Kaapo, Gabriel

Ampumahiihto

Valikko

Ampumahiihdon 42-vuotiaan norjalaisen supertähden kuviot tyystin uusiksi – ”Asiat ovat kehittyneet niin, että olemme nyt pari”

Ampumahiihto
Ole Einar Björndalen jatkaa kilpailemista pienen lapsen isänä.
Maailman parhaaksi hiihtäjäksi sanottu ja ampumahiihdossa kaiken mahdollisen voittanut Norjan Ole Einar Björndalen jatkaa uraansa. Lisäksi hänestä tulee pian isä.

Jatkoaikeista kertoo Norjan yleisradio NRK ja Björndalenin tyttöystävän Darja Domratshevan vauvauutisista muun muassa NTB. Domratsheva on valkovenäläinen ampumahiihtäjä.

Lapsen on määrä syntyä lokakuussa.

– Kuten monet tietävät, olemme olleet hyviä ystäviä Darjan kanssa useita vuosia. Asiat ovat nyt kehittyneet niin, että olemme nyt pari. Meistä tulee vanhempia, Björndalen kertoi tiistaina.

– Se on hyvin jännittävää. Arvostan todella paljon, että saan kokea sen, Björndalen sanoo.

Domratsheva, 29, on on voittanut urallaan muun muassa kolme olympiakultaa ja yhden pronssin. Viime kauden valkovenäläinen oli syrjässä sairastelun vuoksi.

– Hän aikoo palata. Hän harjoittelee täysillä, tai niin kuten pystyy, ja jatkaa harjoittelua synnytykseen asti, Björndalen sanoo.

”Uhmasin asiantuntijoita”

Sotshin olympialaisten jälkeen Björndalen toisteli useaan kertaan harkitsevansa uran lopettamista viimeistään Oslon Holmenkollenin MM-kotikisojen jälkeen. Asia vaikutti jo päätetyltä, mutta lopputulema olikin päinvastainen.

Björndalen, 42, jatkaa nyt, kun Pyeongchangin olympialaisiin Etelä-Koreassa on enää kaksi vuotta.

Björndalenin mukaan häntä on useasti kehotettu jättämään sukset nojailemaan seiniin ja siirtymään eläkkeelle kilpailemisesta.

– Media ja asiantuntijat ajattelivat, että minun pitäisi lopettaa huipulla. 2012 ja 2013 kohden minulla oli vaikeita vuosia. Olin tulossa vanhaksi. Asiantuntijat tekivät selväksi, että oli aika lopettaa, Björndalen sanoo.

– Uhmasin asiantuntijoita ja jatkoin.

– Uskon, että voin suoriutua huipulla muutaman vuoden.

Syynä Björndalenin jatkopäätökselle on edelleen kasvava motivaatio. Björndalen voitti hetki sitten päättyneellä kaudella neljä MM-mitalia, joista yksi oli kultaa, kaksi hopeaa ja yksi pronssia.

– Olen yhtä motivoitunut kuin 20-vuotiaana.

Björndalenilla on pitkältä uraltaan huima mitalisaldo. Olympialaisissa hän on voittanut muun muassa kultaa kahdeksan kertaa, kaikkiaan olympiamitaleja on 13. MM-kisoista ja olympialaisista hänellä on yhteensä 57 mitalia. Näistä 28 on kultaisia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

    5. 5

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    6. 6

      Patrik Laine jatkaa pörssikärjessä – nyt kasassa 34 maalia

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    9. 9

      Sidney Crosby sikaili taas – teloi vastustajan sormen järkyttävään kuntoon

    10. 10

      Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    8. 8

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    9. 9

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    10. 10

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    10. 10

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

    5. 5

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    6. Näytä lisää