Mauri

Ampumahiihto

Karmea unohdus avitti varkaita Kontiolahden MM-kisoissa – noin 10 000 euron saalis

Julkaistu: , Päivitetty:

Kontiolahti
Poliisi tutkii, kuka varasti kymmeniä pareja hiihtomonoja MM-alueelta.
Kontiolahden MM-kisoissa liikkuu myös pitkäkyntistä porukkaa. Viime viikon lopulla Alpina-monovalmistajan kontista hävisi noin 40 paria luisteluhiihtomonoja. Lisäksi varkaat nappasivat mukaansa suuren määrän hiihtolaseja ja -hanskoja.

– Ne ovat kallista tavaraa, vähintään 200 euroa pari. Poliisille on tehty rikosilmoitus, mutta enempää en ole asiasta sitten kuullut, monomerkkiä maahan tuovassa yhtiössä työskentelevä Silvano Barco sanoi.

Konttiin ei tarvinnut murtautua, sillä joku oli unohtanut avaimensa sen lukkoon. Varas oli ottanut avaimen mukaansa ja tunkeutunut sisään, kun henkilökunta oli poistunut paikalta.

Kukaan ei havainnut ajoissa avaimen katoamista, jotta asiaan olisi ehditty reagoida.

– Meille olisi voinut käydä samalla tavalla, mutta huomasimme ajoissa avaimen katoamisen ja ehdimme vaihtaa lukon, Fischerin suksitallin päällikkö Emppu Rättö kertoi.

MM-kisojen tapahtumajohtajan Esa Haapalan mukaan Alpinan kontin alueelta ei ollut saatavissa valvontakameran kuvaa.

– MM-kisa-alue ja ne kontit ovat vartiointiliikkeen ympärivuorokautisessa vartioinnissa, joten valvonta ei ole puutteellista. Vaikeahan tätä on poliisin näistä lähtökohdista selvittää, jos avaimia unohdellaan tuolla tavalla, Haapala sanoo.

Aseita ei MM-kisa-alueella säilytetä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Antti Holma lopetti yllättäen suositun some-tilinsä – taustalla surullinen syy

    4. 4

      Suomessa toiminut tantrajooga­guru lisättiin Europolin etsityimpien rikollisten listalle – epäillään ihmis­kaupasta ja seksuaali­rikoksista

    5. 5

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    6. 6

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    7. 7

      Norjalainen huippu-urheilija puhuu suunsa puhtaaksi Johaugin tapauksesta: ”Hyväksyisi tuomion ja tukkisi suunsa”

    8. 8

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    9. 9

      Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

    10. 10

      Alanko-Kahiluoto oli paikalla heti eduskuntatalon puukotuksen jälkeen: ”Toinen piteli vatsaansa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    5. 5

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    6. 6

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    7. 7

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    8. 8

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    9. 9

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    10. 10

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Antti Holma lopetti yllättäen suositun some-tilinsä – taustalla surullinen syy

    4. 4

      Suomessa toiminut tantrajooga­guru lisättiin Europolin etsityimpien rikollisten listalle – epäillään ihmis­kaupasta ja seksuaali­rikoksista

    5. 5

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    6. Näytä lisää