Jarkko, Jere, Jarno

Alppihiihto

Valikko

Levin pujottelulla komeat olosuhteet

Julkaistu:

Alppihiihto
Alppihiihdon maailmancupin pujottelu Kittilän Levillä päästään laskemaan hienoissa olosuhteissa.
Kansainvälisen Hiihtoliiton FIS:n kilpailunjohtaja Hans Pieren on vahvistanut, että kisa voidaan laskea 16.-17.marraskuuta.

Pujottelun maailmancupin kisassa kilparinteeseen palaa viime keväänä polvensa pahasti loukannut Tanja Poutiainen.

Normaalisti FIS:n edustaja käy paikan päällä varmistamassa, että kisarinne on vaaditussa kunnossa. Joka kohdassa on yli metri tykkilunta.

Nyt Kittilässä on niin hyvä tilanne, että Pieren saattoi tehdä ratkaisunsa etätyönä Keski-Euroopasta.

- Olosuhteet Levin kisarinteessä ovat hyvät tänä vuonna, joten kilpailun vahvistaminen on vain muodollisuus. Järjestelytoimikunta, lumettajat ja rinnehenkilökunta ovat työskennelleet vakuuttavasti, Pieren sanoi.

Sääennusteet lupaavat, että Levillä jatkuvat pakkaset.

- Kilpailunjärjestelyt Levillä ovat edenneet erittäin hyvin ja seuraavan viikon sääennuste lupaa hienoa kisaviikonloppua, Pieren lisäsi.

Leville odotetaan urheilijoita  27 maasta, yhteensä 170 naista ja miestä.

Poutiaisen lisäksi loukkaantuneista kisoihin palaavat Itävallan Marlies Schild ja Saksan Susanne Riesch.

Leville odotetaan myös jo kauden avauksessa Söldenissä laskenutta Yhdysvaltain Bode Milleriä, ja pitkään sivussa ollutta Ranskan huippupujottelijaa Julien Lizeroux'ta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Niemi saa lähtöpassit NHL-seurastaan – tiedossa kuitenkin miljoonapotti

    2. 2

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    3. 3

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    4. 4

      Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

    5. 5

      Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

    6. 6

      Minnesota teki odotetun peliliikkeen Mikael Granlundin jatkosopimusneuvotteluissa

    7. 7

      Yllättävät tilastot Suomen ja Venäjän välisistä rajaloukkauksista – vahinkoja käy ammattilaisillekin

    8. 8

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    9. 9

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    10. 10

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    4. 4

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    5. 5

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    6. 6

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    7. 7

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    8. 8

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    9. 9

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    10. 10

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Niemi saa lähtöpassit NHL-seurastaan – tiedossa kuitenkin miljoonapotti

    2. 2

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    3. 3

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    4. 4

      Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

    5. 5

      Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

    6. Näytä lisää