Ritva

Ampumahiihto

Valikko

Kontiolahden kuningatar

Julkaistu:

Ampumahiihto: Kontiolahden kuningatar
Kontiolahden kuningattaresta ei ole epäilystäkään. Hän on Kaisa Mäkäräinen, kirjoittaa Ilta-sanomien urheilutoimittaja Petri Seppä.
Kaisa Mäkäräisen saldo neljässä Kontiolahden tuoreimmassa maailmancupin osakilpailussa on komea: 2-1-1-1.

Kakkossija ja ensimmäinen voitto tulivat helmikuussa 2012, tältä viikonlopulta on kasassa pelkkiä voittoja.

Enää puuttuu se, että Mäkäräinen tekee viikonlopun puhtaan hattutempun sunnuntaina takaa-ajossa. Siihen on nyt loistavat mahdollisuudet. Hiihtovauhti on kisasta toiseen aivan huippuluokkaa, ja nyt varmuus ampumiseenkin tuntuisi löytyneen.

Mäkäräinen on kiistatta maailman paras naisampumahiihtäjä juuri nyt. Piste. Edellä mainituista syistä.

On erittäin sääli, että kuivan hotellihuoneilman aiheuttama hengitystieinfektio iski kuukausi sitten Sotshissa. Se leikkasi pienen mutta riittävän siivun Mäkäräisen terävimmästä iskusta.

Mäkäräinen myönsi Sotshin harmittavan edelleen.

- Totta kai urheilija haluaa tehdä kaikkensa, ettei sairastu. Sitä ei voi kuitenkaan valita. Tietenkin harmittaa, mutta mitä se enää auttaa ja mitä auttaa harmitella, Mäkäräinen sanoi aiheellisesti.

Balsamia on tulossa maailmancupista mukavasti. Kokonaiskisan voitto on enää kahden kauppa, ja Mäkäräisellä on 37 pisteen etumatka Tora Bergeriin. Ero voi tuntua mitättömältä, mutta ampumahiihdossa sitä on vaikea kuroa umpeen - paljon vaikeampi kuin esimerkiksi mäkihypyssä, maasto- tai alppihiihdossa, kiitos ampumahiihdon paljon tiiviimmän pistelaskusysteemin.

Ja jos Mäkäräinen pitää tämän tasonsa vielä neljä kisaa, niin Bergeristäkään ei ole uhkaajaksi.

Yksi pahaenteinen uhka sunnuntaille voi nousta. Kontiolahdelle on luvattu aikamoista tuulta iltapäiväksi. Se tietää sitä, että takaa-ajosta voi pahimmillaan tulla täysin ammuntakisa, joka ratkeaa puhtaasti ampumapenkalla.

Kunhan ei vain mene arpapeliksi. Se ei tekisi oikeutta Kontiolahden kuningattarelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Monacossa raju taistelu paalupaikasta: Räikkönen nopein kakkososiossa – Hamilton putosi jatkosta!

    2. 2

      Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

    3. 3

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    4. 4

      Sipe Santapukki julkaisi suloisen kuvan esikoisensa kanssa: ”Päällikkö kuskin paikalla”

    5. 5

      Sofia Belórf verhosi tiukat kurvinsa viekoitteleviin alusasuihin – katso sinkkukaunottaren viettelevät kuvat!

    6. 6

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    7. 7

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    8. 8

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    9. 9

      Maria päätyi asumaan Australiaan – talvia ei ole ikävä, mutta koti on kuin suoraan Suomesta

    10. 10

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    5. 5

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    6. 6

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    7. 7

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    8. 8

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    9. 9

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    10. 10

      Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Monacossa raju taistelu paalupaikasta: Räikkönen nopein kakkososiossa – Hamilton putosi jatkosta!

    2. 2

      Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

    3. 3

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    4. 4

      Sipe Santapukki julkaisi suloisen kuvan esikoisensa kanssa: ”Päällikkö kuskin paikalla”

    5. 5

      Sofia Belórf verhosi tiukat kurvinsa viekoitteleviin alusasuihin – katso sinkkukaunottaren viettelevät kuvat!

    6. Näytä lisää