Akseli

Ampumahiihto

Valikko

Hiidensalo iloitsi viisinkertaisen MM-mitalistin kukistamisesta

Ampumahiihto
Olli Hiidensalon suurin ilonaihe oli Norjan Tarjei Bön kukistaminen.
Yhden pummin ampunut Olli Hiidensalo sijoittui varsin tavanomaiselle 49. sijalle Hanti-Mansijskin pikakilpailussa. Tavoitteena ollut pistesija jäi 16,3 sekunnin päähän.

– Vähän se jäi harmittamaan. Pikkuisen annoin suksella tasoitusta. Se oli vähän nihkeä, sen huomasi jo liikkeelle lähtiessä. Lauantaina on tältä takamatkalta mahdollisuus nousta pisteille, Hiidensalo kuvasi.

Muutoin Hiidensalo oli suoritukseensa pääosin tyytyväinen. Erityistä iloa toi kaksi sakkokierrosta kiertäneen Norjan Tarjei Bön kukistaminen 0,5 sekunnilla.

– Bön päänahka lämmittää. Hän oli kuitenkin viisinkertainen MM-mitalisti Kontiolahdella. Lisäksi vain yksi sakkokierros oli minulle hyvä suoritus.

Lauantain takaa-ajoon Hiidensalo lähtee tosimielellä jahtamaan kauden ensimmäisiä maailmancupin pisteitään.

– Radalla saa tosi ison peesihyödyn. Peesissä pitää olla ja päästä kavereista sitten ampumapaikalla ohi, Hiidensalo suunnitteli.

Kisan toinen suomalainen Mikael Koivunen jäi kolmanneksi viimeiseksi, 86:nneksi. Kolme pummia ampunut Koivunen jäi kärjestä 4.24,1.

– Hiihto tuntui ok:lta, mutta pystyammunnassa vähän vippasi. Kaikki menivät alhaalta ohi, olisi pitänyt vaan päästää rohkeammin, kaikki sakkonsa pystystä ampunut Koivunen harmitteli.

Koivunen kehui kiihkeän venäläisyleisön tuomaa tunnelmaa.

– Se oli ihan siistiä! Kun lähdin matkaan, niin venäläinen ampui nollat ja voi sitä mölinän määrää.

Miesten pikakilpailu, 10 km:

1) Martin Fourcade Ranska 23.47,0 (sakot 0+0), 2) Anton Shipulin Venäjä –13,0 jäljessä (0+0), 3) Benedikt Doll Saksa –18,3 (0+1), 4) Andrejs Rastorgujevs Latvia –18,6 (0+0), 5) Nathan Smith Kanada –34,0 (1+0), 6) Arnd Peiffer Saksa –34,4 (1+1), 7) Fredrik Lindström Ruotsi –35,5 (0+0), 8) Simon Fourcade Ranska –44,5 (1+0), 9) Ole Einar Björndalen Norja –45,8 (0+0), 10) Johannes Kühn Saksa –48,3,

...49) Olli Hiidensalo Suomi –1.52,3 (0+1), 86) Mikael Koivunen Suomi –4.24,1 (0+3).

Maailmancupin tilanne 23/25 kilpailun jälkeen:

1) Fourcade 993 pistettä, 2) Shipulin 876, 3) Jakov Fak Slovenia 823, 4) Simon Schempp Saksa 792, 5) Johannes Thingnes Bö Norja 696, 6) Ondrej Moravec Tshekki 635,...88) Ahti Toivanen Suomi 3.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies yritti ajaa väkijoukkoon Belgiassa

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    6. 6

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    7. 7

      Muistatko nämä hervottomat mokat Janne Porkan juontamasta legendaarisesta Onnenpyörästä? ”Toppilan satama sijaitsee... Xulussa”

    8. 8

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    9. 9

      Makkarasota levisi Lappeenrantaan – Sdp ja kokoomus jakoivat ilmaista grillimakkaraa, urheiluseuran myyntipisteellä asiakaskato

    10. 10

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti kauneimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    4. 4

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    5. 5

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    6. 6

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    7. 7

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies yritti ajaa väkijoukkoon Belgiassa

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    6. Näytä lisää