutkii onnettomuutta Vantaalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  2. 2

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  3. 3

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  4. 4

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  5. 5

    Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

  6. 6

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  7. 7

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  8. 8

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  9. 9

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  10. 10

    Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  2. 2

    Tarja Halosen ex-kumppani menehtyi – Hymy: Kari Pekkonen suunnitteli kesähäitä

  3. 3

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  4. 4

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  5. 5

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  6. Näytä lisää