Kaapo, Gabriel

Ampumahiihto

Valikko

Venäjälle myönnetyt MM-kisat suututtivat norjalaiset – suomalaispomolta viileä kuitti

Ampumahiihto
Kansainvälinen ampumahiihtoliitto myönsi vuoden 2021 MM-kisat Venäjän Tjumenille. Se ei miellyttänyt norjalaisia.
Ampumahiihtäjät ratkaisevat lajin maailmanmestaruuksien kohtalot viiden vuoden päästä Länsi-Siperiassa, noin 500 000 asukkaan Tjumenissa.

Kansainvälisen ampumahiihtoliitto IBU päätti viikonloppuna Moldovan Chisinaussa järjestetyssä kongressissaan myöntää vuoden 2021 MM-kisat Venäjälle. Tjumen voitti äänestyksessä Slovenian Pokljukan ja Tshekin Nove Meston.

IBU:n 49 delegaatista 25 äänesti kisojen pitopaikaksi Tjumenia. Koska kaupunki sai yli 50 prosenttia äänistä, kisaisännyys varmistui jo ensimmäisellä kierroksella.

Venäjän kisaisännyys on noussut viime päivinä kuumaksi puheenaiheeksi etenkin norjalaismediassa.

Norjan ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Erlend Slokvik piti päätöstä skandaalina.

Kansainvälinen olympiakomitea on suositellut, ettei Venäjälle myönnettäisi toistaiseksi merkittäviä arvokisoja maan dopingongelmien vuoksi.

– Olemme valtavan pettyneitä, Slokvik tilitti Norjan yleisradioyhtiölle NRK:lle.

– Kyseessä on maa, jonka toimia tutkitaan. KOK on suositellut, ettei Venäjälle myönnettäisi uusia tapahtumia. Se on surullista, ettei puolet IBU:n delegaateista ymmärrä sitä.

Ilman muuta antidopingasioiden pitää olla joka puolella kunnossa. Norjallakin on omat ongelmansa.

Slokvikin mukaan kyseessä on skandaali.

– Skandaali on tosiasia. Ampumahiihdon MM-kisat 2021 myönnettiin Venäjälle. Maalle, jolla ei ole hyväksyttyä antidopingohjelmaa, Slokvik julisti Facebookissa NRK:n mukaan.

”Pulinat pois”

Suomen ampumahiihtoliiton hallituksen puheenjohtaja Olli Nepponen oli paikalla Chisinaussa, jossa päätös Venäjälle myönnettävistä kisoista tehtiin.

Mitä mieltä olet Venäjän valinnasta MM-kisaisännäksi?

– Päätös oli selkeä ja meni ensimmäisellä kierroksella läpi. Päätöksen jälkeen pulinat pois, Nepponen sanoi puhelimitse IS:lle.

– Tjumenin ehdokkuus oli asetettu ennen Kansainvälisen olympiakomitean viestiä. Kansainvälisessä ampumahiihtoliitossa todettiin, että ehdokkuus pätee yhä, ja sellaiseen ratkaisuun kokousedustajat päätyivät. Tähän on vain tyytyminen.

Nepposen mukaan IBU:n kongressissa venäläiskaupungin ehdokkuutta tai MM-kisaisännyyttä ei vastustettu. Hän ihmetteli, että norjalaiset nostivat asian tapetille jälkikäteen.

– Siellä olisi ollut tilaisuus käyttää puheenvuoro, mutta ei sellaista kukaan käyttänyt. Voittajille tuli reilut onnittelut.

– Ilman muuta antidopingasioiden pitää olla joka puolella kunnossa. Norjallakin on omat ongelmansa, Nepponen muistutti viitaten Norjan hiihtourheilua ravistelevaan astmalääkekohuun.

Kisat voidaan ottaa pois

Kotimaassaan paljon kritiikkiä saanut IBU:n norjalainen puheenjohtaja Anders Besseberg on ilmoittanut, että MM-kisat voidaan ottaa Venäjältä tarvittaessa pois, jos dopingskandaali paisuu.

Nepponen on kuitenkin vakuuttunut, että Venäjä saa dopingongelmansa kuriin vuoteen 2021 mennessä. Urheilujohtaja uskoo, että Tjumenissa nähdään viiden vuoden päästä laadukkaat kisat.

– En ole käynyt siellä, mutta esittelyaineiston perusteella se on korkeatasoinen paikka. Uskon, että he hoitavat kisat hyvin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    3. 3

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    4. 4

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    5. 5

      Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

    6. 6

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    7. 7

      Onko Raisa Räisäsen murhan tunnustaneen kertomus aito – miksi asia tuli esiin vasta nyt?

    8. 8

      Yle: Vilkkaan moottoritien kolarisuma hämmästyttää – ”kortti pois -vauhtia”, peltipoliisi valvomaan?

    9. 9

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    10. 10

      Tosi-tv-kaunottaren, 25, karu tilitys – pilasi ulkonäkönsä kauneusleikkauksilla: ”Miksi tein sen?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    7. 7

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    8. 8

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    9. 9

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    10. 10

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    3. 3

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    4. 4

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    5. 5

      Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

    6. Näytä lisää