Tuukka, Touko

Ampumahiihto

Valikko

Mäkäräinen kymmenes yllätyksellisessä kisassa

Julkaistu:

ampumahiihto
Kaisa Mäkäräinen sijoittui kymmenenneksi ampumahiihdon naisten maailmancupin pikakilpailussa Kanadan Canmoressa.
Kaksi sakkoa ampunut Mäkäräinen hävisi kisan voittaneelle Ukrainan Olena Pidrushnalle 48,9 sekuntia. Puolan Krystyna Guzik oli toinen ja Italian Dorothea Wierer kolmas.

Kisassa riitti yllätyksiä vaihtelevien tuuliolojen myötä. Alkupään lähtijöitä kiusannut puuskittainen tuuli laantui kisan aikana, ja jälkipään lähtijät hyödynsivät tilanteen mainiosti. Ensimmäisen cup-voittonsa sitten kolmen vuoden takaisen maailmanmestaruutensa ottanut Pidrushna kilpaili numerolla 43 ja uransa kolmannen maailmancup-palkintopallipaikan ottanut Guzik numerolla 25.

Suurimmat yllättäjät olivat neljänneksi yltänyt Puolan Monika Hojnisz (lähtönumero 65) ja viidenneksi sijoittunut Latvian Baiba Bendika (numero 63). Hojniszin kauden paras sijoitus ennen Canmorea oli 11:s, mutta Bendika pisti vielä huomattavasti paremmaksi: hänellä ei ollut aiemmin lainkaan cup-pisteitä urallaan.

Mari Laukkanen keskeytti toisen ammuntapaikan jälkeen koottuaan yhteensä neljä sakkoa. Kaksi sakkoa ampunut Sanna Markkanen oli 74:s.

Maailmancupin kärjessä jatkaa Tshekin Gabriela Soukalova, 103 pisteen erolla toiseksi nousseeseen Wiereriin. Mäkäräinen on kuudentena, 205 pisteen päässä Soukalovasta.

Cup jatkuu Canmoressa huomenna yhteislähtökilpailulla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    3. 3

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    4. 4

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    5. 5

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    6. 6

      Eiffel-torni pimeni keskiyöllä

    7. 7

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    10. 10

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    3. 3

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    4. 4

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    5. 5

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    6. Näytä lisää