Aija, Aava

Alppihiihto

Valikko

Tanja Poutiaisella kirittävää maailmancupissa

Tanja Poutiaisella on kolme kisaa aikaa parantaa pisteitään, jotta pääsee mukaan alppihiihdon maailmancupin finaaliin.
Se ei ole mahdoton tehtävä kauden parhaat laskunsa Sotshin olympiakisoissa tehneelle Poutiaiselle.

Poutiainen on tällä hetkellä sijalla 26. suurpujottelucupissa ja sijalla 32. pujottelucupissa.

Sveitsin Lenzerheidessa maaliskuun puolivälissä käytäviin päätöskisoihin pääsee kunkin lajicupin 25 parasta laskijaa.

Poutiaisen jäljellä olevat kolme kisaa lasketaan 6.-8. maaliskuuta Åressa, Ruotsissa.

Siellä ohjelmassa on kaksi suurpujottelua ja pujottelu.

Ensimmäinen suurpujottelu on siirretty kisa, joka piti laskea tammikuussa Slovenian Mariborissa. Lumen puutteen vuoksi kisat siirrettiin Kranjska Goraan, mutta siellä taas satoi niin paljon lunta, että suurpujottelua ei voitu laskea.

Poutiainen on ollut maailmancupin päätöskisojen vakiokalustoa vuodesta 2001 lähtien, siitä lähtien hän on ollut mukana yhtä vaille joka vuosi.

Poikkeus on viime kevät, jolloin hän loukkasi polvensa juuri ennen päätöskisoja.

Ensi kerran hän laski maailmancupin päätöskisoissa 16-vuotiaana pujottelun nuorten maailmanmestarina maaliskuussa 1997 Coloradon Vailissa.

Tuo oli myös hänen ensimmäinen kisansa maailmancupissa. Silloin hän ei päässyt ensimmäisessä laskussa maaliin saakka.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    2. 2

      Yksi kuoli henkilö- ja kuorma-auton kolarissa Tuusulassa

    3. 3

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    4. 4

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    5. 5

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    6. 6

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    7. 7

      Tiger Woods muistelee seksiskandaaliaan – ”Olimme niin rakastuneita Elinin kanssa, mutta sitten...”

    8. 8

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    9. 9

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    10. 10

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    2. 2

      Yksi kuoli henkilö- ja kuorma-auton kolarissa Tuusulassa

    3. 3

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    4. 4

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    5. 5

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    6. Näytä lisää