Leo

Ampumahiihto

Valikko

Variksen käry höyläsi 10 prosenttia Ampumahiihtoliiton budjetista

Julkaistu:

Suomen ampumahiihtoliiton toiminnanjohtaja Janne Hakala hyöri keskiviikkona helsinkiläisessä hotellissa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa yllättävän hyvävoimaisena siihen nähden, ettei hän ole viime päivinä ehtinyt nukkua täysiä yöunia.

Kaisa Variksen keittämä dopingsoppa käänsi toiminnanjohtajan ajankäytön MM-kisoihin valmistautumisesta liiton rahareikien parsimiseen, sillä pääyhteistyökumppani Rautaruukki irtisanoi sopimuksen ja Hertz Autovuokraamo seurasi vanavedessä.

Ampumahiihtoliitto tiedotti keskiviikkona uusista pääsponsoreistaan, joita ovat GSM Suomi Oyj ja News to Screen Oy. Uusista sopimuksista huolimatta Variksen käryn kokonaisvaikutus liiton 700 000 euron vuosibudjettiin on toiminnanjohtajan mukaan reilut kymmenen prosenttia.

- Välittömät taloudelliset neuvottelut jäävät vähäisiksi, mutta vaikutusta liiton kolmivuotiseen strategiaan ei vielä tiedetä, Hakala sanoi.

Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU on varannut perjantain Variksen kuulemista varten. Urheilijan halukkuudesta tulla kuuluksi on liikkunut kuitenkin epäileviä tietoja.

- Urheilijaa voidaan kuulla henkilökohtaisesti, edustajan välityksellä tai kirjallisesti. Siksi esimerkiksi faxin lähettäminen on mahdollista, Hakala tarkensi.

Hakala oli Variksen kanssa viimeksi tekemisissä puhelimitse viime viikon alussa. Hakalan mukaan hän ei tiennyt Variksen olinpaikkaa.

- En yrittänytkään sitä selvittää. Ei siinä juteltu mitään, mikä toisi lisäarvoa.

Julkisuudessa on arvioitu, että liiton Varikselle langettamat rahasanktiot saattavat nousta jopa 100 000 euroon. Hakalan mukaan summa ei jää kauaksi kyseisestä arviosta. Ampumahiihtoliitto haluaa perintätoimien sijaan kuitenkin pyrkiä neuvotteluratkaisuun.

- Pyrimme empaattisesti neuvottelemaan. Me emme ole poliisi, Hakala sanoi.

Vaikka Varis joutuukin maksamaan liitolle suuren summan euroja, se ei toiminnanjohtajalle vielä riitä.

- Urheilija Kaisa Varis on näille urheilijoille (maajoukkuehiihtäjät) selityksen velkaa. Haluamme käsitellä tämän asian myös sisäisesti, Hakala painotti.

Kaisa Varis kärähti ensimmäisen kerran epo-hormonista maastohiihdon MM-kisoissa vuonna 2003. Elinikäinen kilpailukielto ei ole kuitenkaan vielä kirkossa kuulutettu.Juridisella puolella ongelmaksi voi tulla se, että Variksen toinen käry tuli ampumahiihdon puolella. IBU:n sääntöjen mukaan ensimmäistä kertaa käryävä urheilija saa kahden vuoden kilpailukiellon.

Lisäksi tilannetta mutkistaa se, että Maailman antidopingtoimikunnan Wadan sääntöihin tuli vasta vuonna 2004, että kahdesta kärystä seuraa elinikäinen kilpailukielto. IBU:n oikeuskomitea on paininut tämän viikon asian parissa, ja komitean on määrä valistaa lajin hallitusta perjantaina.

- Sitä tässä pohditaan, riittääkö FIS:n (Kansainvälinen hiihtoliitto) parissa tehty päätös kilpailukiellon pohjalle, Hakala sanoo.

- Jos Varis saisi vain kahden vuoden kilpailukiellon, olisi siihen ADT:n (Suomen antidopingtoimikunta) lautakunnalla sanomista, Hakala uskoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    Iskelmälegenda Annikki Tähti on kuollut

  3. 3

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  4. 4

    Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

  5. 5

    Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

  6. 6

    Väärennetty Trump-etusivu roikkuu golfklubien seinillä – Time-lehti vaatii Trumpin yhtiöitä poistamaan kuvat

  7. 7

    ”Pakene, piiloudu, hälytä” – poliisi julkaisi ohjevideon äkilliseen vaaraan

  8. 8

    Näin voit suojella omaa tietokonettasi haittaohjelmalta – tee nämä heti

  9. 9

    Näin haittaohjelma iski Suomeen – tällaisia ovat uhrit

  10. 10

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  3. 3

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  4. 4

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  5. 5

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  6. 6

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  7. 7

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  8. 8

    Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

  9. 9

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  10. 10

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  7. 7

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    Iskelmälegenda Annikki Tähti on kuollut

  3. 3

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  4. 4

    Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

  5. 5

    Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

  6. Näytä lisää